Sähkö- ja elektroniikka-alan kierrätyksen tila on
heikko, vaikka tuottajien vastuu kierrätyksestä on ollut
voimassa jo yli vuoden. Kaksi alan tuottajayhteisöä on saanut
uhkasakon, koska niillä on laitteiden uudelleenkäyttö kokonaan
järjestämättä. Molemmilla on lisäksi keräyspisteitä tuntuvasti
vähemmän kuin pitäisi.
"Sähkö- ja elektroniikka-alahan on uusin ala, jonka tulee
järjestää kierrätyksensä. Kyllä se silti olisi jo tähän mennessä
pitänyt saada parempaan kuntoon," sanoo ylitarkastaja Sirje
Stén Pirkanmaan ympäristökeskuksesta. Pirkanmaan
ympäristökeskus on valtakunnallinen tuottajavastuuviranomainen.
Sténin mukaan esimerkiksi autoala on hoitanut
kierrätysvelvoitteensa sähkö- ja elektroniikka-alaa paremmin.
Kierrätyksestä vastaavat tuottajayhteisöt ovat saaneet myös
tiedotusyhteistyönsä hyvälle mallille.
Elokuusta 2005 lähtien sähkö- ja elektroniikka-alalla on
ollut voimassa tuottajavastuu, eli laitteiden valmistajien ja
maahantuojien tulee omalla kustannuksellaan hoitaa laitteiden
uudelleenkäyttö ja kierrätys. Tätä varten on perustettu viisi
tuottajayhteisöä, joiden tehtäväksi yksittäinen valmistaja tai
maahantuoja voi siirtää velvoitteensa jätehuollon
järjestämisestä.
Tuottajavastuun piiriin kuuluvat lähes kaikki sähköllä toimivat
kodinkoneet, kuten kylmälaitteet, tietokoneet, puhelimet ja
loisteputket. Mukaan kuuluvat myös monet ammattilaitteet,
esimerkiksi terveydenhuollon analyysilaitteet.
Uhkasakon alaisten tuottajayhteisöjen tulee marraskuun
puoleenväliin mennessä huolehtia siitä, että niiden keräysverkosto
kattaa vähintään 235 kuntaa. Myös uudelleenkäyttö tulee saattaa
kuntoon.
"Jätelain mukaan jätteen vähentäminen on ensisijainen tavoite.
Siihen sisältyy se, että sähkölaitteita ja niiden osia tulisi
uudelleenkäyttää", selvittää Stén.
Ylitarkastaja Sténin mukaan kolmella muullakin sähkö- ja
elektroniikka-alan tuottajayhteisöllä on asioissaan korjaamista, ja
ne ovat saaneet selvityspyynnöt. Kyseisillä tuottajayhteisöillä on
sopimukset keräysverkosta ja uudelleenkäytöstä, mutta kaikki
keräyspisteet eivät käytännössä toimi.