MINNE HÄVISIVÄT SONERAN RAHAT ?

Esipuhe

Tässä kirjassa kuvataan Soneran tapahtumia vuosien 2000 ja 2001 aikana
Kaj-Erik Relanderin johtajakaudella. Näistä tapahtumista on kerrottu
osittaisia ja epätäydellisiä tulkintoja mediassa. Tässä kirjassa
valotetaan ensimmäistä kertaa tapahtumien todellista kulkua. Näin
pyritään kertomaan sijoittajille, veronmaksajille, Soneran henkilöstölle
ja kaikille Soneran asioista kiinnostuneille Soneran asioiden todellinen
tila vuosina 2000-2001. Se kiinnostanee monia ihmisiä.

Kirjassa kerrotaan, miten pörssiyrityksessä voi pahimmillaan käydä, kun
omistajavalvonta pettää, hallitustyöskentely on hapuilevaa ja epäpätevä
johto keskittyy ajamaan vain omia etujaan jopa epäeettisin keinoin.
Kirja on myös toivottavasti varoittava esimerkki niille
yritysjohtajille, jotka harkitsevat epäeettisten keinojen käyttöä
yrityksessään.

Tässä kirjassa ei haluta nöyryyttää ketään tai nostaa jotakuta sankarin
maineeseen, vain kuvata neutraalisti Soneran tapahtumia tosiasioiden
valossa. Kirjassa esitettyjen tapahtumien oikeellisuus on pyritty
varmistamaan mahdollisimman huolellisesti aikaa ja vaivaa säästämättä.
Aikaa on kulunut satoja ja taas satoja tunteja. Kymmeniä ja taas
kymmeniä ihmisiä on haastateltu. Kirjallista materiaalia on kahlattu
läjämäärin läpi. Tämän luotettavammin Soneran tapahtumia vuosina
2000-2001 ei voi kertoa yhdessä kirjassa.

Kirjassa mainitut henkilöt saattavat loukkaantua kirjan sisällöstä. Tämä
on valitettavaa, mutta Soneran tapahtumat vuosien 2000 ja 2001 aikana
oli pakko laittaa kirjan muotoon. Kyse on siinä määrin merkittävistä
asioista, että niiden esiintuonti ja käsittely on mahdollisten
yksittäisten ihmisten loukkaantumisia tärkeämpää. Maailma on kova
paikka. Täällä on vastattava teoistaan ja oltava valmiina siihen, että
teot tulevat mahdollisesti julkisuuteen jonain päivänä. Näin varsinkin
yrityselämässä. Ja politiikassa.

Kirjan kirjoittajat ovat talouselämän vaikuttajia, jotka ovat seuranneet
läheltä Soneran tapahtumia. Kirja kuvaa Soneran tapahtumia ja Kaj-Erik
Relanderin toimia Soneran toimitusjohtajana. Näiden tapahtumien
tuloksena tehtiin Suomen taloushistorian suurimpia virheitä ja
aiheutettiin 1990-luvun alun pankkikriisiin verrattava taloudellinen
vahinko.

Soneralla on hieno historia takanaan

Soneralla on takanaan yli satavuotinen hieno historia. Alun perin
venäläisenä virastona ja Pietarin alaisuudessa toiminut Suomen
lennätinlaitos kasvoi 1850-luvulta lähtien merkittäväksi suomalaiseksi
yritykseksi. Vuonna 1885 suomalaiset esittivät Pietarille, että lennätin
ja posti yhdistettäisiin suomalaiseksi virastoksi. Venäläiset eivät
tuolloin huomioineet esitystä. Kenraalikuvernööri Bobrikovin mukaan
Suomen puhelintoimen oli palveltava ensisijaisesti Venäjän keisarikunnan
armeijaa.

Vuonna 1898 puhelin toimi jo kaikissa Suomen kaupungeissa. Vuonna 1910
puhelinjohtojen pituus Suomessa oli 89 200 kilometriä. Venäjän armeijan
poistuttua Suomesta vuonna 1918 rakennettu puhelinverkko jäi suomalaisen
Posti- ja lennätinlaitoksen haltuun. Posti- ja lennätinlaitos alkoi
julkaista vuonna 1929 puhelinluetteloa kotimaan ja ulkomaan
puhelinliikennettä varten. Vuosina 1930-1950 Posti- ja lennätinlaitos
julkaisi Suomen yleistä Puhelinluetteloa, josta löytyivät kaikki maan
puhelintilaajat Helsinkiä lukuun ottamatta.

Sotien välisenä aikana Suomeen rakennettiin kattava puhelinverkko.
Datasiirtoa Suomen puhelinverkossa alettiin käyttää vuonna 1964, ja
vuonna 1978 avattiin autoradiopuhelinverkko. Vuonna 1980 koko
puhelinverkko oli automatisoitu ja puhelunvälittäjistä luovuttiin.
Vuonna 1982 avattiin NMT-verkko ja vuonna 1986 NMT 900 -verkko.

Vuonna 1977 Posti- ja lennätinlaitoksen pääjohtaja Oiva Saloila jäi
eläkkeelle ja hänen seuraajakseen valittiin Pekka Tarjanne. Vuonna 1989
Tarjanne siirtyi Kansainvälisen teleliikenneliiton ITUn pääsihteeriksi
ja hänen tilalleen uudeksi pääjohtajaksi valittiin Pekka Vennamo. Vuonna
1993 liikenneministeri Ole Norrback vahvisti Suomen PT:n
perustamisasiakirjan ja Soneran edeltäjästä Telecom Finlandista tuli
Suomen PT:n tytäryhtiö. Suomen PT:n hallituksen puheenjohtajaksi
valittiin tuolloin vuonna 1993 Sakari Salminen ja hallituksen jäseniksi
Liisa Joronen, Markku Talonen, Johannes Koroma ja Pekka Vennamo. Posti-
ja telelaitoksen kahtiajaossa Vennamo siirtyi Telecom Finlandin
pääjohtajaksi.

Vuonna 1992 Telecom Finlandin GSM-verkko avattiin ensimmäisten joukossa
koko maailmassa. Vuonna 1993 Telecom Finland menetti ulkomaanpuheluiden
yksinoikeuden ja sen kilpailijoiksi tälle toimialalle tulivat Finnet,
Telivo ja Ålands Mobiltelefon. Vuonna 1994 Telecom Finlandissa
aloitettiin saneeraus Aulis Salinin johdolla kiristyvän kilpailun vuoksi
ja yhtiöstä saneerattiin ulos 4 000 työntekijää. Tämä oli mahdollista,
koska Salinilla oli hyvät yhteydet ay-liikkeeseen ja pelisilmää
henkilöstöjärjestelyiden tekemisessä. Yhtiöön palkattiin samalla
tietoteknisen koulutuksen saaneita ihmisiä.

Vuonna 1996 Telen verkossa oli jo miljoona matkapuhelinta. Tulevaisuus
näytti loistavalta. Sonera oli alkanut kansainvälistyä jo 1990-luvun
ensimmäisellä puoliskolla ja lähtenyt teleoperaattoreiden osakkaaksi mm.
Unkarissa, Turkissa ja Baltiassa. Sonera oli noussut maailman yhdeksi
edistyneimmäksi matkaviestintäoperaattoriksi 1990-luvun puolivälin
jälkeen. Soneran noteeraus Helsingin pörssissä alkoi 10.11.1998, jolloin
valtio myi 22 % Sonerasta 7 miljardilla markalla.

Soneralla on takanaan kunniakas ja hieno historia. Se on aina ollut
teknisesti maailman eturivin teleyrityksiä ja tuottanut valtiolle paljon
tuloja. Tässä kirjassa kerrotaan, kuinka Kaj-Erik Relanderin
aikakaudella tehtyjen toimien tuloksena tämä kannattava ja historialtaan
hieno valtion kruununjalokivi vietiin konkurssin partaalle ja kymmenien
miljardien markkojen velkoihin vähän yli yhdessä vuodessa. Miten tämä
oli mahdollista?





1 Kaj-Erik Relanderin aika alkaa
	
	Vuosi 2000 alkoi aurinkoisesti Soneran Kaj-Erik Relanderille eli
Rellulle. Soneran hallitus oli valinnut hänet juuri Soneran
varatoimitusjohtajaksi maaliskuun 2000 alusta alkaen ja
toimitusjohtajaksi Aulis Salinin seuraajaksi vuoden 2001 alusta alkaen.
Relanderin valinta ei ollut sattumanvarainen, sillä hän oli tehnyt
vuosikausia taustatöitä Soneran sisällä valintansa eteen vakuuttaen
Pekka Vennamon ja Aulis Salinin kyvyistään.
	
	Kaj-Erik Relander syntyi Helsingissä 21.6.1962. Perheeseen
kuuluu kotiäitinä toimiva pankkiirivaimo Hilkka ja kolme pientä lasta.
Varusmiespalveluksen Relander suoritti Uudenmaan prikaatissa ja kävi
reserviupseerikurssi 172:n vuonna 1983. Sotilasarvoltaan hän on
vänrikki. Helsingin kauppakorkeakoulusta hän valmistui ekonomiksi vuonna
1990.
	
	Suomen Asiakastieto Oy:n tietojen mukaan Relander oli ollut
1990-luvun alussa mukana 11 osakeyhtiön hallinnossa. Hän oli kuudessa
yhtiössä hallituksen puheenjohtajana ja viidessä varsinaisena jäsenenä.
Neljässä yhtiössä (Senentia Oy, Oy Brossco Ab, Oy Maxroi Capital ja Oy
Avker Rakentamis- ja kiinteistökonsultointi Ab) konkurssimenettely
raukesi pesän varojen puutteeseen. Management Support Helsinki Oy
lopetettiin selvitystilan jälkeen ja Unicraft Oy:n konkurssimenettely
jatkuu edelleen. Jotkut yhtiöt ovat vaihtaneet nimeä ennen kaatumistaan,
ja niitä on rekisteröity ympäri Suomea. Esimerkiksi Avker Rakentamis- ja
kiinteistökonsultointi Oy:n konkurssissa oli kyse miljoonista markoista.
	
	Relanderin neuvonantajana näissä konkurssipyörittelyissä toimi
asianajaja Anssi Jaanti. Jaanti tuomittiin toukokuussa 2002 ehdottomaan
vankeusrangaistukseen näistä ja muista konkurssirikoksista. Anssi Jaanti
toimi Relanderin neuvonantajana myös Sonerassa. Jaantin avustuksella
Relander siirsi tiettävästi yli 100 miljoonaa markkaa Soneran rahoja
omille tileilleen ja yrityksilleen ulkomailla.
	
	Varat siirrettiin ainakin kahdella eri tavalla. Ensinnäkin
Relanderin ulkomaisille konsulttiyrityksille ja investointipankeille
annetuista kymmenien miljoonien toimeksiannoista ohjattiin
toimeksisaajan taholta yleensä 30 % Relanderin omille tileille. Toiseksi
Sonera antoi Relanderin määräyksestä toimeksiantoja Relanderin
omistamille ulkomaisille peiteyhtiölle Soneran olemattomasta
konsultoinnista tai markkinointitoimenpiteistä. Laskut hyväksyi yleensä
Relander tai joku Relanderin sisäpiiristä tietäen pelin hengen.
	
	Relander siis harjoitteli "johtamistaitojaan" omilla
yrityksillään 1990-luvun alussa ja siirtyi Sitraan ennen Soneraan
saapumistaan. Tämä harjoittelu tuottikin sitten Suomen taloushistorian
suurimpia tappioita Sonerassa. On täysin uskomatonta, että vuonna 2000
pörssiarvoltaan Suomen toiseksi suurimman yrityksen toimitusjohtajaksi
valitaan henkilö, jonka taustat ovat epäselvät.
	
	Relander aloitti Sonerassa vuonna 1994 group business
controllerina. Vuosina 1995–1996 hän toimi yrityssuunnittelu- ja
rahoitusjohtajana. Vuodet 1996–1998 hän työskenteli talous- ja
hallintojohtajana. Vuosina 1998–1999 hän vastasi Soneran
kansainvälisistä toiminnoista. Vuoden 2000 hän toimi Soneran
varatoimitusjohtajana. Soneran toimitusjohtajana hän ehti toimia vajaat
6 kuukautta vuoden 2001 tammikuun alusta kesäkuussa 2001 saamiin
potkuihinsa saakka.
	
	Soneran toimitusjohtajana hänen palkkansa oli verotustietojen
mukaan 270 000 mk/kk + bonukset ja työsuhde-edut. Soneran optioita
Relanderilla on 510 000 kpl ja tytäryhtiöiden Zedin, SmartTrustin ja
Plazan optioita yli 800 000 kpl. Relander on esimerkiksi SmartTrustin
suurin henkilöomistaja 500 000 option kautta. Nämä ovat suuria määriä.
Niiden avulla Relander olisi voinut ansaita vähintään 100 miljoonaa
markkaa ja perustaa oman investointipankin, kuten hänen kerrotaan
haaveilleen.
	
	Relander siirtyi vuonna 1994 SITRAsta Soneran tai silloisen
Telecom Finlandin taloushallinnon tehtäviin, ja nopeasti hänen
tavoitteekseen kirkastui Soneran ykkösmiehen paikka. Tämän tavoitteen
saavuttamisen esteenä oli ennen kaikkea Pekka Vennamo, joka nostettiin
Soneran edeltäjän Telecom Finlandin pääjohtajaksi.
	
	Vennamo ei pystynyt aavistamaan Relanderin aikeita, ja hän antoi
Relanderin vastuulle Soneran kansainvälistymisen johtamisen. Relander
alkoi jo tällöin rakentaa omaa verkostoaan ja valtakuntaansa. Piti vielä
odottaa vähän, jotta tämä verkosto pääsisi valtaan. Vennamon heikoksi
kohdaksi havaittiin ajoittainen alkoholin käyttö. Vennamon
syrjäyttämiseksi oli laadittava suunnitelma.
	
Vennamo savustetaan ulos Sonerasta
	
	Sonerassa oli käytäntönä järjestää Vennamolle varamies
"kosteiden aikojen" ajaksi. Hänen tehtävänään oli kommentoida Soneran
kuulumisia julkisuudessa. Vuoden 1998 aikana Relander oli mukana
järjestämässä muutamaan otteeseen tilannetta, jossa Vennamo joutui
hoitamaan tehtäviään ilman varamiestä enemmän tai vähemmän alkoholin
vaikutuksen alaisena. Tämä tieto levitettiin Soneran hallituksen sekä
valtio-omistajan korviin, ja Vennamon vaihto tuli näin perustelluksi.
Vennamoa väitettiin vaaralliseksi ja epäluotettavaksi henkilöksi.
	
	Vennamon erottamiseksi piti löytää jokin muodollinen syy ja
tällaiseksi ilmoitettiin Vennamon käymät osakekaupat Soneran osakkeilla
vuonna 1998. Soneran hallitus vapautti Pekka Vennamon tehtävistään
4.1.1999 "liikenneministeri Matti Auran Vennamoa kohtaan tunteman
epäluottamuksen vuoksi". Samassa yhteydessä Vennamon kanssa erosi myös
liikenneministeri Aura, vaikka hänen erolleen ei ollut selkeitä
perusteita. Matti Aura olikin vain työrukkanen Vennamon erottamisessa.
Vennamolle ei koskaan kerrottu erottamisen todellista syytä ja eron
järjestäjää. Matti Auran seuraajana liikenneministerinä jatkoi
Olli-Pekka Heinonen.
	
	Vennamon erottamisen jälkeen oli luonnollista valita
väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Soneran pitkäaikainen johtaja Aulis
Salin, joka lähestyi eläkeikää. Tämä sopi myös Relanderille, joka oli
saanut Salinin omaksi kannattajakseen jo aiemmin vakuuttamalla hänelle
kyvykkyyttään. Relander oli taitava antamaan itsestään hyvän kuvan. Hän
osasi käsitellä ihmisiä omaksi edukseen.
	
	Aimo Eloholma Relanderin kilpailijana
	
	Relanderin kilpailijana Soneran toimitusjohtajan tehtävään Aulis
Salinin jälkeen oli Aimo Eloholma, joka toimi tuolloin Soneran
lankaverkkopuolen johtajana. Relanderille oli helppo tehtävä vakuuttaa
Soneran hallitukselle ja hallintoneuvostolle, että vain hän pystyisi
tekemään Sonerasta toisen Nokian.
	
	Aimo "Aikka" Eloholma vastasi Soneran johtoryhmän jäsenenä
vuoden 2000 alusta alkaen Telecom-liiketoiminta-alueesta eli
lankaverkkoliiketoiminnasta. Eloholma oli kokenut kehäkettu ja yhtä
arvostettu Soneran sisällä kuin Aulis Salin. Relander ajoi nimityksensä
jälkeen Eloholman täydellisesti nurkkaan ja eristi hänet johtoryhmän
päätöksenteosta. Eloholma ei tästä välittänyt, vaan vei
Telecom-toimialuetta koskevia päätösehdotuksia johtoryhmän ohi suoraan
Soneran hallituksen päätettäväksi. Eloholma vastasi Soneran
organisaation ja johtamisen kehittämisestä vuoteen 2000 saakka, jolloin
nämä tehtävät siirrettiin Relanderin omalle sisäpiirille. Relander ei
kehittänyt organisaatiota, vaan vei sen nopeasti täydellisen kaaoksen
tilaan. Johtaminen korvattiin mielivallalla.
	
	Soneran hallitus päättikin valita Markku Talosen johdolla
Relanderin Soneran uudeksi "vetäjäksi", vaikka soraääniäkin esiintyi.
Esimerkiksi Soneran hallituksen jäsen Liisa Joronen ei pitänyt
Relanderia pätevänä Soneran toimitusjohtajan tehtävään. Relander oli
38-vuotias vuonna 2000 hänen tultua valituksi Soneran
toimitusjohtajaksi. Hänellä ei ollut aikaisempaa kokemusta suuren
pörssiyrityksen johtamisesta, eikä minkäänlaista kokemusta yli 10 000
ihmisen johtamisesta. Hän oli ollut talousasiantuntija, ei johtaja.
Valitsijat eivät huomanneet, että keisarilla ei ollut vaatteita.
	
	Jo tuohon aikaan monet Relanderin kanssa tekemisissä olleista
ihmisistä epäilivät hänen luotettavuuttaan ja kykyjään Soneran
johtajana. Tällaisia epäilyksiä ei vain sopinut sanoa ääneen. Relanderin
luonteenpiirteisiin kuului, että hän ei hyväksynyt minkäänlaisia eriäviä
mielipiteitä. Tämän piirteen vaikutukset olivat hyvin merkittäviä
Relanderin johtajakaudella.
	
Relanderin johtamistyyli
	
	Relanderia voisi johtamistyylinsä puolesta kutsua
puhdasoppiseksi despootiksi. Hänen kerrotaan viihtyneen hyvin armeijassa
ja hän ihaili Suomen armeijan johtajakoulutusta. Hänen suosikkikirjojaan
olivat Machiavellin teokset. Relander sovelsi erinomaisen tehokkaasti
Machiavellin hajota ja hallitse -periaatetta. Hän loi pelon ilmapiirin
ympärilleen ja oli tässä työssään käsittämättömän tehokas. Hän
käyttäytyi usein ylimielisesti ja "pompotti" alaisiaan. Omien etujensa
ajamisessa ja sisäpiirin suosimisessa hän oli erittäin tehokas. Tämän
suuntaisesti Relanderia luonnehditaan mm. Helsingin Sanomien 25.1.2001
jutussa.
	
	Hyvin harva kehui Relanderia ja hänen julkinen kuvansa oli
erittäin negatiivinen. Taloussanomien 3.7.2001 julkaistun laajan
imagontutkimuksen mukaan Kaj-Erik Relander oli Suomen liike-elämän
vähiten luottamusta nauttiva henkilö ja Nokian pääjohtaja Jorma Ollila
eniten luottamusta nauttiva henkilö.
	
	Relanderia pidettiin visionäärisenä ja esiintymistaitoisena,
mutta tämä päti vain niin kauan kuin Relander sai kertoa omia
lennokkaita tarinoitaan. Jos Relanderin laittoi keskustelussa tiukalle
ja vaati perusteluja väitteisiin, menivät hänen konseptinsa täysin
sekaisin. Tällöin seurasi suuttumus, keskustelukumppanin vähättely ja
keskustelun välitön lopettaminen.
	
	Relander esiintyi mahtailevin ottein ja piti itseään liian
suurena ja pätevänä johtajana Suomeen. Siksi Soneran piti kasvaa
maailmalle ja Relanderin saavuttaa vähintään Jorma Ollilan arvostus
nerokkaana johtajana. Relander edellytti "palvontaa" ja "nuoleskelua"
alaisiltaan. Hänen piti olla kaiken keskipisteenä. Hän ei halunnut antaa
haastatteluja lehtiin, mutta edellytti lehdiltä ylistäviä juttuja
itsestään. Hän rakasti valtaa ja halusi kahmia kaiken vallan Sonerassa
itselleen: näin hän myös teki.
	
	Relanderilla ei ollut yhtään läheistä ystävää. Lähimmät ihmiset
olivat sihteeri Terhi Veijalainen ja vaimo Hilkka. Näiden lisäksi oli
ainoastaan pelokkaita alaisia. Tämä riitti kuitenkin Relanderin
sosiaaliseksi piiriksi. Hän halusi rahaa, ei ystäviä.
	
	Yksi Relanderin suosikkiopeista oli darvinismi. Tätä hän toi
ahkerasti esiin puhuessaan Soneran ihmisille. Relanderin mielestä
jokaisen piti raivata oma paikkansa Sonerassa ilman hänen tukeaan. Tämä
ei käytännössä pitänyt paikkaansa, sillä Relander suosi estoitta
sisäpiiriään ja jätti vain sen ulkopuolella olevat henkilöt vaille
tukeaan.
	
	Relanderia ei kiinnostanut liikkua soneralaisten keskuudessa ja
kannustaa heitä parempiin tuloksiin. Häntä ei kiinnostanut luoda vahvaa
tiimihenkeä henkilöstön keskuuteen tai huvittanut mennä syömään
henkilöstöravintolaan muiden soneralaisten joukkoon. Hän rakasti pelon
ilmapiirin luomista ja halusi alaistensa nöyristelevän häntä. Hän oli
tavallisten ihmisten yläpuolella.
	
	Parhaiten Relander viihtyi investointipankkiirien seurassa.
Investointipankki kiinnosti häntä toimialana. Investointipankkiirit
liikkuivatkin ahkerasti Soneran käytävillä. Relander antoi useille
investointipankeille kymmenien miljoonien toimeksiantoja. Hän halusi
pitää hyvät välit siihen suuntaan, jotta työpaikan vaihto sujuisi
jatkossa liukkaasti, jos paikat Sonerassa kävisivät liian kuumiksi.
Relander tiesi, että ne tulisivat käymään kuumiksi.
	
	Relanderilla oli tapana antaa sama toimeksianto vähintään
kahdelle eri tekijälle ilman, että nämä tiesivät toisistaan. Tehtävää
innokkaasti hoitava henkilö sai ennemmin tai myöhemmin huomata, että
toinen henkilö tai ryhmä suoritti samaa Relanderin antamaa
toimeksiantoa. Tästä oli seurauksena raivokkaita valtataisteluita ja
valtavaa turhautumista. Tämä oli Relanderin darvinistista hajota ja
hallitse -tekniikkaa käytännössä.
	
	Relander oli häikäilemättömän laskelmoiva ja ainakin vaikutti
älykkäältä. Hänen päätöstensä (kuten Saksan umts-lupa) myöhempi
analysointi asettaa hänen liikemiesälykkyytensä kyseenalaiseen valoon.
Relander kuului omasta mielestään Nietzschen määrittelemiin
yli-ihmisiin, joita normaalit lainalaisuudet eivät koskeneet. Tämä näkyi
hänen jokapäiväisessä käytöksessään varsinkin Soneran
toimitusjohtajanimityksen varmistumisen jälkeen.
	
	Relander vertasi itseään Nokian Jorma Ollilaan ja Vodafonen
pääjohtaja Chris Genttiin ja piti itseään heitä "kovempana". Relander
uskotteli itselleen ja muille, että hän loisi uuden järjestyksen
Euroopan teleoperaattoreiden kenttään ja toimintaan. Pieni Sonera ja sen
"suuri" toimitusjohtaja mullistaisivat Euroopan operaattorikentän
nerokkailla ja vallankumouksellisilla ideoillaan. Mitä nämä ideat
olivat? Miten Relander aikoi luoda tämän uuden järjestyksen ja mitä se
tarkoitti? Sitä hän ei koskaan kertonut.
	
Aulis Salinin yrityskulttuuri muutettiin nopeasti
	
	Aulis Salinin johdolla Soneran arvoiksi ja toimintaperiaatteiksi
olivat muotoutuneet seuraavat asiat: Työtehtävät pyrittiin johtamaan
Soneran päämääristä niin, jotta jokainen tiesi, mitä häneltä odotettiin
työssään. Asiakkaat pyrittiin pitämään tyytyväisinä luomalla
win-win-tilanteita, joissa molemmat osapuolet voittivat.
	
	Luottamus ja avoimuus rakennettiin toiminnan perustaksi ja
sopimukset pidettiin. Sanomisista pidettiin kiinni ja salaiset
tavoitteet olivat kiellettyjä. Tiedonpanttausta ei hyväksytty. Naapuria
autettiin ja pyrittiin yhteisiin tavoitteisiin. Rakentava kritiikki
hyväksyttiin ja positiivista mieltä arvostettiin. Johtamisessa
painotettiin tiimihengen luomista ja ihmisten osaamisen laajaa
hyödyntämistä.
	
	Aulis Salinin ja Pekka Vennamon Soneraan luoma yrityskulttuuri
mullistettiin Relanderin aikakaudella täysin. Ennen Relanderin
johtajakautta Soneran yrityskulttuuri korosti yksilön kunnioittamista,
teknologiaosaamista, yhteistyötä ja iloista eteenpäin pyrkivää
tasa-arvoista työilmapiiriä. Relanderin myötä yksilöitä ei enää
kunnioitettu ja teknologiaosaamista väheksyttiin, rakentavan
työympäristön korvasivat suosikkijärjestelmä ja pelon ilmapiiri. Muutos
oli nopea.
	
	 
Soneran organisaatiouudistus
	
	Vuoden 1999 aikana valmisteltiin Relanderin ja hänen
sisäpiirinsä johdolla organisaatiouudistusta, jossa Soneran toiminta
jaettiin kahteen osaan. Toisena oli Relanderin johtama kansainväliseen
langattomaan viestintään keskittyvä Mobile & Media -liiketoiminta-alue
ja toisena Aimo Eloholman johtama kotimaiseen perinteiseen
lankaverkkotoimintaan keskittyvä Telecom-liiketoiminta-alue. Relanderin
keräsi oman sisäpiirinsä M&M-yksikön keskeisiin tehtäviin ja halusi
vanhan Telen "virkamiehet" keskitettävän Telecom-puolelle. Eloholman oli
pakko suostua tähän järjestelyyn hävittyään toimitusjohtajakisan
Relanderille.
	
	M&M-liiketoiminta-alueesta tuli "rellulaisten" temmellyskenttä.
Telecom-puoli jäi Eloholman haltuun. Siellä on tehty koko ajan järkevää
ja kannattavaa liiketoimintaa. Relanderin tarkoituksena oli myydä
Telecom-puoli heti sopivan hetken tullen ja päästä eroon "Aikan
virkamiehistä". Tätä tarkoitusta varten Telecom-puoli yhtiöitettiin
myyntikuntoon vuoden 2001 alussa.
	
Matti Makkonen Soneran tulojen tuojana
	
	Uusi organisaatiomalli tuli voimaan vuoden 2000 alussa. Sonera
Mobile Operator -yksikön johtajana ja Soneran johtoryhmän jäsenenä
jatkoi Matti Makkonen, joka oli rakentanut Soneran rahasammon eli
kotimaan matkapuhelintoiminnan. Vuoden 2000 alussa monet Soneran
asioista perillä olevat tahot pitivät kohtalonkysymyksenä sitä, kuinka
hyvin Relander ja Makkonen pystyvät puhaltamaan yhteen hiileen. Makkonen
oli arvostettu vanhan polven matkapuhelinmies, joka ei uskonut
Relanderin ja Soneran ideaan myydä matkapuhelinpalveluja ympäri
maailmaa.
	
	Makkonen ei kuulunut Relanderin sisäpiiriin. Makkosella oli
kykyä ja halua yhteistyöhön Relanderin kanssa, mutta Relanderin mielestä
Makkonen ei nöyristellyt häntä tarpeeksi. Relander oli myös tavattoman
kateellinen Makkoselle tämän hyvin sujuvista liiketoimista. Relander
aloitti vuoden 2000 alusta alkaen (Soneran toimitusjohtajanimityksen
varmistumisen jälkeen) Makkosen ahdistelun ja savustamisen, joka johti
Makkosen eroamiseen Sonerasta syksyllä 2000 ja siirtymiseen Nokian
palvelukseen. Tämä oli merkittävä tappio Soneralle. Kukaan ei uskaltanut
kysyä Matti Makkosen eron syitä ja Makkonen ei herrasmiehenä halunnut
niitä kertoa. Kaikki kuitenkin tiesivät eron syyt.
	
Relanderin sisäpiiri
	
	Jokaisessa yrityksessä on oma sisäpiirinsä. Se on täysin
tavallista. Relander rakensi Soneraan oman sisäpiirinsä, joka toimi
varsin epätavallisesti ja lähes yksinomaan omia ja Relanderin etuja
ajatellen. Henkilöstön, pääomistajan (valtio) ja osakkeenomistajien edut
olivat toissijaisia Relanderin sisäpiirin toiminnassa. Ensimmäisenä oli
oma etu.
	
	Soneran palveluliiketoimista Soneran johtoryhmän jäsenenä
vastasi vuoden 2000 alusta lähtien Relanderin opiskelukaveri ja vanha
tuttu Juha Varelius. Relanderilla ja Vareliuksella oli tiettävästi mm.
yhteinen purjevene omistuksessaan. Varelius kuului Relanderin
sisäpiiriin, minkä vuoksi hänellä oli lähes rajattomilta vaikuttavat
taloudelliset ja toiminnalliset toimivaltuudet Soneran sisällä.
Pelkästään Zedin mustaan aukkoon syöksyi yli miljardi markkaa tappioiksi
realisoituneita varoja. Se ei juurikaan Vareliusta häirinnyt.
	
	Varelius vastasi vuonna 1995 Kaapeli TV:n toiminnoista. Sieltä
hän siirtyi Sonera Plazan vetäjäksi ja Plazalta pian Sonera Zedin
johtajaksi. Vareliuksen lempilapsi oli Sonera Zed, jonka
toimitusjohtajana hän toimii edelleen. Varelius jatkaa edelleen myös
Soneran johtoryhmässä keväällä 2002.
	
	Henri Harmia toimi vuoden 2000 alusta lähtien Soneran
strategiajohtajana ja Relanderin sisäpiirin jäsenenä. Harmia oli
Relanderin opiskelukavereita, ja myös hänellä oli Juha Vareliuksen
tapaan laajat toimivaltuudet Soneran sisällä. Harmia vaikutti erittäin
ylimieliseltä henkilöltä, kuten muutkin Relanderin sisäpiirin jäsenet.
Hän oli toiminut aiemmin konsulttina, mutta myös häneltä puuttuivat
näytöt liike-elämästä. Harmia halusi antaa itsestään tärkeän ja
kiireisen johtajan vaikutelman ja harppoi Soneran käytävillä puhuen
lakkaamatta "kommunikaattoriinsa" nappikuulokkeen kautta. Yleensä
Harmian näki odottavan isäntänsä, Relanderin, työhuoneen edessä saamassa
uusia toimintaohjeita.
	
	Harmialla oli monta Relanderin antamaa luottamustehtävää. Hän
vastasi Soneran strategiasta kesään 2000 saakka. Kuinka hyvän strategian
Relander ja Harmia pystyivät luomaan Soneralle? Vuonna 2000 julkaistun
Soneran kirjan esiintuoma strategia oli seuraava: "Laajennamme
globaalisti palvelujen hyväksikäyttöä yhä uusille elämän alueille.
Täydennämme osaamistamme ja voimavarojamme yhteistyöllä maailman
parhaiden yritysten kanssa."
	
	Ei edellä mainittu ole mikään strategia, vaan lähinnä naiivi
toteamus. Tällaisen "strategian" muokkaamiseen käytettiin kymmeniä
miljoonia markkoja konsulttipalkkioina muun muassa Strategos- ja
McKinsey-yhtiöille. On myös esitetty epäilyksiä siitä, että nämä rahat
saattoivat ohjautua osittain Relanderin ulkomaisille tileille. Tämän
kirjan kirjoittajilla ei ole näyttöä ko. toiminnasta, mutta asia nousi
yhdenmukaisesti esiin keskusteluissa eri tahojen kanssa. Kirjan
kirjoittajat eivät voi taata epäilyksien ja väitteiden todenmukaisuutta.
	
	Soneralle ei siis käytännössä luotu minkäänlaista strategiaa,
koska se olisi kahlinnut liikaa Relanderin liikkumavapautta. Harmian
toisena tehtävänä oli Soneran optiojärjestelmän rakentaminen Relanderin
ohjeiden mukaisesti. Kolmantena tehtävänä oli hoitaa yhteyksiä
investointipankkeihin sekä suuriin konsulttiyrityksiin ja antaa
toimeksiantoja näille. Neljäntenä tehtävänä oli toimia Relanderin
"tiedustelu-upseerina".
	
	Kesäkuussa 2000 Henri Harmia siirtyi Relanderin
esikuntapäälliköksi ja oikeaksi kädeksi. Harmian tilalle Soneran
strategiajohtajaksi tuli investointipankkiiri Jan Werner, joka oli ollut
mukana järjestämässä Soneran osakeanteja. Wernerin toimisto sijaitsi
Lontoossa. Kukaan Soneran johdossa ei tiennyt, mitä Werner teki
Lontoossa. Jotkut arvelivat hänen järjestelevän Relanderin omien
ulkomailla sijaitsevien yhtiöiden raha-asioita. Henri Harmia jatkaa
edelleen Sonerassa johtajana. Werner lähti toukokuussa 2001
investointipankki Salomon Smith Barneyn palvelukseen. Relander muisti
vaatia Werneriä allekirjoittamaan erittäin tiukan vaitiolosopimuksen.
Vaitioloaika on pitkä ja sopimussakko suuri.
	
	Jari Jaakkola toimi Soneran johtoryhmän jäsenenä ja
viestintäjohtajana. Hän oli myös Relanderin sisäpiirin jäsen. Jaakkola
oli koulutukseltaan sosionomi, ja monet ihmettelivät hänen vähäistä
pätevyyttään ja näyttöjen puutetta. Jaakkolan heikko kohta olivat
kauniit nuoret naiset, joita hän palkkasi Soneran viestintäosastolle.
Nämä nuoret naiset vaikuttivat tiettävästi paljon Jaakkolan toimiin.
	
	Jaakkola halusi antaa yksin kommentteja medialle Soneran
asioista, mutta ongelmana oli ajoittain asiasisällön huono hallinta.
Jaakkolan kantti oli kovalla koetuksella Soneran kaaosmaisen tilan
paljastuttua julkisuuteen tammikuussa 2001. Toimittajien soittaessa
hänelle ja pyytäessä tietoja Soneran tilasta Jaakkola usein kiroili
heille ja kielsi heitä uhkauksien kera kirjoittamasta tai uutisoimasta
Sonerasta mitään. Helmikuussa 2001 Jaakkola uhkasi haastaa Nelosen
talousuutiset oikeuteen, mikäli se uutisoisi Relanderin aseman horjuvan
yrityksessä. Nelonen uutisoi asian, joka pitikin paikkansa. Soneran
viestintäjohtajalla oli näin varsin erikoinen lähestymistapa julkisuuden
hoitamiseen. Jaakkola jatkaa Soneran viestintäjohtajana ja johtoryhmän
jäsenenä keväällä 2002.
	
	Maire Laitinen toimi Soneran lakiasiainjohtajana. Hän oli yksi
Relanderin asiamiehistä ja raportoi tietoonsa saamista asioista suoraan
tälle. Laitinen jumaloi Relanderia ja piti tätä "käsittämättömän
karismaattisena henkilönä". Yhtenä Laitisen tehtävistä oli pitää
silmällä Soneran hallituksen puheenjohtaja Markku Talosta. Laitinen
olikin usein nähty vieras Talosen huoneessa. Talosella ei ollut mitään
aavistusta siitä, että hänen ja Laitisen väliset luottamukselliset
keskustelut tulivat Laitisen kautta välittömästi Relanderin tietoon.
Talosella oli tapana yrittää udella Relanderin ajatuksia. Samalla hän
tuli kertoneeksi Laitiselle näkemyksiään Relanderista.
	
	Yksi Laitisen aikaansaannos oli Soneran kyseenalaisen
työsopimuskäytännön rakentaminen Relanderin ohjeiden mukaisesti. Soneran
työsopimuksissa käytettiin pääsääntöisesti hyvin ankaria
salassapitosäännöksiä ja niihin liittyviä valtavia uhkasakkoja. Relander
halusi Soneran "NDA:t" kuntoon ja Laitinen laittoi. Kukaan ei ole
uskaltanut valittaa näistä. Laitinen jatkaa edelleen Soneran
lakiasiainjohtajana.
	
	Niklas Sonkin oli Relanderin pikkuserkku ja suosikkijuoksupoika.
Hän vastasi vuoden 2000 alusta lähtien Soneran strategisista
projekteista. Sonkin oli Relanderin sisäpiirin jäsen ja kuuluisa
kyvystään ehtiä ensimmäisenä kertomaan Relanderille mielenkiintoisia
luottamuksellisia Soneran henkilöitä koskevia tietoja. Sonkin yritti
esittää kovanaamaa siinä onnistumatta. Hän oli kuin isoksi venähtänyt ja
pelokas pikkupoika. Niklas Sonkin toimii nykyisin Soneran johtoryhmän
jäsenenä, konsernin strategiajohtajana ja Sonera SmartTrustin
hallituksen puheenjohtajana. Monet kysyvät, millä perusteella ja
näytöillä?
	
	Strategisesta markkinoinnista ja brandinhallinnasta vastannut
Jane Moilanen toimi Relanderin sisäpiirin jäsenenä, mikä takasi sen,
että markkinointiin riitti rahaa. Sonera onkin ollut viime vuosina
Suomen eniten rahaa käyttänyt mainostaja ja markkinoija. Markkinointi
toimi kuitenkin tuloksettomasti, koska Relander ei tukenut millään
tavoin Soneran strategista markkinointityötä. Markkinointiyksikön työn
tuloksellisuus ei ollutkaan maan parasta luokkaa. Sonera markkinointi
oli yhtä hajallaan kuin muukin toiminta, ja siitä puuttui punainen
lanka.
	
	Sonera oli myös Suomen suurin liikelahjojen hankkija. Parhaimmat
liiketoimintayksiköt saivat kulumaan useita kymmeniä miljoonia markkoja
liikelahjoihin vuodessa. Tiettävästi monen soneralaisen koko suvun
jäsenet askartelevat nykyään monitoimilinkkuveitsellä, jossa on Soneran
logo.
	
	Taloustutkimuksen ja Markkinointi & Mainonta -lehden 5.11.2001
ilmestyneen brandinumeron mukaan Sonera oli vuoden 2001 brandiputoaja.
Suomen arvostetuimmat brandit-listalla Sonera laski sijalta 33 sijalle
158. Oman lajinsa Suomen ennätys tämäkin. Jane Moilanen jatkaa edelleen
Soneran markkinointijohtajana.
	
	Kim Ignatius siirtyi vuonna 2000 Soneran talousjohtajaksi ja
johtoryhmän jäseneksi. Hänkin kuului Relanderin sisäpiiriin. Ignatius
siirtyi tehtäväänsä Tamron talousjohtajan paikalta. Hänen jäljiltään
Tamron Norjan yksiköstä löytyi 40 miljoonan markan kavallus, jonka
estäminen oli Kimin vastuulla. Kavallus oli esillä suomalaisissa
lehdissä.
	
	Relander ei halunnut "nutturapäistä" ja tiukkaa talousjohtajaa,
joten Ignatius oli siis sopiva tehtävään. Ignatius esiintyi suuren
maailman miehenä, vaikka hänen kyvykkyytensä ei lainkaan vastannut tätä
ulkokuorta. Hän ajoi tiukasti Relanderin etuja yhdessä Maire Laitisen
kanssa. Ignatius viihtyi paremmin golf-kentällä kuin tuloksentekijänä
työpaikallaan.
	
	Kim Ignatius loi Relanderin ohjeiden mukaisesti Soneraan ns.
luovan kirjanpitotavan. Tämä tarkoitti tiettävästi mm. sitä, että
Soneran taseeseen sisällytettiin luovasti yhteistyökumppaneiden
omaisuutta. "Luova" kirjanpito synnyttää "luovan" tilinpäätöksen, jonka
perusteella voi tehdä "luovia" johtopäätöksiä yrityksen tilasta.
	
	Esimerkiksi Soneran vuoden 2001 tilinpäätös on tehty hyvän
kirjanpitotavan rajoja hipoen. Sonera on mm jaksottanut Saksan
umts-lupaan liittyviä korkokuluja useammalle vuodelle, vaikka korot on
maksettu täysimääräisesti Soneran kassasta tilikauden aikana. Tämä
kyseenalainen järjestely on nostanut Soneran tulosta vuoden 2001
tilinpäätöksessä. Mikäli toimittaisiin normaalien liike-elämän
tilinpäätöskäytäntöjen mukaisesti, Soneran olisi pitänyt rasittaa vuoden
2001 tulostaan julkisuuteen esitettyä enemmän. Soneran tilintarkastajat
ovat kuitenkin hyväksyneet tämän käytännön Soneran talousjohdon
vaatimuksesta. Näin taisi käydä myös Yhdysvalloissa, kun Enronin johto
vaati yrityksen tilintarkastajana toiminutta Andersen-yhtiötä
hyväksymään tuloja ja menoja tuloslaskelman ulkopuolelle. Voidaan
kärjistetysti väittää, että Sonera on tilinpäätöskäytäntöineen Enronin
tiellä.
	
	Kirjanpitoalan asiantuntija, HKKK:n professori Jarmo Leppiniemi,
kritisoi voimakkaasti Soneran tilinpäätöksen kirjanpitotietojen
esittelytapaa ja piti sitä harhaanjohtavana TV kahden OBS-ohjelmassa
8.2.2002. Leppiniemen mielestä sijoittajien on erittäin vaikea tulkita
tilinpäätöksen tietoja. Leppiniemi arvosteli myös Soneran
sijoittajaviestintää kokonaisuutena puutteelliseksi.
	
	Monet tahot ovat käyttäneet huomattavasti jyrkempiä sanoja
arvioidessaan Soneran sijoittajaviestintää. Arvioissa ovat esiintyneet
sanat harhaanjohtava, salaileva, puutteellinen, valheellinen,
sijoittajia halveksiva, epäuskottava ja epäjohdonmukainen.
	
	Kim Ignatius jatkaa edelleen Soneran johtoryhmän jäsenenä ja
konsernin rahoitus- ja talousjohtajana.
	
	Harri Vatanen kuului Relanderin ulkopiiriin, ja hän toimi vuoden
2000 alusta alkaen Sonera Enabling Technologies -yksikön vetäjänä ja
Sonera SmartTrustin toimitusjohtajana. Vatasen sijoituspaikkana oli
Lontoo.
	
	Vatanen oli kehittänyt SmartTrustin keskeiset innovaatiot sekä
patentit ja antanut ne Soneran käyttöön. Hän teki vuonna 1993 omassa
yrityksessään ensimmäiset SmartTrustiin liittyvät keksinnöt ja aloitti
samana vuonna työt Sonera Tele Mobile Services -yksikössä. Sonera ja
Vatanen sopivat Vatasen teknologian lisensioinnista ja markkinoinnista.
Vatasen tekemiä ja omistamia SmartTrustin toiminnan pohjalla olevia
kantapatentteja on yhteensä nelisenkymmentä. Suuri osa näistä
patenteista on Vatasen tekemiä ennen hänen tuloaan Soneran palvelukseen.
Ne eivät siis ole ns. työsuhdepatentteja, joiden oikeudet kuuluvat
työnantajalle.
	
	Vuonna 1994 Vatanen aloitti työt Soneran myyntitehtävissä ja
jatkoi innovointia omalla ajallaan. Vuonna 1998 Vatanen perusti Sonera
SmartTrustin, ja tavoitteena oli tehdä siitä merkittävää liiketoimintaa.
Vuonna 2000 Merrill Lynch arvioi SmartTrustin yli 50 miljardin markan
arvoiseksi. Vuonna 2000 Sonera SmartTrust osti ruotsalaiset iD2 ja
Across Wireless -yhtiöt satojen miljoonien markkojen kauppahinnalla.
	
	SmartTrustin alkuperäinen liikeidea oli innovatiivinen. Ideana
oli istuttaa pki-turvallisuusteknologia matkapuhelinten sim-kortille.
SmartTrustin malli edellyttäisi yhteistyötä teknologian käyttäjien eli
pankkien, operaattoreiden, sim-korttivalmistajien ja
varmennepalveluyritysten välillä. Nykyään SmartTrustia voi luonnehtia
hallintaohjelmistoja operaattoreille myyväksi ohjelmistotaloksi. Yhtiön
vuoden 2001 liikevaihto oli noin 120 miljoonaa markkaa ja kirjanpitoarvo
Soneran optiojärjestelmässä 1,5 miljardia markkaa.
	
	Vuonna 1998 Vatanen ja Sonera tekivät teknologiasopimuksen
Vatasen keksintöjen ja patenttien hyödyntämisestä. Tämä sopimus tehtiin
Relanderin aloitteesta ja painostukseen perustuen. Relander uhkasi
erottaa Vatasen tehtävistään, ellei tämä olisi suostunut
allekirjoittamaan sopimusta. Vatanen ei myöskään saanut käyttää juristia
apunaan sopimusta tehtäessä. Sopimuksen mukaan Vataselle kuului puolet
SmartTrustin haltuun siirrettyjen patenttien tuottamasta hyödystä,
vaikka patentit olisivatkin Soneran nimissä.
	
	Relanderin kerrotaan painostaneen Vatasta allekirjoittamaan
sopimuksen lukematta sitä. Samoin Relander lupasi Vataselle optioita ja
rojalteja korvaukseksi SmartTrustin käyttöoikeuksien luovuttamisesta
Soneralle. Sonera ei antanut Vataselle kirjallisesti sovittuja osakkeita
ja optioita. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Vatanen ei omista
lainkaan SmartTrustin osakkeita. Sen sijaan Relander on SmartTrustin
suurin henkilöomistaja 500 000 optiollaan, jotka hän järjesti itselleen
toimiessaan Soneran varatoimitusjohtajana vuoden 2000 syksyllä.
	
	Elokuussa 2000 voimaan tulleen Soneran organisaation mukaan
Harri Vatanen vastasi Sonera Oyj:n Enabling Technologies
-liiketoimintaryhmästä, jonka tehtävänä oli kehittää teknologiapohjaisia
liiketoimintoja. SmartTrust Oy kuului näiden piiriin.
	
	Nämä taustakuviot johtuivat siitä, että Relanderin tarkoituksena
oli siirtää SmartTrustin oikeudet pois Sonerasta Innovex-yhtiöön.
Käytännössä tämä tarkoitti Soneran ja Vatasen vähintään satojen
miljoonien markkojen omaisuuden siirtämistä ulos Sonerasta. Relander
ehdotti Vataselle osakkuutta tällaisessa järjestelyssä syyskuussa 2000,
mutta Vatanen ei suostunut Relanderin ehdottamiin toimiin ja raportoi
asiasta Soneran hallitukselle Soneran sisäisiä kanavia myöten. Raportti
ei koskaan päässyt Soneran hallitukseen saakka.
	
	Lokakuussa 2000 Relander irtisanoi Vatasen SmartTrustin
toimitusjohtajan tehtävästä, mutta lopullisesti Vatanen sai potkut
Sonerasta vasta maaliskuussa 2001. Ennen potkuja hänet jätettiin täysin
yksin ja eristyksiin Lontooseen. Vatasen palkanmaksun ja työsuhdeasunnon
maksujen hoitaminen katkeilivat. Tällainen pikkumainen kiusanteko oli
tyypillistä Relanderille, ja hänellä oli loputtomasti aikaa terrorisoida
niitä alaisia, jotka eivät taipuneet täydellisesti hänen tahtoonsa.
Suurille bisnespäätöksille jäi sen sijaan vähemmän aikaa.
	
	Koston täydentämiseksi Relander määräsi Soneran haastamaan
maaliskuussa 2001 Vatasen yhteen oikeudenkäyntiin Englannissa, kahteen
välimiesoikeudenkäyntiin Suomessa ja viiteen oikeudenkäyntiin Helsingin
käräjäoikeudessa. Vatanen piti murskata esimerkiksi muille, koska hän
oli uskaltanut uhmata Relanderia. Tuomioistuin määräsi Vatasen Suomessa
olevan omaisuuden takavarikkoon. Vatanen puolestaan haastoi Soneran
oikeuteen Kalifornian osavaltiossa, jossa hän vaatii oikeutta
mitätöimään maaliskuussa 1998 solmitun teknologiasopimuksen. Vaikka
vuoden 1998 teknologiasopimuksen katsottaisiin olevan voimassa, sopimus
kattaa vain 10 % Vatasen SmartTrust-patenteista.
	
	Jos kalifornialainen oikeus tuomitsisi Soneran korvaamaan
Vataselle hänen keksintöjensä sopimuksissa sovitun arvon eli 7 miljardia
markkaa, Sonera ajautuisi päätöksen seurauksena todennäköisesti
konkurssiin. Sonera on yrittänyt kiistää kalifornialaisen
oikeudenkäyntipaikan sillä perusteella, että Sonera ei toimi
Yhdysvalloissa. Todellisuudessa Soneralla on monia toimipaikkoja USA:ssa
mm. San Franciscossa.
	
	Harri Vatasen nostamaan kanteeseen on erittäin vankat perusteet,
mutta mistä löytyvät todistajat? Soneralaiset seisovat johtajansa takana
eivätkä halua asettaa työpaikkaansa vaakalaudalle. Vaakalaudalla
saattaisi olla paljon muutakin
	
	Sonera halusi keplotella Harri Vatasen asiassa ja vaati
välimiesoikeuden ratkaisemaan kiistan Suomessa. Vatanen kiisti
suomalaisen välimiesoikeuden laillisuuden asiassa. Vatanen ja hänen
asiamiehensä eivät osallistuneet suomalaisen välimiesoikeuden
toimintaan, koska heitä ei edes pyydetty mukaan. Sonera maksoi
välimiehenä toimineelle eläkkeellä olevalle professorille erittäin
mittavan palkkion. Välimiesoikeus ei kiistänyt sitä, että Vatasen
tekemien ja Soneran käyttöön antamien keksintöjen arvoksi on sovittu 7
miljardia markkaa. On siis kyse suurista rahoista.
	
	Välimiesoikeus ratkaisi kiistan Soneran eduksi tammikuussa 2002,
ja Soneran konserniviestintä ilmoitti markkinoille Soneran voittaneen
oikeudessa kiistan Harri Vatasta vastaan. Vatanen ilmoitti välittömästi
oikeuskäsittelyn jatkuvan ulkomailla ja kiisti välimiesoikeuden
päätöksen laillisuuden.
	
	Vatanen pyysi myös rahoitustarkastusta (RATA) tutkimaan Soneran
viestinnän laillisuuden asiassa. Soneran viestintä toimi vähintäänkin
vilpillisesti välimiesoikeuden päätöstä uutisoidessaan jättäessään
asiaan liittyviä olennaisia tietoja kertomatta ja rikkoi näin
pörssiyrityksille asetettuja sijoittajaviestinnän vaatimuksia.
	
	Näin siis toimii pörssiyritys Sonera, jonka toimitusjohtaja
Relander on toiminut asiassa vähintään erikoiseksi väitettävällä tavalla
junaillessaan Vatasen keksinnöt Soneralle. Vatanen teki olennaisen osan
SmartTrustin keksinnöistä ja patenteista ennen Soneran palvelukseen
tuloaan, ja nyt Sonera haluaa varastaa ne itselleen. Miten Soneran
lakiasiainosasto ja sen johtaja voivat katsoa itseään peiliin tällaisten
toimien tukijoina? Miten tämä on mahdollista yrityksessä, josta valtio
eli veronmaksajat omistavat enemmistön?
	
	Vatasen seuraajaksi tuli Björn Gustavsson, joka menehtyi oman
käden kautta tammikuussa 2001. Syitä ei ole koskaan käsitelty
julkisuudessa, mutta perhesyyt eivät tiettävästi olleet asian taustalla.
SmartTrustin uudeksi toimitusjohtajaksi Gustavssonin jälkeen valittiin
Relanderin luottohenkilönä tunnettu Antti Vasara.
	
	Relanderin sisäpiiriin kuului myös Veikko Hara. Hän toimi
Soneran tutkimusjohtajana, kunnes siirtyi Soneran teknologiajohtaja Jari
Mielosen seuraajaksi keväällä 2001. Hara oli toiminut aiemmin VTT:llä
tutkijana ja hänen vuorovaikutustaitonsa olivat Juha Vareliuksen
luokkaa. Haran vastuulle kuului korkeakouluyhteistyö sekä 3G- ja
4G-tutkimus. Haran "johtama" umts-tutkimus ei tuottanut mitään lisäarvoa
Soneran päättömiin umts-lupahankintoihin Euroopassa.
Korkeakouluyhteistyö toimi puutteellisesti.
	
	Soneran tutkimus oli hajallaan eri yksiköissä ja tuotti heikosti
tuloksia. Hara matkusteli mielellään ympäri maailmaa ilman turhia
tulospaineita. Kesän 2000 hän vietti tiettävästi perheineen
Yhdysvalloissa "Soneran toimia hoitaen". Veikko Hara kuului kesäkuusta
2000 lähtien Relanderin esikuntaan Henri Harmian ja Paavo Kososen
kumppanina.
	
	Paavo Kosonen oli Relanderin sisäpiirin surullisen hahmon
ritari. Relander palkkasi ikääntyneen veteraanin Ahlströmin
henkilöstöosastolta Soneran henkilöstöjohtajaksi. Juha Pentti oli tästä
hieman ihmeissään, koska oli tottunut pitämään itseään Soneran
henkilöstöjohtajana. Relander ei kertonut Pentille mitään Kososen
palkkaamisesta. Kososen täydellinen epäpätevyys ihmetytti monia, mutta
kukaan ei uskaltanut sanoa ajatuksiaan ääneen. Kosonen kuului Relanderin
esikuntaan, ja hänen tehtävänään näytti olevan Soneran optiopankin
hoitajana toimiminen Relanderin ohjeiden mukaisesti. Kosonen paketoi
siis optiopaketteja Relanderin alaisille. Kososen pesti Sonerassa
päättyi loppuvuonna 2001.
	
	Kokonaisuutena Relanderin valitsema Soneran johto oli
asiantuntemukseltaan Suomen pörssiyritysten heiveröisimpiä, ellei peräti
heiveröisin. Relander valitsi sisäpiiriinsä ja Soneran johtoon vanhoja
opiskelu- ja armeijakavereitaan, jotka olivat täysin kyvyttömiä ja
haluttomia ottamaan kantaa Relanderin toimiin. He olivat ns.
yes-yes-miehiä. Tällä porukalla Relander kärjessä lähdettiin kuitenkin
johtamaan markkina-arvoltaan Suomen toiseksi suurinta pörssiyritystä. Ei
ole mikään ihme, että jälki oli hirvittävää.


2 Sonera-kuplan rakentaminen
	
Relanderille 100 miljoonaa
	
	Näyttäisi siltä, että Kaj-Erik Relanderin tavoitteena oli saada
koottua Soneran optioista ja Soneran rahoista 100 miljoonaa markkaa,
erota tämän jälkeen Soneran palveluksesta ja perustaa oma
investointipankki suomalaisten veronmaksajien rahoilla. Tämä tavoite
edellytti mm. Soneran markkina-arvon kasvattamista pilviin ja muhkean
optiojärjestelmän rakentamista Soneraan.
	
	Optiomaakariksi ryhtyi Relanderin toimeksiannosta Henri Harmia.
Harmia käytti apunaan optiojärjestelmän rakentamisessa ulkomaisia
investointipankkeja, ja kustannuksia kertyi valtavasti. Uuden
optiojärjestelmän runko valmistui talvella 2000 ja Relander hyväksytti
sen läpihuutojuttuna Soneran hallituksessa ja liikenneministeriössä.
Pitihän "teletapeilla olla kunnon teletipit".
	
	Toisena päätehtävänä oli Soneran arvon kasvattaminen puhumalla
eli soneeraamalla - ei luomalla todellista lisäarvoa markkinoille, kuten
yritykset normaalisti tekevät. Sonera-kuplan rakentaminen edellytti
vauhdikkaita ja uskottavalta kuulostavia sloganeita. Näitä sloganeita
vääntämään yhdessä Henri Harmian kanssa palkattiin kymmenien miljoonien
korvauksella ydinosaamisguru Gary Hamelin yritys Strategos Lontoosta.
Henri Harmian persoonaa kuvastanee se, että hänen kerrotaan olleen
onnesta soikeana päästessään kerran käymään Gary Hamelin kotona.
	
	Strategos, Relander ja Henri Harmia ryhtyivät laatimaan
vakuuttavaa "tarinaa" Sonerasta markkinoille. Muoto korvasi sisällön.
Tarinan eteen ei tehty juurikaan mitään Soneran sisällä, eli kyse oli
harkitusta hypetyksestä. Vauhti oli kova ja rikkaaksi piti päästä
nopeasti.
	
	Tarinan ydin oli se, että Soneraa kuvailtiin globaaliksi
edelläkävijäksi matka-, data- ja mediaviestinnän alalla sekä halutuksi
yhteistyökumppaniksi ja osaajaksi mobiilien palveluiden tuottajana.
Liikevoitoksi luvattiin yli 20 %:n tasoa suhteessa liikevaihtoon.
Lupauksiin kuuluivat merkittävät kumppanuudet maailman johtavien
teletoimialan yhtiöiden kanssa. Tarinan mukaan Sonerasta tulisi
lähivuosina johtava globaali matkaviestintäoperaattori langattomien
palveluiden sisällöntuottajana ja toimijana.
	
	Tämä tarina upposi markkinoille niin hyvin, että Soneran
osakekannan arvo nousi maaliskuussa 2000 yli 422 miljardin markan
tasolle. Soneran markkina-arvo lähenteli Pepsi-Colan arvoa. Relanderilta
ja hänen sisäpiiriltään katosi kaikki suhteellisuudentaju. Relander oli
vakuuttava toimija. Hän olisi epäilemättä menestynyt hyvin myös
lomaosakkeiden myyjänä Kanariansaarilla. Tai käytettyjen autojen myyjänä
Kehä III:n varrella.
	
	Sonera ilmoittautui "Uuden järjestyksen tekijäksi"
teletoimialalla, ja langattoman internetin luvattiin moninkertaistavan
Soneran liikevaihdon lähivuosina. Sonerasta luvattiin johtaviin kuuluvaa
globaalia teleoperaattoria, joka loisi 3G-maailmaan loputtomasti uusia
ja innovatiivisia palveluita yksityis- ja yritysasiakkaille. Relander ja
hänen sisäpiirinsä jäsenet kilpailivat siitä, kuka keksii kaikkein
hulppeimman väitteen tai lupauksen Soneran kyvyistä. Kilpailu kantoikin
satoa.
	
	Sonerasta luvattiin globaalin telealan konsolidoitumisen ja
verkostoitumisen solmukohtaa, kompetenssimagneettia, joka vetäisi
kaikkia puoleensa. Sonerasta piti Relanderin lupausten mukaan tulla
globaalin operaattoriverkoston pelintekijä. Relanderilta ja hänen
sisäpiiriltään ei puuttunut itseluottamusta tai mielikuvitusta.
	
	Soneran tarinan julkisesti esitetyissä piirtoheitinkalvoissa
Sonerasta hurmaantuneiksi yrityksiksi mainittiin mm. IBM, Andersen,
Qwest, Barcleys, Carrefour, Dixons, Disney, Yahoo, Virgin ja Microsoft.
Todellisuudessa nämä yritykset eivät olleet hullaantuneita Sonerasta
millään tavoin.
	
	Vanha lankaverkko-osaaminen piti unohtaa Relanderin johtamaa
maailman parasta 3G-tiimiä rakennettaessa. Tämä 3G-tiimi koostui
"taisteluhävittäjistä" eli Plazasta, Zedistä ja SmartTrustista, Juxtosta
sekä muista yksiköistä, joista muodostuisi voittajataistelutiimi
marsalkka Relanderin johdolla. Maailman paras 3G-tiimi esiintyi vain
markkinapuheissa. Käytännössä sen eteen ei tehty juuri mitään Soneran
sisällä.
	
Roadshow-meininkiä
	
	Relanderin veti sisäpiirinsä kanssa näyttäviä
roadshow-kiertueita ulkomailla Sonera-kuplan kasvattamiseksi. Aluksi
kansainvälisen median ja markkina-analyytikoiden vastaanotto oli suopea.
Relanderin ja Soneran puheet upposivat suosiolliseen kuulijakuntaan.
Syyskuussa 2001 Soneran kansainvälinen roadshow sai kuitenkin vaisun
vastaanoton. Kuulijat kuulivat samat Relanderin tarinat kuin
aikaisemminkin, mutta havaitsivat, että mitään ei ollut tehty niiden
toteuttamiseksi. Roadshow-kalvot teki Henri Harmia ja konsulttina toimi
Strategos-yhtiö Lontoosta. Roadshow-kiertueet päätettiin lopettaa
syyskuun 2001 täydellisen epäonnistumisen jälkeen.
	
	Markkinoille levitettiin kuitenkin joukko lennokkaita lauseita,
joilla haluttiin antaa mielikuva vähintään Nokian veroisesta nousevasta
tähdestä.
	
	'A new order is emerging'
	
	'The new opportunity is enormous'
	
	'Sonera will pursue all layers of 3G industry'
	
	'Sonera will deal with the challenge of growth'
	
	'Become a driver of a web of alliances'
	
	'Win in the war for talent'
	
	'The worlds best 3G team'
	
	'Fast growth"
	
	'Wireless internet revolution"
	
	'Sonera is at the leading edge of the discontinuity"
	
	'We have the ability to develop technologies that are relevant
in the mobile businesses"
	
	Yllä olevista lauseista maksettiin yli miljoona markkaa kappale.
Sonera oli Relanderin mukaan pääpeluri uusien sääntöjen luomisessa
globaalille telealalle. Sonera vakuutti olevansa langattoman viestinnän
johtava osaaja maailmassa, mutta suurien puheiden tueksi ei ollut
juurikaan näyttöjä. Ei mitään mullistavia uusia tuotteita tai
palveluita. Ei uutisia merkittävistä kumppanuuksista. Kansainväliset
kuulijat alkoivat epäillä Soneraa kuplaksi. Epäily oli monilta osiltaan
oikea.
	
	Sonera väitti sijoittajaviestinnässään olevansa epätavallinen
yhtiö, jolla on epätavallisen hyvä strategia ja kannattavuus, valtavan
hyvä tiimihenki ja loputtomasti vallankumouksellisia
liiketoimintainnovaatioita. Todellisuus oli täydellisen päinvastainen.
Todellisuudessa Soneralla ei ollut lainkaan kunnollista strategiaa,
kannattavuus oli heikolla pohjalla, organisaatio oli kaaoksen tilassa,
kaikki ajoivat vain omaa etuaan ja vallankumoukselliset
liiketoimintainnovaatiot valmiiksi tuotteiksi tuotteistettuna loistivat
poissaolollaan. Tämä ei vaivannut ylintä johtoa. Sen tavoitteena oli
ainoastaan tulla rikkaaksi.
	
Harri Hollmén Sonera-kuplan vakuudeksi
	
	Relander halusi talvella 2000 kasvattaa Sonera-kuplaa lisäämällä
Soneran johdon uskottavuutta sijoittajapiireissä. Tämä edellytti kovan
nimen ostamista markkinoilta. Relanderin, Juha Vareliuksen ja Henri
Harmian pullonpyöritys päätyi Leonia-pankin konsernijohtaja Harri
Hollménin nimen kohdalle.
	
	Hollmén kutsuttiin alkuvuodesta 2000 Relanderin puheille.
Relander lupasi hänelle lähes kaiken maan ja taivaan väliltä, kunhan hän
tulisi Soneran johtoryhmän jäseneksi ja alkaisi vetää Sonera Plazaa.
Hollménille luvattiin roima palkankorotus, runsaat optiot ja vapaat
kädet toimia ja hyödyntää Soneran resursseja.
	
	Hollmén hurmaantui täysin Relanderin tarjouksesta ja astui
pikavauhtia Soneran palvelukseen. Hollmén aloitti Sonera Plazan vetäjänä
10.4.2000. Hän uskoi aloittaessaan, että Plazasta luotaisiin Soneran
johdon yhteisin ponnistuksin merkittävä vientituote maailmalle. Näin ei
kuitenkaan tapahtunut.
	
	Hollménin piti rakentaa Plazaan näyttäviä pankki- ja muita
palveluja, mutta tämä suunnitelma jäi ajatuksen asteelle. Kumppaniksi
finanssipalveluihin haettiin ensin Sampo-Leoniaa ja sen jälkeen
Osuuspankkia. Osuuspankin kanssa kehitettiin Sonera Plaza -tili.
Johtoryhmältä ei kuitenkaan tullut tukea, vaan Hollmén jäi täysin yksin
kehittämään Plazaa.
	
	Harri Hollmén huomasi ensimmäisten Sonerassa työskentelemiensä
kuukausien aikana tulleensa huijatuksi. Häntä ei otettu Relanderin
sisäpiiriin. Laajat toimintavapaudet ja yhteinen tiimityö Soneran
johtoryhmässä osoittautuivat harhaksi. Hollménia ei otettu tosissaan
johtoryhmässä ja hän ei saanut lainkaan tukea Relanderin sisäpiiriltä.
Hän oli ansassa. Poiskaan ei voinut heti lähteä, koska tällöin olisi
mennyt maine ja kunnia. Hollmén päätti sinnitellä ja yrittää parhaansa.
	
Hollmén haluttiin Relanderin tilalle
	
	Hollménin karisma ja toiminta herättivät nopeasti arvostusta
Soneran henkilöstön keskuudessa. Monet alkoivat jo kesällä 2000 puhua,
että Hollmén olisi oikea toimitusjohtaja Soneralle. Tämä luonnollisesti
raivostutti istuvaa pääjohtajaa, joka pyrki eristämään Hollménin entistä
tiukemmin Soneran johdon suunnitelmista ja keskusteluista.
Todellisuudessa Hollmén ei koskaan lähtenyt kisaamaan Relanderin kanssa
tai pyrkimään hänen paikalleen. Harri pysyi lojaalina Relanderille,
vaikkakin turhaan.
	
	Relander varmisti, että Hollménista ei tulisi hänen seuraajansa.
Hollmén piti saada Sonerasta ulos perjantaihin 8.6.2001 mennessä, koska
Relander itse ilmoitti omasta erostaan (= potkuistaan) maanantaina
11.6.2001. Hollmén erosi Sonerasta 8.6.2001. Jos hän ei olisi eronnut
tuolloin, hänestä olisi tullut Soneran väliaikainen toimitusjohtaja ja
mahdollisesti pysyvä sellainen. Se ei sopinut Relanderille.


3 Kaikki valta Relanderilla
	
	Orionin pääjohtaja Markku Talonen oli toiminut pitkään Soneran
hallituksen sivutoimisena puheenjohtajana. Relanderin tultua valituksi
Soneran varatoimitusjohtajaksi liikenneministeriö ja maan hallitus
halusivat nostaa Markku Talosen Soneran päätoimiseksi hallituksen
puheenjohtajaksi. Tällä pääomistaja halusi varmistaa sen, että yrityksen
toimiva johto toimi halutulla tavalla.
	
	Talonen oli tosin itsekin huomattavan aktiivinen tämän
järjestelyn aikaansaamiseksi. Järjestely takasi Taloselle 250 000 markan
kuukausipalkan, isot bonukset ja työsuhde-edut sekä muhkean optiosalkun.
Tämä järjestely oli valtio-omistajan kannalta virheellinen, sillä näiden
etujen myötä Talosesta tuli Relanderin ja muun johdon etujen puolustaja,
ei valtio-omistajan. Tätä ei valtio-omistaja kuitenkaan ymmärtänyt.
	
Niskavoitto Markku Talosesta
	
	Relander päätti "taltuttaa" esimiehensä esimiehen Markku Talosen
heti alusta lähtien. Relander halusi sijoittaa Talosen työhuoneen
mahdollisimman kauas omasta Soneran pääkonttorin kuudennen kerroksen
työhuoneestaan, mutta Talonen valtasikin "toimipisteekseen" Relanderin
huoneen viereisen neuvotteluhuoneen. Talonen yritti esittää kovanaamaa,
mutta Relander kesytti hänet nopeasti. Talosesta piti tulla Relanderin
vahtikoira, mutta hänestä tulikin harmiton puudeli.
	
	Relander ja Talonen alkoivat maaliskuussa 2000 neuvottelut
työnjaosta. Neuvottelujen lopputulos oli, että Taloselle ei löytynyt
mitään järkevää tekemistä Sonerassa. Relander halusi Soneran
täydellisesti hallintaansa eikä suostunut luovuttamaan Taloselle mitään
tehtäviä. Relander kertoi sisäpiirilleen Talosen tehtävän olevan
erilaisissa kissanristiäisissä kiertäminen. Soneran käytännön
johtamisesta Relander halusi Talosen pitävän näppinsä irti.
	
	Markku Talonen päätti näennäisesti antaa Relanderille periksi
työnjakoneuvotteluissa ja yrittää myöhemmin löytää järkevää tehtävää
Sonerassa. Tämä ei koskaan toteutunut. Talonen aloitti hoitaa
päätoimisen Soneran hallituksen puheenjohtajan tehtävää kesäkuussa 2000.
	
	Hän yritti saada aikansa kulumaan linnoittautumalla
työhuoneeseensa. Aika kului sähköpostin käytön opettelussa ja
matkapuhelimen ominaisuuksiin tutustumalla. Kalenterissa oli tilaa ja
vieraitakaan ei pahemmin käynyt, sillä Relander oli kieltänyt käynnit.
Orionista seuranneen sihteerin kanssa saattoi onneksi jutella niitä ja
näitä. Relander oli kieltänyt soneralaisia keskustelemasta Talosen
kanssa ilman Relanderilta saatua lupaa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä,
että Talonen eristettiin täysin Soneran asioista. Mikäli Relander sai
jonkun soneralaisen kiinni keskusteluista Talosen kanssa saattoi
seurauksena olla irtisanominen. Näin kävikin muutamalle henkilölle,
jotka eivät tienneet Relanderin määräämästä tapaamiskiellosta.
	
	Relanderilla oli tapana syöksyä koputtamatta Markku Talosen
työhuoneeseen. Talonen ei koskaan uskaltanut sanoa tästä yhtäkään
poikkipuolista sanaa. Talosella saattoi olla keskustelu kesken jonkun
henkilön kanssa Relanderin rynnätessä hänen huoneeseensa. Jos huoneessa
oli soneralainen Kaj-Erikin tietämättä, saattoi tämä henkilö löytää
itsensä maine mustattuna työvoimatoimistosta. Ja Markku Talonen oli
sentään vuoden 2000 ajan Relanderin esimiehen (tj. Aulis Salin) esimies!
	
	Soneran johtoryhmässä toimivat keväästä 2000 lähtien tj. Aulis
Salin, varatj. Kaj-Erik Relander (R), Zedin johtaja Juha Varelius (R),
Telecomin johtaja Aimo Eloholma, Plazan johtaja Harri Hollmén,
rahoitusjohtaja Kim Ignatius (R) ja viestintäjohtaja Jari Jaakkola (R).
Suluissa olevia R-kirjaimet kuvaavat Relanderin sisäpiirin jäseniä.
	
	Lisäksi johtoryhmän kokouksissa oli aina läsnä lakiasiainjohtaja
Maire Laitinen (R) ja johtoryhmän sihteerinä Tapio Lukkonen. Tämä ryhmä
teki päätöksen mm. Saksan umts-luvasta ja esitteli päätöksensä Soneran
hallitukselle, joka hyväksyi sen.
	
	Markku Talonen ei halunnut kuitenkaan luovuttaa peliä kokonaan
Relanderille. Hän päätti osallistua syksystä 2000 alkaen Soneran
johtoryhmän toimintaan hiljaisena johtoryhmätyön seuraajana. Näin
Talonen halusi päästä selville johtoryhmän esitysten taustoista, koska
hän oli hyväksymässä näitä esityksiä niiden tullessa Soneran hallituksen
käsittelyyn.
	
	Tämän seurauksena Soneran hallitukseen menevät esitykset
käsiteltiin johtoryhmän ulkopuolella Relanderin sisäpiirissä ja tuotiin
johtoryhmän päätettäviksi läpihuutojuttuina. Talosen vastaisku
torjuttiin siis tehokkaasti. Talonen jäi edelleen asioiden ulkopuolelle.
Relanderin sisäpiiri ei ottanut Talosta mukaan keskusteluihinsa, koska
keskustelut olivat "epävirallisia" ja Talosella ei ollut valtuuksia (tai
kanttia) osallistua niihin.
	
Talonen pihalla Soneran toimista
	
	Talonen tunsi huonosti Soneran liiketoiminnan sisältöä
erityisesti mobiilipalveluiden osalta ja hänen tietonsa Soneran
toimialan muuttuneesta toimintalogiikasta olivat vähäiset. Näin Talonen
oli täydellisesti Relanderin vietävissä Soneran päätöksentekoon
liittyvissä asioissa. Olisi luullut Talosen oppineen Soneran asioita
hänen toimiessaan vuodesta 1993 lähtien Soneran hallituksen jäsenenä ja
viime vuodet hallituksen puheenjohtajana, mutta niin ei vain käynyt.
	
	Ala oli liian vieras lääketeollisuudessa toimineelle Taloselle,
ja ehkä hän oli liian laiska tehdäkseen kotiläksyjään. Ravitoto ja muut
asiat kiinnostivat häntä enemmän. Talonen kertoi lehtihaastattelussa
keväällä 2000, että hän ei ole koskaan käyttänyt sähköpostia. Tästä tuli
yleinen vitsailun aihe Sonerassa ja sen ulkopuolella. Relander varmisti,
että jokainen soneralainen tiesi, kuinka pätevä hallituksen
puheenjohtaja Soneralla oli. Talonen ei todellakaan osannut käyttää
sähköpostia, joskin hän yritti kehittää taitojaan Soneraan tultuaan.
	
	Matkapuhelimen tekstiviestien lähettäminen ja muiden kännykän
toimintojen opettelu tuli Talosen opiskelulistalle keväällä 2000. Samaan
aikaan kun yrityksen hallituksen puheenjohtaja harjoitteli kännykän
käyttöä, Sonera esitti olevansa johtava matkaviestintäoperaattori
maailmassa!
	
	Relander aloitti Soneran varatoimitusjohtajana maaliskuun alussa
2000 Aulis Salin toimiessa Relanderin esimiehenä. Käytännössä kaikki
valta Sonerassa oli Relanderilla maaliskuusta 2000 alkaen. Salin
ihmetteli hieman sitä, että hänestä tuli nopeasti Relanderin päätösten
kumileimasin Soneran johtoryhmässä, mutta hän tyytyi osaansa. Hänen
silmissään kiiltelivät jo eläkepäivät vuorineuvoksena ruhtinaallisen
eläkkeen ja optioiden turvin.
	
	Salin toimi Soneran toimitusjohtajana ja johtoryhmän
puheenjohtajana vuoden 2000 loppuun asti. Todellisuudessa Relander otti
Salinilta kaiken toimivallan vuoden 2000 maaliskuun alusta lähtien.
Relanderin perusteluna oli, että hänellä täytyi olla kaikki valta,
mikäli hänen haluttiin harjoittelevan tulevia toimitusjohtajan tehtäviä
vuoden 2000 aikana.
	
	Soneran johtoryhmän kokoukset olivat lyhyitä vuoden 2000 aikana.
Suurimman osan ajasta äänessä oli Relander. Toimitusjohtaja Aulis Salin
toimi sivustakatsojana. Johtoryhmässä käsiteltävät asiat oli valmisteltu
ja päätetty etukäteen Relanderin sisäpiirissä. Tämä ei häirinnyt Aimo
Eloholmaa, joka vanhana kettuna osasi hoitaa Telecom-puolen asiat
johtoryhmältä lupaa kysymättä ja tarvittaessa suoraan Soneran
hallituksen kautta.
	
	Harri Hollménille tällainen johtoryhmätyöskentelymalli oli täysi
shokki. Hollmén oli tottunut normaaliin keskustelevaan ja tehokkaaseen
johtoryhmätyöskentelyyn Leonia-pankissa. Soneran toimintatavat olivat
täydellinen vastakohta tälle. Hollménin ja Plazan asioille annettiin
vähäinen painoarvo johtoryhmässä, ja Hollmén jäi täysin ilman
johtoryhmän tukea.
	
	Hollmén ei halunnut käyttää epäeettisiä keinoja etujensa
ajamiseksi. Hän hävisi Soneran pelin, mutta voitti moraalisen pelin.
Tämä luottamuspääoma ja ryvettymättömyys ovat arvokasta valuuttaa Harrin
nykyisessä tehtävässä investointipankkiirina.
	
Toimitusjohtaja Aulis Salinin viimeinen ponnistus
	
	Salin luovutti kaiken toimitusjohtajan valtansa Relanderille
vappuun 2000 mennessä, vaikka hänen toimikautensa Soneran
toimitusjohtajana jatkui saman vuoden loppuun saakka. Salin ei
kuitenkaan halunnut pyöritellä peukaloitaan eläkkeelle jäämiseensä
saakka. Hän otti viimeiseksi projektikseen Soneran prosessien
"kunnostamisen". Soneran prosesseja oli yritetty kehittää laatujohtaja
Juhani Anttilan johdolla vuosikausia lähes tuloksetta. Anttila sai
enemmän vahinkoa kuin hyötyä aikaiseksi, vaikka hän Soneran ulkopuolella
mainostikin itseään maailmanluokan asiantuntijana.
	
	Soneran ydinprosessit olivat kartoittamatta ja niiden johtaminen
oli näin vaikeaa. Jokainen liiketoimintayksikkö oli luonut omat
prosessinsa eikä kukaan huolehtinut yksiköiden prosessien
yhteensopivuudesta tai asiakastyytyväisyyden varmistamisesta. Relanderia
tällaiset yrityksen toiminnan kehittämiseen liittyvät asiat eivät
kiinnostaneet vähääkään, sillä hän halusi keskittyä omien tavoitteidensa
saavuttamiseen.
	
	Salinin johdolla Soneraan rakennettiin prosessien kehittämis- ja
koordinointiyksikkö, jonka vetäjäksi valittiin epävarma ja epäpätevänä
pidetty Tapani Koivula. Yksikössä työskenteli 30 ihmistä, ja sen
tarkoituksena oli löytää yksiköiden välisiä synergiaetuja ja tehostaa
Soneran toimintaa. Aimo Eloholma oli myös tukemassa tämän yksikön
toimintaa. Salin varmisti Soneran johtoryhmän yhteisellä päätöksellä 30
miljoonan starttirahoituksen Koivulan yksikölle. Relander lupasi tukea
prosessikehitysyksikön työtä Salinin eläkkeelle jäämisen jälkeen.
	
	Ensimmäisinä töinään vuoden 2001 alussa Aulis Salinin siirryttyä
eläkkeelle Soneran toimitusjohtajan tehtävästä, Relander peruutti Tapani
Koivulan allekirjoitusoikeudet ja prosessikehitysyksikön Soneran
johtoryhmältä saaman 30 miljoonan rahoituksen. Lopulta hän lakkautti
koko yksikön.
	
	Näiden ja muiden tapahtumien valossa näyttäisi siltä, että
Relanderin keskeisiin luonteenpiirteisiin kuuluivat petollisuus,
epäluotettavuus ja arvaamattomuus. Relanderille ei tuottanut vaikeuksia
katkaista monivuotinen ystävyys silmänräpäyksessä, jos vastapuoli ei
ollut valmis nöyrtymään hänen edessään. Näin kävi esimerkiksi Harri
Vatasen ja Relanderin suhteelle syksyllä 2000, kun Vatanen ei suostunut
Relanderin ehdottamiin epäeettisiin toimiin. Ystävyys muuttui syväksi
vihaksi ja kostotoimenpiteiksi yhden palaverin aikana. Siihen eivät
kaikki pysty.
	
	Aulis Salin alkoi jo syksyllä 2000 katua tukeaan Relanderin
valitsemiseksi Soneran toimitusjohtajaksi, mutta hän ei kertonut tätä
näkemystään kovin laajalle piirille. Salin aavisti kuitenkin tulevan ja
halusi katkaista kaikki yhteytensä Soneraan jäätyään eläkkeelle vuoden
2001 alusta lähtien. Soneran kriisin paljastuttua vuoden 2001
tammikuussa toimittajat soittivat useasti myös Aulis Salinille
kysyäkseen hänen kommenttiaan. Salin pyysi toimittajia soittamaan
Soneraan ja lopetti puhelut lyhyeen.
	
	Salin oli ollut Sonerassa töissä vuodesta 1962 lähtien.
Relanderin valinnan tukeminen oli hänen ansiokkaan työuransa suurin ja
kohtalokkain virhe.

4 Relanderin kaaosjohtaminen
	
T&K tehotonta
	
	Soneran tuotekehitysmenot olivat noin 3 % liikevaihdosta, mutta
tuotekehitys toimi tehottomasti. Noin 10 % Soneran henkilöstöstä
työskenteli tuotekehitystehtävissä. Jokaisella liiketoimintayksiköllä
oli oma T&K-tiimi, joka ei tehnyt yhteistyötä muiden yksiköiden
vastaavien tiimien kanssa. Omia ideoita ei haluttu paljastaa muille.
Soneran yrityskulttuuri kannusti tällaiseen darvinistiseen toimintaan.
	
	Soneran ideasta-tuotteeksi-ketju ei toiminut Relanderin
johtamiskaudella. Sonera ei saanut yhtään merkittävää uutta tuotetta
markkinoille vuosina 2000–2001. Konsernitasolla T&K-toimintaa ei
johtanut kukaan. T&K-toimintaa ei ollut liitetty millään tavoin
konsernin strategiaan, joskin liittäminen olisi ollut vaikeaa normaalin
liiketoimintastrategian puuttuessa yrityksestä!
	
	Ideana oli se, että T&K-resurssit olivat etuoikeutetusti
Relanderin sisäpiirin ja uusien palveluiden tuottamisen tukena.
Tutkimuksen ja T&K-toiminnan yhteys toimi puutteellisesti. Relanderilla
ei ollut kiinnostusta luoda markkinoille uusia asiakaskeskeisiä
tuotteita. Häntä kiinnosti enemmän puhua suuria Soneran
edelläkävijyydestä, minkä eteen ei tehty juurikaan tuloksia tuottavia
tuotekehitystoimia Soneran sisällä.
	
	Tämä oli suuri muutos Aulis Salinin ja Pekka Vennamon linjaan,
jossa T&K-toiminta oli kunniassa. Heidän aikanaan kovan tason
insinööriosaamista arvostettiin. Relanderin aikana sitä väheksyttiin.
Soneran toimitusjohtaja Aulis Salin ymmärsi jo 1990-luvun puolivälissä,
että yrityksen yrityskulttuuri oli muutettava aikaisemmasta
virkamieskulttuurista dynaamiseksi bisneskulttuuriksi. Tämän
bisneskulttuurin tueksi pyrittiin luomaan tuloksellisesti toimiva
tuotekehitystoiminta.
	
	Myös Soneran teknologiaosaamista väheksyttiin. Relander ei
erityisemmin arvostanut Soneran vahvoja osaamisalueita
lankaverkkopuolella, joka oli siirretty Aimo Eloholman vastuulle vuoden
2000 alusta lähtien. Eloholman piti taistella hartiavoimin
lankaverkkopuolen resurssien turvaamiseksi. Tämä oli vaikeaa, koska
Soneran rahat ohjautuivat johdon suosimiin hypebisneksiin eli uusien
palveluiden tuottamiseen. Näistä seurasi kuitenkin vain miljardiluokan
tappioita.
	
	Relanderin sisäpiiri naureskeli "Aikan porukalle" ja nimitti
näitä virkamiehiksi. Eloholman liiketoimet tuottivat hyvää tulosta.
Soneran "uudessa" strategiassa, joka julkistettiin loppuvuodesta 2001,
Eloholman alueen liiketoimet nostettiin Soneran strategiseen ytimeen;
aikaisempi strategia käännettiin tältä osin täysin ympäri ja alettiin
tukea kannattavaa liiketoimintaa.
	
	
Unelma Zedistä
	
	Juha Vareliuksen ja yksi Relanderin lempilapsista oli Sonera
Zed. Sen avulla piti vallata teleoperaattorimaailman
palveluliiketoimintabisnes. Zed oli alunperin tekstiviestipalvelu, joita
maailma on nykyään väärällään. Elokuussa 1999 Sonera julkisti maailman
ensimmäisen wap-portaalin, vaikka wap-puhelimia ei vielä ollut
markkinoilla. Zedistä piti tulla mobiiliportaali jokaisen taskuun. Näin
ei tapahtunut. Kotiläksyt oli tekemättä ja liiketoimintasuunnitelmat
laatimatta.
	
	Relanderin ja Vareliuksen tavoitteena oli rakentaa Zedistä
maailmanluokan brandi Nokian ja BMW:n tapaan. Operaattoreiden asiakkaat
mm. Yhdysvalloissa, Hollannissa, Singaporessa ja Filippiineillä piti
saada innostumaan Zedistä. Juha Varelius hehkutti sijoittajille
Lontoossa Soneran roadshowssa vuonna 2000: "Zedin asiakkaat eivät
identifioidu iän, vaan asenteen perusteella. He ovat avoimia elämälle,
open to the moment."
	
	Useat tahot epäilivät Zedin mahdollisuuksia heti tuoreeltaan.
Miksi Soneran kanssa kilpailevat operaattorit olisivat halunneet käyttää
Soneran vaatimatonta Zedia, kun niillä oli itsellään käytössä lukuisia
vastaavia tai teknisesti hienompia tekstiviesti- ja wap-ratkaisuja?
	
	Varelius pystyi tunkemaan Zediin yli miljardi markkaa rahaa
Relanderin suostumuksella. Nämä rahat ovat realisoituneet Soneran
tappioiksi. Vareliusta pidetään Sonerassa "mörököllien mörököllinä",
sillä häneltä puuttuvat lähes kokonaan normaalit vuorovaikutustaidot ja
liike-elämän käytöstavat. Varelius toimi Relanderin sisäpiirin ytimessä
ja oli kuulu häikäilemättömyydestään. Ei savua ilman tulta, tässäkään
tapauksessa.
	
	Esimerkiksi Soneran tytäryhtiöiden optiojärjestelmää luotaessa
syksyllä 2000 Varelius vaati itselleen muita suuremman optiopaketin
uhaten omalla erollaan. Hänellä ei ollut minkäänlaisia aikaisempia
näyttöjä tärkeän tehtävänsä tueksi, mutta se ei näyttänyt haittaavan.
	
	Zed kulutti tolkuttomasti rahaa markkinointiin. Syksyllä 2000
Juha Varelius hankki Relanderin tuella Soneran johtoryhmältä valtuudet
käyttää 1,2 miljardia markkaa Zedin markkinointiin. Siis 1,2 miljardia
markkaa! Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Soneran kotimaan
markkinointibudjetti on 100 miljoonaa markkaa ja tällä summalla Sonera
on Suomen suurin markkinoija.
	
	Eli 1,2 miljardia markkaa sellaisen tekstiviestipalvelun
markkinointiin, jollaisia maailma on pullollaan ja jonka liikevaihto on
muutamia kymmeniä miljoonia markkoja! Yhtenä markkinointikeinona
Englannin markkinoilla Sonera lupasi lähettää yhden Zedin asiakkaan
matkalle avaruuteen. Soneran korttitalon kaaduttua vuonna 2001 eräs
lehti ehdotti, että Kaj-Erik Relander valittaisiin tälle avaruusmatkalle
ilman paluulippua!
	
	Soneran vuoden 2000 tilinpäätöksen mukaan Zed teki 60 miljoonan
markan liikevaihdolla 636 miljoonan markan tappion vuonna 2000.
Todellisuudessa tappio oli paljon suurempi, sillä Zed oli käyttänyt
laajasti Soneran yksiköiden työpanosta, ja näiden kustannuksia ei ollut
liitetty Zedin lukuihin. Vuoden 2000 tilinpäätöksen
julkistamistilaisuudessa 12.2.2001 Relander ja Varelius antoivat hyvin
positiivisen arvion Zedin tulevaisuudesta. He lupasivat Zedin
liikevaihdon viisinkertaistuvan vuoden 2001 aikana. Toisin kävi.
	
	Totuus-käsitteen laaja tulkinta kuului olennaisena osana
Relanderin luomaan johtamiskulttuuriin. Relander ja hänen sisäpiirinsä
osasivat venyttää totuutta uskomattoman taitavasti.
	
	Relanderin periaatteina julkisuuden ja lausuntojen suhteen
näyttäisi karrikoiden olleen: "Älä koskaan myönnä mitään. Älä anna
lausuntoja kuin äärimmäisen pakon edessä. Vastaa kyselyihin: No comment.
Pyri julkisuuden herraksi järjestämällä itse hallittuja
julkisuustilanteita. Lupaa paljon. Puhu lennokkaita. Puhu
moniselitteisesti ja vaikeasti. Älä anna suunvuoroa. Pysy niskan päällä.
Sekoita valheet ja totuus. Kiistä kaikki vaikka jäisit rysän päältä
kiinni. Ole aina ylimielinen ja alenna median edustajia. Pysy
salaperäisenä."
	
	Zedin johto näytti mielellään alustavia puitesopimuksia Zedin
käytöstä Saksassa, Hollannissa ja Italiassa. Niiden mukaan Zed oli 80
miljoonan ihmisen ulottuvilla. Ulottuvilla ei kuitenkaan tarkoita, että
palveluita todella käytettäisiin. Yhtä lailla joku voisi tuoda torikojun
Helsingin Kauppatorille ja väittää sen olevan 5 miljoonan ihmisen
ulottuvilla. Tällainen hypelle tyypillinen kielenkäyttö kuului
Relanderin sisäpiirin ja Jari Jaakkolan viestintästrategiaan.
	
	Yksi erikoisimmista ja päättömimmistä Relanderin hyväksymistä
Vareliuksen ideoista oli rakentaa Zed-päätelaite. Kyseessä oli
PDA-laitteen tapainen pääte, jota valmistutettaisiin vähintään satoja
tuhansia kappaleita japanilaisella tai korealaisella laitevalmistajalla
ja myytäisiin halvalla hinnalla Suomessa ja kansainvälisesti. Laitteessa
toimisivat vain Zedin palvelut. Laitteesta oli olemassa
prototyyppi-vaihtoehtoja. Koko hankkeeseen kului reippaasti rahaa.
	
	Lopulta hanke tukehtui omaan savuunsa. Juha Vareliusta
projektissa auttoi johtaja Timo Annala, joka tuli hyvin toimeen
Vareliuksen kanssa. Annala lähti Sonerasta pieneen Source Code -yhtiöön
joulukuussa 2001 Soneran teknologiajohtaja Veikko Haran pyynnöstä.
Rehvakkaalla Annalalla ei ollut enää käyttöä Sonerassa. Rehvakkaiden
puheiden lisäksi Annala ei saanut paljonkaan tuloksia aikaiseksi
Sonerassa.
	
	Unelma Zedistä on tullut päätepisteeseensä. Se täytyy lopettaa.
Sillä ei kerta kaikkiaan näytä olevan elämisen edellytyksiä. Ei vaikka
siihen on syydetty jo yli miljardi markkaa rahaa. Tämä raha on hävinnyt
taivaan tuuliin ilman tuloksia.
	
	Miksi sitten Varelius ja Relander halusivat sijoittaa yli
miljardi markkaa veronmaksajien rahoja Zed-kuplan rakentamiseen? Syy
näyttäisi olevan varsin maanläheinen. He halusivat viedä Zedin pörssiin
suurien lupausten saattelemana ja lunastaa Zedin optiot, joita
kummallakin on runsain mitoin. Kummankin piti ansaita satoja miljoonia
markkoja Zedin optioista. Relander ja Varelius haaveilivat jopa
miljardin markan Zed-tilistä. Tämän pidemmälle he eivät halunneet kantaa
huolta Zedistä. Zediä ei ole vieläkään viety pörssiin ja tuskin koskaan
viedäänkään.
	
	Juha Vareliuksella oli Relanderin sisäpiirin jäsenenä lähes
rajattomat valtuudet käyttää Soneran rahoja. Varelius käytti
valtuuksiaan ahkerasti. Hän rakennutti mm. yli kymmenellä miljoonalla
markalla bussin, joka oli täynnä hienoja teknisiä "vimpaimia". Bussi oli
mukana Porin Jazzeilla kesällä 2000, ja Soneran vieraatkin pääsivät
tutustumaan siihen. Bussi oli tiettävästi Suomen kallein ja kukaan,
paitsi Varelius, ei koskaan tuntunut tietävän sen olinpaikkaa. Bussi oli
hankittu näennäisesti edustustarkoituksiin, mutta se palveli siinä
tehtävässä kovin harvoin. Tämä ei toki ole ainoa esimerkki holtittomasta
rahojen käytöstä edustustehtävien varjossa.
	
	
5 Soneran kumppanin hankinta
	
	Pekka Vennamo kävi Soneran toimitusjohtajana
yhteistyökeskusteluja Telian kanssa vuonna 1998 ennen Soneran
listautumista pörssiin. Keskustelut olivat rakentavia ja niitä käytiin
hyvässä hengessä. Vennamon saatua potkut Soneran toimitusjohtajan
tehtävästä 4.1.1999 Relander otti vastuulleen Soneran
kumppanineuvottelut.
	
	Telia halusi syventää yhteistyökeskustelua Soneran kanssa vuoden
2000 alusta alkaen. Relanderin silmissä Telia ei ollut kovinkaan
korkealla, mutta hän ei tapojensa mukaisesti halunnut kertoa sitä
suoraan Telian johdolle. Relander halusi näyttää voimansa ja pompottaa
Teliaa kohtalokkain seurauksin.
	
	Tämä toteutettiin siten, että Soneran ihmiset eivät juurikaan
vaivautuneet matkustamaan Tukholmaan neuvotteluihin. Telian väen piti
tulla Teollisuuskadulle Helsinkiin yleensä huomatakseen, että Telian
Senior Vice President -tason ihmisten neuvottelukumppaneina Soneran
puolelta oli yksi tuotepäällikkö-tason ihminen. Telian ihmisillä
pyyhittiin Soneran lattiaa. Relanderilla ja hänen sisäpiirillään ei
ollut aikaa neuvotteluihin "byrokraattisen ja vanhanaikaisen" Telian
kanssa. Tämä sai Telian ihmiset raivon partaalle ja Relanderista tuli
tiettävästi kirosana Telian ihmisille.
	
Telia kostaa
	
	Nämä olivat käsittämättömän suuria virheitä. Telia ei
osallistunut Euroopan umts-luparumbaan vuonna 2000 ja sillä oli nyt
kymmeniä miljardeja käteistä rahaa. Sonera on lähes konkurssin
partaalla. Käytännössä Telia oli vuoden 2002 tilanteessa ainoa
relevantti yritys, jolla on rahaa ja strategisia perusteita ostaa
Sonera.
	
	Näin tapahtuikin 26.3.2002, jolloin Telia ja Sonera ilmoittivat
fuusiosta. Yhdistyminen toteutui vaihtosuhteella, jossa Soneran osakkaat
saivat 15,8 % preemion eli ylihinnan osakkeistaan edellisen perjantain
kurssiin verrattuna. Ruotsin valtio sai uudesta yhtiöstä 45 prosenttia
ja Suomen valtio 19 prosenttia. Yhtiön kotipaikaksi tulee Tukholma.
Monien mielestä Sonera meni puoli-ilmaiseksi ruotsalaisille.
	
	Uuden yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi nousee Soneran
hallituksen puheenjohtaja Tapio Hintikka ja Soneran toimitusjohtaja
Harri Koposesta tulee uuden yhtiön varatoimitusjohtaja. Sonerasta oli
tullut ongelma valtio-omistajalle ja siitä piti päästä eroon hinnalla
millä hyvänsä, koska eduskuntavaalit ovat edessä alkuvuodesta 2003.
Hinnalla ei ollut niin väliä ja saihan Suomi Tapio Hintikan uuden yhtiön
väliaikaiseksi hallituksen puheenjohtajaksi. Se riitti valtio-omistajan
kasvojen säilyttämiseen.
	
	Telian strategisiin painotuksiin ei ole kuulunut toimia
operaattorina Keski-Euroopassa. Näin ollen se ei ole ollut erityisen
kiinnostunut Soneran hankkimasta Saksan umts-luvasta ja muista
Euroopasta hankituista umts-luvista. Teliaa on kiinnostanut
pohjoismaihin keskittyvänä operaattorina ensisijaisesti Soneran kotimaan
matkapuhelintoiminta, joka tuo pääosan Soneran kassavirrasta. Tapio
Hintikalla oli Soneran hallituksen puheenjohtajan roolissa kova kiire
aloittaa keskustelut Telian kanssa uudestaan maaliskuussa 2001. Tämä oli
erityisen hankalaa, sillä Relander oli suututtanut Telian ihmiset
perusteellisesti, minkä lisäksi koko Sonera-kupla oli puhjennut.
	
	Hintikalla oli kuitenkin valtio-omistajan tiukka toimeksianto
lämmittää ryvettyneitä Telia-suhteita uudelleen fuusioitumista varten.
Hintikka kävi keskusteluja Telian johdon kanssa syksyyn 2001 saakka.
Ensimmäinen kommentti Telian puolelta oli kuulemma se, että "me emme
sitten halua Kaj-Erik Relanderia tähän pakettiin, jos sen joskus saamme
valmiiksi". Tämä vauhditti Soneran uuden toimitusjohtajan etsintää
Relanderin tilalle. Telian asema oli kuitenkin niin ylivoimainen
neuvotteluissa, että mitään valmista ei voinut syntyä kevään ja kesän
2001 aikana.
	
	Tapio Hintikan oli pakko myöntää syksyllä 2001 julkisuuteen,
että neuvotteluissa Telian kanssa pidetään taukoa. Tässä yhteydessä
Hintikka myönsi käyneensä yhdistymiskeskusteluja Telian kanssa koko
kevään 2001. Keväällä 2001 Hintikka kielsi jyrkästi tällaiset
neuvottelut.
	
	Lipposen hallitus olisi halunnut tyrkätä Relanderin rakentaman
Sonera-pommin Telian syliin jo keväällä 2001, mutta se ei onnistunut
yrityksessään. Tapio Hintikka teki kaikkensa Soneran myymiseksi Telialle
edes jonkinlaisin ehdoin, mutta mahdottomiin hänkään ei pystynyt niin
lyhyessä ajassa.
	
	Telialla oli myös muutamia ehtoja, jotta se olisi kiinnostunut
ostamaan Soneran. Ensinnäkin Sonera täytyy saneerata. Se tarkoittaa
päällekkäisten toimintojen purkamista ja yli tuhannen ylimääräisen
ihmisen irtisanomista. Tämä oli vaikea pala valtio-omistajan
poliitikoille, jotka puhuvat työttömyyden alentamisen puolesta.
	
	Toiseksi Telia tiettävästi haluaa Relanderin sisäpiirin ihmiset
ulos Sonerasta. Telian mielestä on täysin käsittämätöntä, että
vareliukset, harmiat, jaakkolat, sonkinit ja kumppanit edelleen
lampsivat Soneran käytävillä keskeisissä tehtävissä. Miksi he eivät ole
saaneet potkuja Relanderin mukana? Tämä on yksi asia, jota Telia ei voi
ymmärtää.
	
	Kolmanneksi Telia halusi Soneran halvalla, mielellään enemmistön
osakekannasta korkeintaan 10 euron lunastushinnalla/osake.
Valtio-omistaja halusi tietysti enemmän. Telia voitti tämän kisan ja sai
Soneran reilusti alle 10 euron osakehinnalla.
	
	Neljänneksi Telia halusi tiettävästi Relanderin laatimien
pommien purkamista. Tällaisia toimia ovat mm. Relanderin mahdollisten
taloudellisten väärinkäytösten selvittäminen, sekavien Soneran tekemien
sopimusten selvittäminen, Soneran liiketoiminta- ja oikeudellisten
riskien kattava selvittäminen ja Saksan umts-kuvioiden selkiyttäminen.
Sonera voitti tämän kisan. Soneran sotkut jäivät Telian selvitettäväksi.

	Viidenneksi Telia halusi Soneran velat ja riskisijoitukset
siirrettäväksi esimerkiksi valtion hallinnoimaan "Sonera-Arsenaliin."
Teliaa ei kiinnostanut ottaa vaivoikseen Soneran mittavaa velka- ja
riskitaakkaa. Sonera voitti tämän kisan. Telialle jäi Soneran mittava
velkataakka ja Saksan markkinoiden merkittävät riskit.
	
	
Telia ei kiinnostanut Relanderia
	
	Telia oli Relanderille liian pieni pala. Hän päätteli, että
fuusio Telian kanssa toisi hänelle vain Telian pääjohtajan paikan.
Relander halusi enemmän ja nopeasti. Kukaan ei tainnut kysyä, olisiko
Relanderilla oikeasti ollut edes sijaa Telian "majatalossa"..
	
	Kevättalvella 2000 Relanderin tavoitteet kumppanin suhteen
olivat suuret. Soneran markkina-arvo oli tuolloin yli 422 miljardia
markkaa. Vaihtoehtoina Relanderin mielessä olivat mm. Orangen ostaminen
osakevaihtona, hollantilaisen KPN:n ostaminen tai yhdistyminen Vodafonen
kanssa. Espanjalainen Telefónica oli myös kumppanilistalla. Relander
uskotteli Soneran olevan kuumaa tavaraa. Bluffi ei purrut.
Kumppanikandidaatit halusivat näyttöjä, joita ei löytynyt.
	
	Sonera tavoitteli siis yhteistyön tiivistämistä myös maailman
suurimman teleoperaattorin, Vodafonen, kanssa. Tässä suhteessa Sonera
koki vakavan takaiskun helmikuussa 2002, kun Radiolinja julkisti
tehneensä kansainvälisen yhteistyösopimuksen Vodafonen kanssa.
Tiettävästi myös Sonera oli tavoitellut tätä yhteistyösopimusta.
	
	Mitkään kumppanineuvottelut eivät edenneet tunnusteluja
pidemmälle. Relanderin esitykset yhdistymisjärjestelyistä eri
kumppaneiden kanssa olivat niin Soneraa suosivia, että ne aiheuttivat
vain hymyn väristyksiä kumppanikandidaateissa.
	
Kumppanipuheet hatusta vedettyjä
	
	Relander antoi julkisuuteen sellaisen kuvan, että Soneran
kumppanikuviot olivat valmiiksi neuvoteltuja, mutta valtio-omistaja oli
liian hidas tekemään päätöksiä asiassa. Todellisuudessa Lipposen
hallituksen pöydälle ei tullut ainoatakaan ehdotusta Soneran
yhdistämiseksi jonkin toisen teleoperaattorin kanssa. Tämän ovat
vahvistaneet hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan jäsenet.
	
	Käytännössä kumppanineuvottelut tarkoittivat Relanderin, Henri
Harmian ja Jan Wernerin lentelyä ympäri Eurooppaa tekemässä "strategisia
neuvottelutarjouksia" eri operaattoreille. Ne eivät purreet. Relander
oli sotkenut soppaan myös investointipankkeja, jotka tekivät
tunnustelujaan tähtitieteellisin palkkioin.
	
	Mitään valmista ei syntynyt ja rahaa kului jälleen
käsittämättömiä summia. Relanderin mahtipontiset elkeet ja ylimielinen
käytös kumppanikeskusteluissa ei edesauttanut rakentavan
yhteistyöilmapiirin muodostumista potentiaalisten kumppanien kanssa.
Relanderia ja Soneraa ei yksinkertaisesti pidetty uskottavana
kumppanitahona.
	
	Soneran organisaatiokaavion mukaan Relanderin johtamaa kumppanin
hakua tukivat vuoden 2000 ja 2001 aikana yrityskauppajohtaja Pertti
Miettunen, kehitysjohtaja Aimo Olkkonen ja strateginen
suunnittelujohtaja Niklas Sonkin. Heidän roolinsa oli vähäinen Soneran
kumppaninmetsästyksessä. He eivät edes tienneet, missä yrityksessä
Relander milloinkin oli keskustelemassa "fuusiosta".
	
	Kumppanineuvottelujen ikkuna sulkeutui käytännössä kesäkuussa
2000. Tällöin alkoi umts-lupien huutokauppakierros Euroopassa ja
keskeiset teleoperaattorit halusivat keskittyä tähän peliin.
Huutokauppakierroksen päätyttyä syksyllä 2000 operaattoreilla ei ollut
rahaa Soneran ostamiseen ja muutenkin Soneran ja sen pääjohtajan maku
olivat pahasti laimentuneet markkinoilla.
	
	Soneran hallituksen puheenjohtaja Markku Talonen ja Soneran
hallitus olivat täysin pihalla kumppaniasioista. Talonen ei itse
osallistunut kumppanikeskusteluihin, koska häntä ei niihin haluttu. Tämä
epätietoisuus neuvottelujen tilasta ärsytti Soneran hallituksen
jäsenistä erityisesti Liisa Jorosta.
	
	Soneran tuotekehitys ei tuottanut luvattuja uusia tuotteita ja
palveluita markkinoille ja Soneran tytäryhtiöt Zed, SmartTrust ja Plaza
eivät saaneet juuri mitään aikaiseksi. Lisäksi markkinoiden sisäpiirissä
alkoi levitä huhuja Soneran sisäisestä tilasta. Soneran kurssi jatkoi
alamäkeään. Kumppanineuvottelut saattoi unohtaa Euroopan suurten kanssa.
Jäljellä oli vain Telia, jolla oltiin pyyhitty lattiaa aiemmin. Ei
näyttänyt hyvältä. Tapio Hintikka saikin tehdä tosissaan töitä, jotta
Sonera saatiin työnnettyä Telian syliin maaliskuussa 2002 edes
jonkinlaisin ehdoin.
	
Relander ja Nokia
	
	Sonera teki Vennamon ja Salinin aikana läheistä yhteistyötä
Nokian kanssa erityisesti verkkopuolen hankkeissa, ja yhteistyö oli
molemmin puolin tuloksellista. Soneralla oli erittäin tärkeä rooli
Nokian sparraamisessa teknisesti huippukuntoon 1990-luvulla. Nokialla
arvostettiin yhteistyötä Soneran kanssa mm. GSM-verkkoratkaisujen
alueella ja oltiin siitä kiitollisia.
	
	Relanderin näytti epäilevän, että Nokia varasti Soneran ideat ja
Sonera ei hyötynyt yhteistyöstä mitään. Relander halusi vetää ovet ja
ikkunat kiinni Nokian suuntaan. Tämä oli suuri muutos Vennamon ja
Salinin linjaan. Relander vaati käyttämään äärimmäisen tarkkoja
salassapitosopimuksia nokialaisten kanssa. Soneran henkilöstön
keskuudessa tämä tulkittiin usein niin, että nokialaiset olivat
epäluotettavia ja heidän kanssaan ei pitänyt tehdä yhteistyötä. Niinpä
Nokian kanssa oli tehtävä mahdollista yhteistyötä puolittain salaa.
	
	Relander tapasi Jorma Ollilan ensimmäisen kerran elämässään
vasta huhtikuussa 2000. Tapaaminen oli kuiva, virallinen ja lyhyt.
Relander ei pitänyt tapaamisen perusteella Ollilaa yhtä "kovana kundina"
kuin itseään. Nokian johtoryhmään Relanderilla oli puutteelliset
suhteet.
	
	Nokialla Soneraan suhtauduttiin hyväntahtoisesti. Korkean tason
vierailudelegaatioita kävi jatkuvasti Nokian pääkonttorissa, jossa
vieraita kehotettiin usein vierailemaan myös Soneralla. Tämä olisi ollut
Soneralle ainutlaatuinen mahdollisuus solmia huipputason kontakteja.
Relanderille eivät kuitenkaan kelvanneet Nokian "tähteet". Hän halusi
solmia itse omat suhteensa.
	
	Monesti delegaatio, joka oli tulossa vierailemaan Nokian
pääkonttorissa, otti etukäteen yhteyttä Soneraan ja kysyi vierailulupaa.
Vierailulupa yleensä annettiin, mutta isäntinä Soneran päässä olivat
usein vahtimestaritason isännät. Tämä saattoi varsinkin Aasiasta tulleet
vieraat valtavaan häpeään. Vieraat olivat monesti ministereitä tai
toimitusjohtajia. Relanderia ja hänen sisäpiiriään ei koskaan
kiinnostanut isännöidä tällaisia delegaatioita. Monille asiaa
seuranneille tämä oli käsittämätöntä ja he häpesivät syvästi Soneran
puolesta.
	
	Soneran luhistumista on seurattu surullisin katsein Nokian
pääkonttorissa Espoon Keilaniemessä. Vanhalle ja pitkäaikaiselle
kumppanille olisi toki toivottu parempaa.


6 Saksan umts -luvan hankinta
	
	Kun Relander oli saanut laitettua Talosen täysin kuriin ja
hankittua täydellisen valta-aseman Sonerassa keväällä 2000, olivat
vuorossa uudet kuviot. Relander halusi Euroopan teleoperaattoriyritysten
tähdeksi ja keisariksi. Tämä edellytti uskottavuutta, jota saattoi
lisätä umts-luvilla. Relanderin oli pakko saada hankittua Soneralle
umts-lupa Englannista, jossa alkoi umts-huutokauppa kesällä 2000.
	
	Ensin piti kuitenkin hankkia Soneran hallitukselta lupa lähteä
umts-kisaan. Se oli läpihuutojuttu, ja kukaan Soneran hallituksen
jäsenistä Liisa Jorosta lukuun ottamatta ei uskaltanut kysyä
riskianalyysejä ja laskelmia luvan hankkimisen sopivuudesta Soneran
olemattomaan strategiaan. Eihän keisarin ja neron suunnitelmia voinut
kyseenalaistaa. Jos joku erehtyi kysymään Relanderilta jotain
umts-luvasta, hän suuttui silmittömästi. Soneran hallitus oli Relanderin
talutusnuorassa.
	
	Soneran hallituksen päätoiminen puheenjohtaja Markku Talonen oli
pääosin ulkona koko umts-kuviosta alusta alkaen, vaikka hän oli viime
kädessä vastuussa osakkeenomistajille asiasta. Talonen sanoi, että
"antaa poikien yrittää" tarkoittaen Relanderia ja hänen sisäpiiriään.
Talonen ei tiennyt mitä umts piti teknisesti ja toiminnallisesti
sisällään. Kukaan ei ollut selittänyt, eikä hän itse ollut ottanut
selvää. Relander oli selittänyt Taloselle, että "umtsi" on kova juttu ja
että Sonerankin pitäisi hankkia "umtsi-lupia". Talonen uskoi Relanderia.
	
	Talosta näyttikin kiinnostavan koko Saksan umts-asiassa vain
oman optiosalkun arvon mahdollinen kasvu. Optiojärjestelyjen johdosta
hän ei ajanut omistajan etua, vaan omia etujaan. Optioiden epäsuotuisa
vaikutus osakkeenomistajien etuihin nähden toteutui erittäin
raadollisesti ja kohtalokkaasti Talosen tapauksessa.
	
	Talonen oli Soneran päätoimisena hallituksen puheenjohtajana
eläkevirassa 250 000 mk:n kuukausipalkalla + mittavilla bonuksilla
odottamassa vähintään kymmenien miljoonien markkojen optiotuloja.
Valitettavasti näin, vaikka valtio-omistajan tarkoituksen mukaan Talosen
piti toimia Relanderin päällystakkina ja vartijana. Relander oli vain
aivan liian vikkelä ja häikäilemätön Taloselle. Ja Talonen oli liian
laiska hoitamaan päällystakin vastuitaan. Palkka juoksi ja optiosalkku
täyttyi rehkimättäkin.
	
	Julkisuudessa arveltiin, että Relanderilla ja Talosella oli
kiireinen kesä vuonna 2000 umts-kuvioiden vuoksi. Todellisuudessa heillä
oli hyvin leppoisa kesä. Optiopaketti Soneran johdolle oli saatu kasaan
ennen kesälomia. Relander piti neljän viikon loman matkustellen
perheensä kanssa. Talonen vietti pitkän loman Italiassa vaimonsa kanssa.
	
Liikenneministeriöltä lupa umts-huutokauppaan
	
	Soneran hallituksen umts-päätöksen jälkeen piti hankkia
liikenneministeriön lupa asiaan. Relander kävi useasti keväällä ja
alkukesästä 2000 liikenneministeriön ylimpien virkamiesten vieraana.
Usein keskusteluissa oli mukana myös liikenneministeri Olli-Pekka
Heinonen. Relanderin palopuheiden jälkeen liikenneministeriö lupautui
antamaan Soneralle luvan osallistua Englannin umts-huutokauppaan.
Umts-luvan hankkiminen oli puheenaiheena myös Lipposen hallituksen
sisäpiirissä. Viestin valtio-omistajan investointiluvasta Soneralle
umts-luvan hankkimiseen välitti liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen.
	
	Relander hankki umts-investointiluvan Lipposen hallitukselta
mitä ilmeisimmin osin puutteellisin ja vääristellyiksi luokiteltavin
tiedoin. Vastaava tilanne syntyisi, jos pankista lainaa pyytänyt
yrityksen toimitusjohtaja saisi pankilta lainan vääristellyin tiedoin.
Yrityksen ollessa kyvytön maksamaan lainaa takaisin ja petoksen
paljastuessa vääristeltyjä tietoja antanut toimitusjohtaja joutuisi
oikeudelliseen vastuuseen toiminnastaan. Joutuuko siis Relander
oikeudelliseen vastuuseen tästä? Nähtäväksi jää, mutta tuskinpa.
	
	Julkisuudessa vaadittiin syksyllä 2001 Relanderin asettamista
oikeudelliseen vastuuseen. Siihen ei ollut poliittista tahtoa ja
riittäviä faktaperusteita. Nyt olisi faktaperusteita, mutta onko
poliittista tahtoa? Pankkikriisin vastuuoikeudenkäyntien syytteistä
varmasti suurin osa nostettiin heikommilla perusteilla. Asiassa on vain
se ero, että 1990-luvun holtittomissa luottopäätöksissä ei ollut mukana
valtion hallitus. Soneran vastuuttomien toimien takuumiehenä on.
	
	Valtio omisti kesällä 2000 Saksan umts-luvan hankkimisen aikaan
Sonerasta 52,9 %. Näin ollen Heinonen ja Lipposen hallitus oli
käytännössä Soneran ylin vallankäyttäjä. Relander tiesi tämän ja halusi
sitoa Lipposen hallituksen ydinministerit omien päätöstensä
takuumieheksi.
	
	Relander suhtautui äärimmäisen ylimielisesti
liikenneministeriöön ja koko valtio-omistajaan. Olli-Pekka Heinonen oli
Relanderin mukaan lapsellisen innoissaan päästessään Sonera-keskusteluun
mukaan. Olivathan ne isoja "business-asioita". Heinonen ei Relanderin
näkemyksen mukaan tajunnut keskusteluiden sisällöstä juuri mitään.
Relander jaksoi naureskella Sonerassa sille, kuinka helppoa Heinosta oli
höynäyttää, oli sitten kyse optioista tai umts-luvan hankkimisesta. Hyvä
asia Relanderille, katastrofaalinen asia veronmaksajille ja
osakkeenomistajille.
	
	Relander muisti haukkua poliitikkoja julkisuudessa tämän tästä.
Hänen mielestään poliitikot ja valtio-omistaja vain haittasivat Soneran
toimintaa. Todellisuudessa Relander käytti poliitikkoja taitavasti
hyväkseen. Hän tiesi, että paras vakuutus sille, ettei hänen toimiaan
Soneran johdossa koskaan jälkikäteen tutkittaisi, oli sitoa maan
hallituksen keskeiset ministerit päätösten takuumiehiksi.
	
	Näin kävi esimerkiksi umts-luvan yhteydessä. Relander painosti
Olli-Pekka Heinosta hankkimaan Lipposen hallituksen sisäpiirin
hyväksynnän umts-luvan hankkimiselle. Näin hallituksen sisäpiiristä tuli
tahtoen tai tahtomattaan päätösten takuumies hamaan tulevaisuuteen.
	
	Liikenneministeriön ja Soneran hallituksen luvalla Relander ja
Sonera lähtivät hakemaan umts-lupaa Englannista. Käytännön asioiden
hoitajana umts-huutokaupoissa toimi Pirjo Kekäläinen-Torvinen, joka oli
Soneran matkaviestintäpuolen johtajan Matti Makkosen alainen.
Kekäläinen-Torvinen ei kuulunut Relanderin sisäpiiriin. Englannin
umts-luvan hinta nousi yli 20 miljardin markan ja valtio-omistaja
määräsi Soneran luopumaan kisasta. Voi vain arvata, kuinka paljon tämä
raivostutti Relanderia.
	
Saksan umts-huutokauppa
	
	Seuraavana oli vuorossa Saksan umts-huutokauppa syksyllä 2000.
Relander "vaahtosi" Soneran hallitukselle ja liikenneministeriölle
vaatien Saksan luvan hankkimisvaltuuksia hinnalla millä hyvänsä.
Relanderin logiikkana oli se, että Soneran jäädessä ilman Saksan
umts-lupaa hän ei olisi päässyt Euroopan teleoperaattoreiden johtajien
sisäpiiriin ja hänen optionsa olisivat jääneet arvottomiksi. Lupa piti
siis saada. Pirjo Kekäläinen-Torvinen oli jälleen hoitamassa Relanderin
juoksutyttönä Saksan umts-huutokaupan käytännön asioita.
	
	Sonera sai Saksan umts-luvan 21,4 miljardin markan hinnalla!
Tällä hinnalla Sonera sai Saksasta ilmatilaa, ei mitään muuta. Luvan
arvo on nykyisin mitätön, eikä sitä voi edes myydä. Toimilupa ja verkon
rakentaminen edellyttävät Soneralta kolme kertaa liikevaihdon suuruisia
investointeja, eikä sittenkään ole tiedossa ensimmäistäkään maksavaa
asiakasta. Sonera velkaantui korviaan myöten umts-lupien hankinnassa.
Soneran velanhoidon korkokulut vuonna 2001 olivat 1,6 miljardia markkaa!
	
	Oliko Saksan umts-luvan hankkimisessa Soneralle mitään järkeä?
Ei ollut. Sopiko se Soneran strategiaan? Vaikea sanoa, kun Soneralla ei
ollut kunnollista liiketoimintastrategiaa. Oliko Soneran strategisessa
aineistossa maininta, että Sonera haluaa kasvaa EU:n alueella toimivaksi
matkapuhelinoperaattoriksi? Ei ollut.
	
	Miksi siis Soneran piti lähteä päättömään seikkailuun kahmimaan
itselleen umts-lupia Euroopasta? Niillä ei ollut mitään
liiketaloudellista perustetta, joka löytyisi Soneran
suunnitteluasiakirjoista tai Soneran hallituksen pöytäkirjoista.
Perusteluna vaikuttaisi olleen, että Relander halusi luvat. Umts-luvat
olivat Relanderille pelikortteja. Hän ei koskaan uhrannut ajatustakaan
todellisen umts-liiketoiminnan käynnistämiseksi Soneran umts-lupamaissa
Euroopassa.
	
	Riemu Sonerassa oli ylimmillään Relanderin vaatimuksesta.
Kaikkien piti juhlia Soneran nousua Saksan luvan myötä ja Relanderin
"taitavan" taktiikan ansiosta maailmanluokan tekijäksi. Pari viikkoa
luvan saamisen jälkeen Sonera eli hurmoksessa. Miljardit tuntuivat
Relanderille taskurahoilta. Nyt piti tehdä jotain vieläkin suurempaa.
Esimerkiksi myydä Sonera jollekin toiselle teleoperaattorille, päästä
uuden konsortion pääjohtajaksi ja uuden konsortion optiojärjestelmään
mukaan entisten optioiden lisäksi. Relander oli täysin sokaistunut
vallastaan. Se oli surullista katseltavaa.
	
	Saksan umts-luvan hankkimisen rahoituksesta ei tehty
asiaankuuluvaa suunnitelmaa. Soneran osakeomaisuuden arvo ynnättiin
"tupakka-askin" kanteen, ja osakkeiden myynnin todettiin riittävän
Saksan umts-luvan ja verkon investointeihin osakkeiden silloisilla
arvoilla. Soneran omaisuuden myynti ei kuitenkaan riittänyt kattamaan
Saksan umts-luvan hintaa, ja Sonera velkaantui konkurssirajalle saakka.
Ilman valtion tukirahoitusta syksyllä 2001 Sonera olisi ajautunut Saksan
umts-luvan hankkimisen johdosta konkurssiin.
	
	Soneran päätoiminen hallituksen puheenjohtaja Markku Talonen oli
täysin median varassa seuratessaan tilanteen etenemistä. Talonen oli
kuitenkin niin viisas, että saattoi lausua umts-luvasta Kauppalehdessä
29.1.2001: "Jotkut ymmärtävät ja jotkut eivät ymmärrä sitä, miten suuret
tilanteet muuttuvat Soneran markkina-alueella." Kumpaankohan joukkoon
Talonen luki itsensä?
	
	Relander kielsi Talosta puuttumasta umts-huutokauppaan. Soneran
yhtiöjärjestyksen mukaan vastuu umts-luvasta kuului Soneran
hallitukselle ja viime kädessä sen puheenjohtajalle Markku Taloselle.
Tuleeko joku vaatimaan Talosta vastuuseen tehtävien laiminlyönnistä ja
Relanderia Soneran varatoimitusjohtajan valtuuksien ylittämisestä?
Tuskin kukaan koskaan, sillä asia on poliittisesti liian arka ikinä
tutkittavaksi. Perusteita kansallisen Sonera-oikeudenkäynnin
aloittamiseksi olisi yllin kyllin. Kuka haluaa kerätä pisteet kotiin?
Valtiosyyttäjä? Oikeuskansleri? Maan hallitus? Oppositio?
	
	Relander ei halunnut hyödyntää mitenkään Harri Hollménin laajaa
rahoitusalan kokemusta ja näkemystä umts-rahoitusratkaisujen
valmistelussa. Relander pelkäsi Hollménin saavan liikaa kunniaa tästä.
Relander nimitti Hollménin vuoden 2001 alussa vastaamaan Soneran
ulkomaan matkaviestintähankkeista ja siten umts-asiasta. Todellisuudessa
Relander ei antanut Hollménille valtuuksia hoitaa umts-asiaa järkevästi
eteenpäin, vaan halusi siirtää musta-pekka-kortin (umts-projektin
hoidon) ulkoisesti Hollménin käteen pitäen itsellään kaiken asiaan
liittyvän vallan. Tämä turhautti lopullisesti Hollménin.
	
	Relander uskoi, että umts-lupa maksettaisiin Soneran omaisuutta
myymällä. Tämän parempaa umts-luvan rahoitusstrategiaa Soneralla ja
Relanderilla ei ollut. Turkkilaisen Turkcellin osakkeita myytiin
heinäkuussa 2000 noin 4,5 miljardilla markalla. Loppuosa 21,4 miljardin
hintaisesta Saksan umts-luvasta oli tarkoitus maksaa myymällä Deutsche
Telekomin osakkeita, jotka oli saatu vaihtona yhdysvaltalaisten
Voicestreamin ja Powertellin osakkeiden myymisestä DT:lle. DT:n
osakkeiden arvo kuitenkin laski kovaa vauhtia, ja niiden myyntiä oli
rajoitettu.
	
	Relander ei kuitenkaan ottanut huomioon syksyllä 2000 alkanutta
teknologiaosakkeiden ja siinä sivussa DT:n osakkeiden syöksyä. Lopulta
Sonera joutui turvautumaan valtion rahoitustukeen syksyllä 2001
konkurssin estämiseksi. Kuuden miljardin markan uusantirahoituksella
saatiin vähän hengähdysaikaa.
	
	Kenellä on vastuu, kysyy moni veronmaksaja ja sijoittaja?
Laillisesti vastuu kuuluu yhdessä Relanderille ja Soneran hallitukselle.
Valtio-omistaja antoi luvan Saksan umts-luvan hankkimiselle ja sillä on
poliittinen ja omistajavastuu asiasta. Tuleeko kukaan vastaamaan
ratkaisuistaan? Tuskin tulee. Eihän tässä tehty kuin Suomen
taloushistorian suurin kupru. Se on liian iso pelto perattavaksi.
	
	Pahimman huuman jälkeen terävimmät Soneran ihmiset
uskaltautuivat pienissä ryhmissä pohtimaan, mitä Sonera Saksan
umts-luvalla oikein tekisi? Saksaan pitäisi rakentaa umts-verkko alusta
lähtien, ja Soneran investointitarve tähän verkkoon olisi noin 15
miljardia markkaa. Kuka tekee liiketoimintasuunnitelman verkon
rakentamisesta ja umts-toiminnan aloittamisesta Saksassa? Vastaus: ei
kukaan. Saksan umts-luvan hankkimisen yhteydessä Sonerassa ei tehty
laskelmia Saksan umts-verkkoinvestointien suuruudesta. Nämä laskelmat
tehtiin vasta luvan saamisen jälkeen ylimalkaisesti ja pinnallisesti.
Umts-toimien valmistelu oli siis täysin edesvastuutonta myös tältä osin.
	
Soneralta puuttui umts-strategia
	
	Saksan umts-luvalle ei tehty käytännössä juuri mitään luvan
hankkimista seuranneiden kuukausien aikana. Kukaan ei uskaltanut kysyä
Relanderilta, mitä asian eteen olisi syytä tehdä. Toisaalta ihmiset
ajattelivat, että Relanderilla oli tapansa mukaan jokin salainen
työryhmä hoitamassa umts-asiaa eteenpäin. Tällä kertaa ei ollut.
	
	Vuosi 2001 alkoi ja umts-asia oli edelleen harrastuspohjalla
Soneran sisällä. Jotkut ihmiset miettivät sitä oto-työnään, mutta
Relander ei ollut antanut kenellekään tai millekään ryhmälle valtuutusta
asian eteenpäin viemiseksi. Harri Hollmén oli lähinnä nimellisesti
vastuussa Saksan umts-kuvioiden rahoitusjärjestelyistä vuoden 2001
alusta alkaen.
	
	Umts-luvan hakemisen käytännön asioista vastannut johtaja Pirjo
Kekäläinen-Torvinen yritti saada toimenpiteitä aikaiseksi.
Kekäläinen-Torvinen otti loppuvuodesta 2000 yhteyttä Soneran hallituksen
jäseniin ja yritti saada heiltä toimenpideohjeita umts-asiassa. Relander
hyllytetti hänet loppuvuonna 2000. Kekäläinen-Torvinen katseli
tilannetta tyhjän panttina pari kuukautta ja erosi Soneran palveluksesta
helmikuussa 2001.
	
	Miksi sitten mitään ei tehty asian eteen? Ehkä ajateltiin, ettei
Soneran olisikaan tarvinnut tehdä mitään umts-luvalla vaan tuleva
fuusiokumppani huolehtisi asiasta. Tällaista prinssiä valkoisella
ratsulla ei kuulunut.
	
	Relander oli yliarvioinut raskaasti oman arvonsa ja Soneran
arvon kumppaneina. Hän ei pystynyt etukäteen päättelemään sitä
itsestäänselvyyttä, että eurooppalaisten teleoperaattoreiden kassat
olivat tyhjinä umts-lupakierroksen jälkeen. Niillä ei siis ollut rahaa
Soneran kaltaisten yritysten ostamiseen. Ja mitä ostettavaa Sonerassa
olisi ollut, kun Relanderin suuret puheet Soneran edelläkävijyydestä
siellä ja täällä alkoivat vähitellen paljastua täysin tuulesta
temmatuiksi.
	
	On epäilty, että yhtenä profiilinnostotoimenpiteenä Relander
laittoi verkostonsa kautta loppusyksystä 2000 liikkeelle huhun, jonka
mukaan hän oli vahvin ehdokas Telian uudeksi pääjohtajaksi. Telialla
oltiin tiettävästi hyvin närkästyneitä tästä perättömästä huhusta, jonka
arveltiin heikentävän Telian uskottavuutta ja markkina-arvoa.
	
	Sonera hankki Saksan umts-luvan Group 3G:n kautta. Group 3G:ssä
Soneran kumppanina on espanjalainen Telefónica. Soneralla tai
Telefónicalla ei kummallakaan ollut matkapuhelintoimilupaa Saksassa.
Sonera ja Telefónica perustivat Saksaan
matkapuhelinoperaattoriyrityksen, Quamin. Vuoden 2002 alkuun mennessä
Quamin toiminta on ollut katastrofaalista. Quamin liittymiä alettiin
markkinoida suurella rahalla Saksassa vuoden 2001 lopulla. Samalla
Saksan suurimpiin kaupunkeihin avattiin 14 näyttävää omaa myymälää.
Näiden lisäksi Quamin liittymä tuli myyntiin noin 2000 muussa
myymälässä.
	
	Quamin saksalaiset kilpailijat Vodafone ja Deutsche Telecom
estivät puheluiden soittamisen omista verkoistaan Quamin verkkoon ja
Quamin puhelimet pysyivät mykkinä. Aktiivinen myyntityö oli pakko
lopettaa joulun parhaimpana sesonkina. Tämä oli esimakua Saksan
markkinoiden kovuudesta.
	
	Sonera on ilmoittanut Quamin tavoitteeksi saavuttaa yli 10
prosentin osuus Saksan matkapuhelinmarkkinoilla. Tämä tarkoittaa kuuden
miljoonan uuden matkapuhelinliittymän myymistä äärimmäisen kilpailtujen
Saksan markkinoiden asiakkaille. Monet asiantuntijat pitävät tavoitetta
mahdottomana saavuttaa. Teleoperaattoreiden fuusioita Saksan
markkinoilla hidastavat säännöt, joiden mukaan umts-lupia omistavat
yhtiöt joutuvat yhdistyessään luopumaan toisesta luvastaan. Tämä ehto
tekee Quamin toiminnasta entistä tuskaisemman.
	
	Saksan ja Suomen asiantuntijapiireissä epäiltiin vuoden 2002
alussa vahvasti, että Quamin asiakasmäärät eivät riitä kannattavaan
toimintaan umts-markkinoilla. Esimerkiksi saksalaislehti Handelsblatt
esitti arvionaan tammikuussa 2002, että Quam joutuu luopumaan
umts-luvastaan. Mikäli Quam joutuu myymään ja ajamaan alas Saksan
toimintansa, merkitsee se vähintään yli 10 miljardin markan tappioita
suomalaisille veronmaksajille. Tämä olisi suurin yksittäisen yrityksen
tekemä yksittäinen tappio Suomen taloushistoriassa. Tai tarkemmin
sanottuna Ruotsin taloushistoriassa, sillä Sonerahan siirtyi Telialle
maaliskuussa 2002.
	
	Sonera osti Saksan toimien vauhdittamana 1,6 miljardilla
markalla 12,5 % osuuden Italian markkinoiden umts-luvasta yhdessä
Telefónican muiden IPSE 2000 -teleoperaattorin osakkaiden kanssa. Tämän
1,6 miljardin markan välittömän investoinnin lisäksi Sonera on
sitoutunut sijoittamaan IPSEn toimintaan 1,2 miljardia markkaa. IPSEn
toiminta on riitojen ja muiden syiden takia vakavissa vaikeuksissa ja
yrityksen toiminta laitettiin jäihin ainakin toistaiseksi tammikuussa
2002. Italian viestintäministeri totesi 29.1.2002, että mikäli IPSEn
toiminta jäädytetään, se rikkoo Italian umts-lupaehtoja ja viranomaiset
voivat peruuttaa sen toimiluvan.
	
	Osakesäästäjien keskusliiton toiminnanjohtaja Jorma Kokko
paheksui Taloussanomien 1.2.2002 numerossa Soneran puutteellista
tiedotuskäytäntöä Italian osakkuusyhtiön IPSEn toiminnan
jäädyttämisestä. Helsingin pörssin kurinpitolautakunnan valvontajohtaja
Timo Rantanen ilmoitti saman lehden samassa numerossa lautakunnan
seuraavan Soneran tiedottamista asiassa. Rahoitustarkastuksen (RATA)
mukaan yhtiön on aina tiedotettava olennaisesti osakkeen arvoon
vaikuttavista tekijöistä. Tiedotusvelvollisuuden piiristä ei ole rajattu
ulos asioita, jotka koskevat vähemmistöosuuksia.
	
	IPSEn toimintaa vaikeuttaa se, että Italian
matkapuhelinmarkkinoiden kilpailu on erittäin kovaa. Maan
matkapuhelinten levinneisyys on yli 80 % väestöstä ja TIM- ja
Omnitel-operaattorit hallitsevat kahdestaan suvereenisti maan
matkapuhelinmarkkinoita. Soneran tilanne näyttää erittäin huonolta
Italian umts-markkinoilla. Uhkana ovat merkittävät miljardiluokan
tappiot myös Italiasta. Sonera ja Relander lähtivät Italian
umts-huutokauppaan ilman mitään ennakkosuunnitelmaa tai riskianalyysiä.
Edes Italian operaattorimarkkinoiden maa-analyysiä ei tehty!
	
Umts-riskianalyysit puuttuivat
	
	Saksan umts–luvan hankkimisesta ei tehty Soneran johtoryhmässä
ja hallituksessa yhtäkään riskianalyysiä. Ja Soneran Saksan
verkkoinvestointien arvo yhdistettynä umts-lupamaksuun ylittää 35
miljardia markkaa! Kyseessä oli Suomen taloushistorian suurin
yksittäinen investointi ja se tehtiin yhden ihmisen pakkomielteenä ilman
yhtäkään riskikartoitusta. Miksi?
	
	Soneran riskihallintajohtaja Kari Jussila joukkoineen yritti
laatia riskikartoitusta umts-hankkeesta, mutta Relander kielsi jyrkästi
Jussilaa esittelemästä analyysejä Soneran hallitukselle tai
johtoryhmälle. Jussila stressaantui vakavasti tilanteen seurauksena,
mutta ei mahtanut asialle tai Relanderille mitään. Tiettävästi Jussila
valmisteli kattavan Soneran riskimuistion, mutta Relander määräsi sen
esityskieltoon ja hävitettäväksi.
	
	Relander oli muutoinkin jättänyt Kari Jussilan johtaman Soneran
riskienhallintaryhmän sisäpiirinsä toiminnan ulkopuolelle. Näin
käytännössä rikottiin Soneran NASDAQ-pörssille antamia tiukkoja
riskienhallintaa ja niiden julkistamista koskevia sitoumuksia. Ne oli
annettu ko. pörssille NASDAQ-20F-lomakkeella Soneran listauduttua
NASDAQ-pörssiin. Relander voi joutua jälkikäteen vastaamaan näistä
puutteista NASDAQ-pörssille sen niin vaatiessa.
	
	Kari Jussilan johtama Risk Management & Business -ryhmä raportoi
toiminnastaan tj. Aulis Salinille. Toiminnallisesti Jussilan ryhmä
tukeutui rahoitusjohtaja Kim Ignatiuksen organisaatioon. Käytännössä
riskienhallintaryhmä oli, kuten aiemmin jo mainittiin, ulkona Soneran
toimista.
	
	Oliko valtio-omistaja laatinut analyysit omaisuutensa riskeistä
umts-hankinnan yhteydessä? Valtio-omistajan Sonera-asiat kuuluivat
hallinnollisesti liikenneministeriön vastuulle. Määräsikö
liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen virkamiehiään tekemään
riskianalyysit Soneran Saksan umts-luvan hankinnasta, joka oli Suomen
taloushistorian suurin yksittäinen investointi? Ei määrännyt.
	
	Tekivätkö liikenneministeriön virkamiehet oma-aloitteisesti
riskianalyysit Saksan umts-luvan hankinnasta? Eivät tehneet. Pyysivätkö
liikenneministeriö ja hallituksen keskeiset ministerit Soneralta
riskianalyysit käyttöönsä ennen kuin se myönsi Soneralle luvan Saksan
umts-luvan hankkimiseen yli 21 miljardin kauppahinnalla? Ei pyytänyt.
Eikä olisi auttanut vaikka olisi pyytänytkin. Niitä ei ollut Sonerassa.
	
	Saksan ja muiden umts-lupien hankinta oli Soneralle
teknologiainvestointi. Soneran teknologiapäätöksenteosta,
teknologiaomaisuudesta ja teknologiainvestoinneista vastasi konsernin
teknologiajohtaja Jari Mielonen. Hän oli umts-hankkeesta lehtitietojen
varassa ja siis myös täysin ulkona koko asiasta. Soneran
teknologiainvestoinneista vastannut Jari Mielonen ei teettänyt yhtäkään
teknologiariskikartoitusta tai muuta teknologia-analyysia Soneran
umts-lupien hankkimisen yhteydessä. Relander ei sellaisia halunnut ja
Mielonen ei uskaltanut tai ymmärtänyt sellaisia tarjota. Umts-lupien
hankinta oli myös teknologiariski ja Soneran teknologiariskien
kartoituksesta vastasi Mielonen. Häneltä oli kuitenkin unohtunut tehdä
umts-teknogiariskianalyysi Saksan ja Soneran hankkimien muiden
umts-lupien suhteen. Mielosen tulokset Soneran teknologiajohtajana
vuosina 1999-2001 jäivät vähäisiksi, mutta hän ehti saamaan melkoisesti
vahinkoa aikaan ja paljon rahaa kulumaan.
	
	Jari Mielonen kuului Relanderin ulkopiiriin ja tarkasti Soneran
johtajien vastuualueita seuraten hänellä on vastuu Saksan umts-luvan
hankkimisesta. Kysyikö sitten Relander Mielosen lupaa tai kantaa Saksan
umts-luvan hankkimisessa? Ei kysynyt. Se ei kuitenkaan vähennä Mielosen
vastuuta asian suhteen. Palkkioksi lojaalisuudesta Relander ylensi Jari
Mielosen huhtikuussa 2001 Soneran osakkuusyhtiö Digia Oy:n
toimitusjohtajaksi, jossa tehtävässä Mielonen toimii edelleen. Digian
toiminta on pysynyt vaisuna Mielosen toimitusjohtajakaudella ainakin
tähän saakka. Sonera on eräs Digian merkittävistä omistajista EQVITEC
Partnersin ohella, ja yhtiön hallituksessa istuu Relanderin luottomies
Henri Harmia.
	
	Useat arvostetut asiantuntijat ovat epäilleet umts-tekniikkaa
tekniseksi harhapoluksi, joka ei tuo operaattoreiden siihen sijoittamia
varoja koskaan takaisin. Esimerkiksi teknologiaguruna pidetty
Massachusetts Institute of Technologyn professori Nicholas Negroponte on
esittänyt epäilyjä umts:n elinmahdollisuuksista. Jari Mielonen ei
ehtinyt muilta kiireiltään perehtymään Negroponten näkemyksiin.
	
	On mahdollista, että kuluttajat eivät halua siirtyä käyttämään
3G-teknologiaa, joka tuo vain vähäisen lisäarvon gprs-teknologiaan
verrattuna. On myös mahdollista, että gprs-teknologiasta siirrytään
suoraan 4G-teknologiaan, joka on jo koekäytössä eri puolilla maailmaa.
	
Johtajien ulosmarssi alkaa
	
	Saksan umts-luvan varmistuttua Sonerassa aloitettiin
"vääräuskoisten" henkilöiden puhdistusoperaatio. Ensimmäisenä ulos
savustettiin kotimaan matkaviestinnän johtaja Matti Makkonen syksyllä
2000. Soneran johtoryhmässä näennäisenä erottamisen perusteena
käytettiin Makkosen yksikön huonoja tuloksia. Yksikkö oli Soneran
kannattavin rahasampo. Matkaviestinnän rahoilla pyöritettiin uusien
palveluiden kehitystyötä, johon sijoitetut rahat upposivat pohjattomaan
tappioiden kitaan. Makkosen yksikkö oli aikanaan kehittänyt myös Zedin
perustan, mutta Juha Varelius kaappasi sen itselleen. Matti Makkonen
erosi Sonerasta vapaaehtoisesti ja siirtyi Nokian johtajaksi. Hyvä asia
Nokialle, huono Soneralle.
	
	Matin jälkeen "potkuvuorossa" oli SmartTrustin toimitusjohtaja
Harri Vatanen. Vatanen ei suostunut Relanderin ehdottamiin ja
laillisesti kestämättömiin toimiin, minkä seurauksena hänelle
osoitettiin ovea. Vatanen sai jäädä toimettomana istumaan Soneran
Lontoon toimistoon suorittaakseen erityistehtäviä kevättalveen 2001
saakka.
	
	Joulukuussa 2000 Soneran Knowledge Management -johtaja Pirjo
Ståhle ja koko hänen 30 hengen osastonsa sai tyhjentää työpöytänsä.
Pirjo Ståhle erehtyi esittelemään osastonsa toimintaa Markku Taloselle
lokakuussa 2000. Talonen oli mielissään tapaamisesta, mutta Relanderin
kuultua tästä olivat seuraukset kohtalokkaat. Relander ei tapansa mukaan
hoitanut itse tällaista likaista tehtävää, vaan laittoi Juha Vareliuksen
erottamaan Ståhlen ja hänen osastonsa. Osasto ei koskaan tullut
tietämään erottamisen todellista syytä. Pirjo Ståhle toimii nykyisin
tietojohtamisen professorina Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa.
	
	Internet-asiantuntijana mainetta saanut johtaja Mika Uusitalo
kyllästyi Soneran teknologiaosaamisen väheksymiseen ja konsernin
teknologiastrategian puuttumiseen. Hän erosi yhtiöstä vapaaehtoisesti
joulukuussa 2000.
	
	Umts-lupahuutokaupoista Relanderin ohjeiden mukaisesti vastannut
johtaja Pirjo Kekäläinen-Torvinen sai lähteä helmikuussa 2001. Syynä oli
se, että hän kantoi vastuuta Soneran umts-toimenpiteista ja yritti saada
Soneran hallituksen ymmärtämään asian, kun Relander ei ymmärtänyt.
	
	Viimeisenä poistui Harri Hollmén. Hän ehti olla vain 14
kuukautta Soneran johtoryhmän jäsenenä ja Sonera Plazan
toimitusjohtajana. Hollménin tie oli kivinen Relanderin tuen puuttuessa.
Relander painosti Harrin eroamaan perjantaina 8.6.2001. Relander itse
erosi (lue: erotettiin) 11.6.2001.
	
	Hollménin vastuulla ollut Plaza yhdistettiin 11.6.2001 Juha
Vareliuksen alaiseen Mobile Services -yksikköön eli käytännössä
Hollménin liiketoimintavastuut pyyhittiin pois. Plazan yhdistämisellä
toiminnallisesti Zediin oli tarkoitus peitellä Zedin valtavia tappioita
ja sekoittaa ne Plazan toimintaan. Plazan toimitusjohtajaksi nimettiin
Jan-Peter Rehn. Hintikka, Relander ja Varelius linjasivat nämä päätökset
ilman Hollménia. Häntä siis nöyryytettiin Sonerassa katkeraan loppuun
asti. Hollmén teki elämänsä suurimman virheen uskoessaan Relanderin
lupauksia ja satuja keväällä 2000. Helsingin Sanomat kuvasi Hollménin
Sonera-vierailua sanoin "bad career move".
	
	Sonera halusi kuitenkin ostaa Hollménilta konsulttipalveluja
tämän lähdön jälkeen. Tällä Relanderin ehdottamalla toimella haluttiin
viestittää markkinoille jatkuvuutta yhteistyössä Hollménin kanssa.
Markkinat tulkitsivat Hollménin eron merkitsevän Soneran yhdistymistä
jonkin toisen operaattorin kanssa, ja Soneran kurssi nousi 11 %. Tämä
oli väärä tulkinta. Käytännössä ainoa Soneran kannattavista
liiketoimista (lue: kotimaan matkaviestinnästä) kiinnostunut yritys oli
Telia, jonka suuntaan välit oli pilattu Relanderin toimesta
kohtalokkaalla tavalla.
	
	Hollmén jäi eronsa jälkeen tyhjän päälle. Hänet oli imetty
kuiviin Sonerassa, ja uudesta työpaikasta ei ollut mitään tietoa.
Hollmén päätti perustaa yhden miehen neuvontayhtiön
investointipankkialalle. Arvostetulle pankkimiehelle riittikin paljon
konsultin töitä.
	
	Harri Hollmén perusti tammikuussa 2001 investointipankin yhdessä
Sammosta eronneen Kurt Lundmarkin kanssa. Hollmén Lundmark Partners
-nimiseen investointipankkiin tulee lisäksi mukaan kolme muutakin
osakasta eli Markku Lönnqvist, Thomas Sandvall ja Jussi Seppälä.
Toivotaan heille menestystä ja Hollménille parempaa onnea tällä kertaa.


7 Soneran ongelmat paljastuvat medialle
	
	Relander nimitettiin Soneran varatoimitusjohtajaksi maaliskuun
2000 alusta alkaen ja tulevaksi toimitusjohtajaksi vuoden 2001 alusta
alkaen. Käytännössä Sonera siirtyi täydellisesti Relanderin haltuun
maaliskuussa 2000 ja Relanderin ennätysmäisen taitamaton johtamistapa
vei Soneran nopeasti kaoottiseen tilaan. Nämä ongelmat saatiin kovilla
otteilla pysymään poissa julkisuudesta, kunnes koko Relanderin luoma
Soneran ongelmavyyhti oli Helsingin Sanomien etusivulla 25.1.2001.
	
	Helsingin Sanomien uutisessa tiedotettiin, että yhtiön
merkittävissä tehtävissä olevien lukuisten lähteiden mukaan Soneran
johtaminen oli ajautunut kriisiin. HS:n otsikoiden mukaan "johdon
arvostelu kiihtyy", "johtajavaihdos sekoitti Soneran", "toimitusjohtaja
Kaj-Erik Relanderia syytetään strategian puuttumisesta" ja "Relanderin
johtamistapaa arvostellaan rajusti".
	
	HS:n taloustoimituksen Atte Jääskeläisen ja Anssi Miettisen
juttujen mukaan Sonerassa vallitsi "pelon ilmapiiri" ja "johtamisen
tyhjiö". Soneran tilaa kutsuttiin kaoottiseksi ja pelon sanottiin
leviävän organisaatiossa. Relander ei ollut uutisen mukaan pystynyt
luomaan selkeää strategiaa ja toimintatapaa Soneralle, ja ajoi
röyhkeästi vain oman ja sisäpiirinsä etuja.
	
	Relanderilta pyydettiin kommenttia jutun sisältöön, mutta hän ei
halunnut kommentoida sitä. Itse asiassa hän ei uskonut HS:n koskaan
uskaltavan julkaista mitään kielteistä hänestä tai Sonerasta. Olihan
hänellä valtion ylimmän johdon tuki takanaan. Toisin kuitenkin kävi.
Helsingin Sanomien etusivun juttu Relanderin luomasta Soneran
kaaosmaisesta tilasta tuli hänelle itselleen täydellisenä yllätyksenä.
	
	Relander meni tässä tilanteessa täysin neuvottomaksi. Hän oli
tottunut olemaan hyökkääjänä, ei altavastaajana. Hän ei ollut koskaan
työuransa aikana kokenut yhtäkään suurta vastoinkäymistä, ja nyt hänellä
oli sellainen sylissään. Markku Talonen ehdotti Relanderille, että tämä
pitäisi lehdistötilaisuuden kohun johdosta. Tämä ei sopinut
Relanderille. Hän ei halunnut mennä "typerien" toimittajien
tentattavaksi. Sonera ei kommentoinut mitenkään Helsingin Sanomien
25.1.2001 julkaiseman uutisen pohjalta syntynyttä valtavaa kohua
yrityksen ympärillä.
	
	Toisaalta Relanderilla oli vain kaksi vaihtoehtoa. Mennä
myöntämään kritiikki oikeaksi tai valehtelemaan median edessä. Hänen
kanttinsa ei riittänyt kumpaankaan.
	
	Mitä tämä Relanderin luoma kaaos sitten käytännössä tarkoitti
Soneran sisällä? Se oli kirjoittajien keräämien laajojen tietojen mukaan
pelon ilmapiiriä, jossa kaikki pelkäsivät Relanderin mielivaltaisia
toimia. Vastuutonta toimintaa ja oman edun röyhkeää ajamista Relanderin
sisäpiiriltä. Epäselviä vastuita liiketoimien hoitamisessa. Ihmettelyä
yhteisen strategian puuttumisesta. Vision puutetta. Ylimmän johdon
vastuun pakoilua. Despoottimaisia päätöksiä, joita ei koskaan
perusteltu. Henkilöstön osaamisen puutteellista hyödyntämistä.
Työmotivaation puutetta. Tiedonkulun ja avoimuuden puutetta. Ihmisten
johtamisen täydellistä puuttumista. Mielivaltaisia erottamisia.
Valehtelua alaisille. Alaisten kiristämistä ja vakavaa uhkailua.
Päätöksenteon täydellistä sekavuutta. Pelaamista ja kyttäilyä. Selkään
puukottamista. Soneran omaisuuden mahdollisesti suurimittaista
väärinkäyttöä (josta kirjoittajat ovat saaneet eri tahojen
yhdensuuntaisia lausumia, mutta eivät kirjallisia tms. todisteita).
Suosikkijärjestelmän ylläpitämistä. Moraalista tyhjiötä. Ahdistusta.
	
Kansa kohahti Soneran kaaoksen laajuutta
	
	Kansa kohahti ja Soneran ongelmista tuli kertaheitolla
pitkäaikainen pääpuheenaihe mediaan. Koska uutinen oli yllättänyt
Relanderin täysin, hän piti välittömästi sisäpiirinsä kanssa
kriisikokouksen. Soneran strategiajohtaja ja Relanderin sisäpiirin jäsen
Jan Werner lensi ensimmäisellä koneella Lontoosta Soneran pääkonttoriin
Vallilaan osallistuakseen kokoukseen. Sisäpiirin jäsenten naamat olivat
totiset ja heitä pelotti. Relanderilta odotettiin ratkaisuja tähän
kiusalliseen takaiskuun. Niitä ei tullut. Sen sijaan Relander kiukutteli
ja raivosi sisäpiirilleen ja syytti heitä tilanteesta. Sisäpiiri oli
ihmeissään ja entistä enemmän peloissaan. Tätä ei saanut kuitenkaan
näyttää julkisuuteen.
	
	Soneran hallintoneuvoston puheenjohtaja, keskustan
kansanedustaja Pauli Saapunki astui Talosen ja Relanderin sijasta
TV-kameroiden eteen ja vakuutti, että kaikki oli kunnossa Sonerassa. Ei
ollut, mutta Saapunki ilmoitti näin ilman parempaa tietoa. Saapunki oli
siviiliviraltaan meijeripäällikkö, eikä ollut kovin syvällisesti
selvillä Soneran tilanteesta. Poliitikon veri kuitenkin veti kameroiden
eteen.
	
	Soneran hallituksen puheenjohtaja Markku Talonen myönsi
Helsingin Sanomien 25.1.2001 jutussa vain että, "aina on jännitteitä ja
pitääkin olla". Kysyttäessä Soneran strategiasta Talonen vastasi: "Se on
se, että panostamme näiden palveluliiketoimintojen kehittämiseen
voimakkaasti. Palveluliiketoiminnoissa kolme tytäryhtiötä, Zed,
SmartTrust ja Plaza, ovat kaikkien pisimmällä, mutta eivät ainoita."
Lausunto paljasti kadunmiehellekin, että Soneralla ei ole hajuakaan
strategiasta, jos kerran yrityksen hallituksen puheenjohtajakaan ei osaa
tuon parempaa lausua. Strategiana oli siis se, että ei ole strategiaa.
	
Kohun vähättelyä
	
	Iltalehdessä 26.1.2001 julkaistussa uutisessa Markku Talonen
lausui: "Minun tehtäväni ei ole arvioida Helsingin Sanomien
journalistista tasoa. Ei minulla ole siihen muuta sanottavaa. Niin kuin
jutussa oli todettukin, että jotkut nimettöminä pysyvät juoruajat
lausuvat jotakin, joka jääköön minun osaltani omaan arvoonsa."
	
	Soneran strategiasta Talonen totesi: "Strategiahan on semmoinen
asia, joka pitää olla ja jota koko ajan tarkkaillaan ja tarvittaessa
sitä myös muutetaan. Tässä suhteessa on kiinnostus Soneraan kohdistunut
hyvin voimakkaana. Soneran strategiaa on aika ajoin täsmennetty,
tarkistettu, kirkastettu. Ja se toimii minun mielestäni varsin hyvin."
Todellisuudessa Soneran strategia jäi lähinnä liiketoiminnan kuvailun
tasolle.
	
	Relander oli antanut kymmenien miljoonien markkojen palkkiot
strategiakonsultoinnista mm. Strategos ja McKinsey -konsulttiyrityksien
ulkomaan yksiköille. Todellisuudessa ko. yritykset eivät tehneet juuri
mitään palkkioiden eteen. Jos olisivat tehneet, niin kai Soneralla olisi
ollut edes jonkinlainen liiketoimintastrategia käytössään? Minne
palkkiot joutuivat?
	
	Talonen väitti julkisuudessa ottavansa Soneraa ympärillä olevan
kahinan rauhallisesti ja ilmoitti Soneran hallituksen pystyvän
selviytymään väitetyistä ongelmista. Näin sanoessaan hän tuli
myöntäneeksi kritiikin oikeaksi. Todellisuudessa Talonen ei ottanut
kohua lainkaan rauhallisesti, vaan hikoili neuvottomana huoneessaan
tietämättä, mitä tekisi. Hän olisi voinut alkaa johtaa Soneraa
hallituksen puheenjohtajan suomin valtuuksin ja selvittää Soneran
valtoimenaan velloneen kriisin. Tähän hänen kykynsä ja kanttinsa ei
riittänyt. Sen sijaan hän antoi alaisensa eli Relanderin jatkaa kaaoksen
lisäämistä Soneran sisällä.

	Valtiovarainministeri Sauli Niinistö sanoi 25.1.2001
iltapäivällä Ylen radiouutisille, ettei valtion ole syytä kiristää
valvontaa Sonerassa. Niinistön kommentin mukaan "valtio tekee sen, mitä
huolellinen osakkeenomistaja tekee tällaisessa tilanteessa".
	
	Siis huolellinen osakkeenomistaja seisoo neuvottomana vieressä,
kun yrityksen ja osakkeen arvo haihtuu yrityksen johdon luoman kaaoksen
tuloksena taivaan tuuliin? Huolellinen osakkeenomistaja ei toimi näin
varsinkaan, jos hän on yhtiön pääomistaja. Huolellinen pääomistaja
ehkäisee ennakolta kriisien syntymisen ja vaihtaa epäpätevän johdon
ennen kuin se tuhoaa yrityksen. Näin ei valtio-omistaja menetellyt
Sonerassa. Soneran toimitusjohtaja ja hallitus vaihdettiin vuoden
myöhässä. Valitettavasti. Aikooko pääomistaja kantaa vastuun teoistaan?
Tuskinpa.
	
	Kun Sauli Niinistöltä 25.1.2001 Ylen radiouutisissa kysyttiin,
nauttiiko Soneran toimiva johto yhä suurimman omistajan luottamusta, hän
vastasi: "Kysymys on väärin asetettu. Huolellinen osakkeenomistaja ei
oikeastaan vastaa tuon tyypin kysymyksiin. Nämä ovat yhtiökokouksen,
yhtiön hallituksen asioita, se pitäisi pitää mielessä." Se oli
poliitikon vastaus ja harhaanjohtava sellainen.
	
	Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen ilmoitti samana päivänä,
että hän ei aio kommentoida Soneran johdon tilaa ainakaan toistaiseksi.
Soneran hallintoneuvoston puheenjohtaja Pauli Saapunki sanoi 25.1.2001
STT:lle, että hän ei ole huomannut Soneran johdossa ongelmia. Soneran
kurssi oli tuolloin 21 euroa.
	
Soneran hallintoneuvostoa vaaditaan hätäistuntoon
	
	Soneran hallintoneuvoston jäsen, Metalliliiton sihteeri Erik
Lindfors uskalsi kommentoida Soneran ongelmia 26.1.2001. Hänelle
ongelmat eivät tulleet yllätyksenä. Lindforsin mukaan hallintoneuvosto
oli kuullut Soneran johdon pahoista ongelmista jo syksyllä 2000.
	
	HS:n 27.1.2001 ilmestyneessä lehdessä Erik Lindfors sanoi: "Sitä
hämmästelin, että ne (ongelmat) oli tuotu noin tarkkaan
yksityiskohtineen esille (HS:n 25.1.2001 jutussa)." Lindforsista tuli
niitä harvoja Soneran hallinnon henkilöitä, jotka kommentoivat Soneran
tilannetta kriisin aikana. Tämä ärsytti Relanderia suunnattomasti.
Kriitikot piti vaimentaa keinolla millä hyvänsä. Piti ottaa kovat
konstit käyttöön.
	
	Liikenneministeriö ja maan hallitus olivat osittain tietoisia
Soneran ja Relanderin aiheuttamista vakavista ongelmista jo syksyllä
2000. Sonera oli loppuvuonna 2000 ja vuoden 2001 alussa useaan otteeseen
esillä hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Maan
hallitus ja liikenneministeriö uskoivat Relanderin puheisiin ja antoivat
hänen syventää Soneran kriisiä. Tässä valtio-omistaja teki erittäin
vakavan virheen.
	
	Relander olisi voitu vaihtaa jo syksyllä 2000, kuten Liisa
Joronen esitti Soneran hallituksessa. Markku Talonen ja valtio-omistaja
tukivat Relanderia ja Relanderin korvaaminen pätevällä
toimitusjohtajalla epäonnistui. Relander halusi kostoksi savustaa
Jorosen ulos Soneran hallituksesta. Markku Talonen ei uskaltanut puuttua
Jorosen ja Relanderin väliseen kädenvääntöön. Talosen tehtäviin kuului
johtaa Soneran hallitusta ja varmistaa sille työrauha. Hän epäonnistui
toimissaan antaessaan Relanderin terrorisoida Soneran hallituksen työtä.
	
	Relander ei sallinut Soneran hallituksen johtaa
yhtiöjärjestyksen mukaisesti hänen työtään Soneran toimitusjohtajana.
Relander päinvastoin johti Soneran hallituksen työtä. Häntä heilutti
koiraa hirvittävin seurauksin. Soneran maaliskuussa 2001 erotettu
hallitus ei saanut mitään otetta Relanderista.
	
	Perjantaina 26.1.2001 Soneran hallintoneuvosto päätti pitää
Metalliliiton sihteerin ja Soneran hallintoneuvoston jäsenen Erik
Lindforsin vaatimuksesta 9.2.2001 ylimääräisen kokouksen käsitelläkseen
kriisiä yhtiön johdossa. Markku Talonen vastusti hallintoneuvoston
kokoontumista. Hän sanoi kuitenkin Kauppalehdessä 29.1.2001: "Jos
Soneran sisällä on uudelleenjärjestelyyn liittyviä ongelmia, niin niiden
käsittely kuuluu ensimmäisenä yhtiön johtoportaalle. Ei minulla voi olla
tietenkään mitään sitä vastaan, että hallintoneuvosto kokoontuu
ylimääräiseen kokoukseensa."
	
	Talonen halusi siis hoitaa itse Soneran kriisin kuntoon, mutta
ei tehnyt elettäkään asian eteen. Miksi? Siksi, että hän ajatteli
kriisin korjaantuvan itsestään. Ja hän ei itse asiassa tiennyt mitä
kriisi piti sisällään, sillä hänellä ei ollut mitään kosketuspintaa
Soneran jokapäiväiseen elämään. Relander oli eristänyt hänet tehokkaasti
työhuoneeseensa.
	
	Liikenneministeri Heinonen kommentoi 26.1.2001 Soneran
tilannetta sanomalla: "Kysymykset, joista tässä yhteydessä on
keskusteltu, ovat korostetusti Soneran hallituksen ja toimivan johdon
ratkaistavia kysymyksiä, ja jos ajatellaan, että siellä on uusi toimiva
johto toiminut vajaan kuukauden, tietynlainen työskentelyrauha olisi
paikallaan." Heinonen halusi kieltää Soneran ongelmat ja sysätä ne
Soneran hallituksen ja johdon niskoille. Hän halusi livetä "pääomistajan
vastuistaan".
	
	Olennainen osa Soneran kriisin syntymisen ja hoitamisen
vastuusta oli Olli-Pekka Heinosella. Hänellä oli omistajavastuun ja
valtion 52 % Soneran omistusosuuden perusteella mahdollisuus vaikuttaa
kaikkiin Soneran päätöksiin. Näin ei kuitenkaan tehty, vaan
valtio-omistaja antoi Relanderin touhuta ilman mitään valvontaa.
	
	Heinonen ajatteli, että Sonera-kohu laantuisi nopeasti ja ettei
hänen tarvitsisi tehdä mitään. Tämä oli virhepäätelmä. Iltalehden
pääkirjoitus totesi 25.8.2001 seuraavaa Olli-Pekka Heinosen vastuusta:
"Omistaja kantaa kapitalismissa perimmäisen vastuun yrityksen
menestymisestä. Valtion isännyyttä Sonerassa käyttävä Olli-Pekka
Heinonen luotti liikaa yritysjohdon yltiöpäisiin visioihin."
	
	Soneran kriisin julkitulo paljasti valtio-omistajan housut
kintuissa. Valtio-omistajalla oli täysin pallo hukassa Soneran
tilanteesta. Se oli hoitanut omistajavastuunsa täysin
edesvastuuttomasti. Toisaalta Relander oli pyöritellyt valtion edustajia
sen verran taitavasti, että se ei ollut mikään ihme. Sonerasta
saatavilla myyntituloilla piti maksaa pois Suomen valtion velka. Näin
Relander oli luvannut valtio-omistajalle. Mistä poliitikot saisi
hullaantumaan vielä enemmän? Ei mistään.
	
Soneran sisäiset kriisitoimenpiteet
	
	Soneran johdossa pidettiin kriisikokouksia yhtiön massiivisen
ongelmavyyhden tultua kertaheitolla julkisuuteen. Talonen oli muutenkin
ulkona Soneran asioista ja tämä julkisuus laittoi hänet erityisen
tiukkaan paikkaan. Hän oli neuvoton ja täysin riippuvainen Relanderista.
	
	Relander vaati Talosta tukemaan Soneraa ja sen pääjohtajaa.
Talonen suostui. Tämä oli Talosen uran suurin virhe, joka "upotti" hänet
paria kuukautta myöhemmin Soneran yhtiökokouksessa. Relander oli
selättänyt Talosen täysin suvereenisti jo keväällä 2000 ja selätys
jatkui edelleen.
	
	Relander vaati siis esimiehensä Markku Talosen tukea omille
toimilleen. Samaan aikaan hän ryhtyi vaatimaan kulissien takana
valtio-omistajaa erottamaan Talosen ja samalla koko Soneran hallituksen.
Talonen ei tietenkään tiennyt tällaisesta mitään. Relander väitti
valtio-omistajalle, että koko Sonera-kohu johtui siitä, että Markku
Talonen ei ollut saanut Soneran hallitusta kuriin, minkä vuoksi
hallituksen jäsenet vuosivat Soneran asioita julkisuuteen. Vuotajaksi
Relander väitti Liisa Jorosta.
	
	Relander halusi päästä hankalaksi käyneestä Soneran
hallituksesta eroon ja valitsemaan uuden hallituksen, johon tulisi
hänelle mieluisia henkilöitä. Relanderin ajatuksena näytti olleen, että
hän olisi voinut "jujuttaa" pitkään uutta hallitusta, ennen kuin se
olisi päässyt kärryille Soneran ja hänen omista asioistaan. Julkisuuden
kohun Soneran kriisistä Relander kuittasi kateellisten puheina.
	
	Olli-Pekka Heinonen uskoi Relanderin puheet ja alkoi järjestellä
jälleen kerran Soneran asioita Relanderin toiveiden mukaan. Tässä
vaiheessa tammikuun 2001 lopulla valtio-omistajalla ei ollut tietoa
siitä, että Relander oli harhauttanut sitä jo pitkään. Olisi pitänyt
olla.
	
"Talonen tukee Relanderia"
	
	Maanantain 29.1.2001 Iltalehden otsikkona oli: "Talonen tukee
Relanderia." Talonen kommentoi Iltalehdessä 29.1.2001: "Koko homma on
nyt ala-arvoista, mitä tulee yhtiön saamaan julkisuuteen. Mitä tulee
yhtiöön, voi sanoa että karavaani kulkee ja koirat haukkuvat.
Organisaatiossa tapahtui joitakin tarkistuksia. Muutokset eivät
vastanneet kaikkien ambitioita uusien tehtävien osalta. Nyt näiden
henkilöiden ääni kuuluu vahvasti taustalla, kun julkisuudessa nostetaan
esille Soneran ongelmia."
	
	Tämä oli paras vastahyökkäys, jonka Relander, viestintäjohtaja
Jari Jaakkola ja Markku Talonen kehittivät 26–27.1.2001. Strategiana oli
yrittää leimata Soneran ongelmat urallaan heikosti menestyneiden Soneran
"luusereiden" kateellisiksi puheiksi. Strategia epäonnistui
täydellisesti.
	
	Keskustelu Soneran kriisistä jatkui ja siitä oli näkyvissä vain
jäävuoren huippu. Tuossa vaiheessa monet ajattelivat, että Soneraa oli
kohdeltu kaltoin mediassa, kun todellisuudessa Soneraa käsiteltiin
silkkihansikkain.
	
	Soneran hallintoneuvoston varapuheenjohtaja Pirjo-Riitta
Antvuori (kok) ilmoitti Kauppalehdessä 29.1.2001 haluavansa selvityksen
Soneran ongelmista. Muut hallintoneuvoston jäsenet Lindforsia lukuun
ottamatta vastasivat vaiteliaasti Soneran ongelmia koskeviin
kysymyksiin. Relander piti Soneran hallitusta tiukasti otteessaan ja
kielsi sitä välittämästä tietoa hallintoneuvoston "epäluotettaville"
poliitikoille.
	
	Soneran hallitus teki niin kuin Relander tahtoi. Mikäli
hallintoneuvoston jäsen tuli vierailemaan Soneran hallituksen
kokoukseen, piti hänen allekirjoittaa tiukka salassapitosopimus tai NDA,
niin kuin Soneran slangin mukaan sitoumusta kutsuttiin.
	
Relander esittää Euroopan huippujohtajaa
	
	Relander matkusti tammikuun lopulla 2001 Davosin Maailman
talouskokoukseen, jonne hänet oli pyydetty paneelipuhujaksi. Tässä
vaiheessa Relander uhkui itsevarmuutta ja suhtautui välinpitämättömästi
syntyneeseen Sonera-kohuun. Hän halusi kuitenkin kiillottaa imagoaan ja
päätti antaa Taloussanomien 31.1.2001 julkaisuun henkilöhaastattelun.
	
	Hän väitti haastattelussa Soneran strategian olevan hyvin
harkittu, eikä nähnyt mitään syytä esittää uutta strategiaa.
Haastattelun mukaan Soneran oli pakko olla läsnä Saksassa umts-luvan
haltijana, koska siellä on Euroopan suurin ostovoima. Siinäpä syvällinen
perustelu Suomen taloushistorian suurimmalle (virhe)investoinnille!
	
	Relander muisti muistuttaa haastattelussa, että oli juuri
kätellyt Siemensin pääjohtaja Heinrich von Piereria. Tällä oli tarkoitus
viestiä, että Relander oli noussut eurooppalaisten yritysjohtajien
raskaaseen sarjaan. Tämä oli siis Relanderin näkemys. Totuus oli hieman
karumpi.
	
	Muutaman kuukauden päästä Relander paljastui yhdeksi kaikkien
aikojen epäonnistuneimmaksi yritysjohtajaksi Euroopassa. Relander ei ole
vielä tähän päivään mennessä pysynyt myöntämään tätä itselleen. Omasta
mielestään hänen nerouttaan ei vain ole ymmärretty. Mitä siitä, jos hän
aiheutti Suomen taloushistorian suurimmat tappiot toimillaan.
Yli-ihmisillä on oikeus sellaiseen.
	
	Relander myönsi Taloussanomien haastattelussa, että Soneralle
olisi riittänyt pienempikin pala Saksan umts-lisensseistä. Miksi Sonera
ei siis hankkinut pienempää palaa, kun se oli täysin mahdollista? Siksi,
että Relander halusi ison palan.
	
	Iltalehti otsikoi 7.2.2001 Soneran hallintoneuvoston
puheenjohtaja Pauli Saapunkin sanomaksi: "Relanderilla täysi luottamus."
Saapunki totesi Iltalehdessä 7.2.2001 asiantuntevasti: "Olen seurannut
Relanderia hänen toimintojensa kautta Sonerassa ja niihin toimintoihin
liittyen minulla on täysi luottamus häntä kohtaan." Pauli Saapunkin
mukaan Soneraa ei ole johdettu huonosti missään vaiheessa. Totuus oli
täydellisen päinvastainen. Antoiko Saapunki harhaanjohtavaa tietoa
pörssiyrityksen tilasta sen ylimpänä hallinnollisena tahona? Kyllä
antoi. Hänen olisi pitänyt pidättäytyä lausuntojen antamisesta, jos
hänellä ei kerran ollut käytettävissään oikeaa tietoa Soneran
tilanteesta.
	
Soneran hallintoneuvosto kokoontuu hätäistuntoon 9.2.2001
	
	Soneran hallintoneuvosto kokoontui 9.2.2001 aamupäivällä
hätäistuntoon käsittelemään Soneran kriisiä. Relander kertoi kokouksessa
samat tarinat kuin aina aikaisemminkin ja hallintoneuvosto kuunteli
kiltisti. Soneran asioita julkisesti kommentoinut Erik Lindfors ei
saanut esitettyä kaikkia haluamiaan kysymyksiä. Kokouksessa piti
käsitellä Soneran kriisiä, mutta se meni Relanderin kommentteja
kuunnellessa.
	
	Soneran hallintoneuvoston jäsen, TKK:n professori Raimo Kantola
valmisteli Soneran 9.2.2001 hallintoneuvoston kokousta varten
viisisivuisen kirjelmän, jossa hän arvosteli Soneran toimia. Kirjelmän
mukaan Sonera oli siirtymässä liian nopeasti verkko-operaattorin
roolistaan palvelubisnekseen ja väheksymässä näin ydinosaamistaan.
Kantolan mielestä Soneran oli pysyttävä teleoperaattorin roolissaan ja
olla tässä paras. Kantola oli täydellisen oikeassa, ja oli
hämmästyttävää, että Soneran hallitus ja hallintoneuvosto ei ymmärtänyt
tätä.
	
	Kantola epäili verkosta irrallaan olevan palveluliiketoiminnan
menestymisen mahdollisuuksia. Esimerkiksi Zed yritettiin saada
menestymään sellaisissa maissa, joissa Soneralla ei ollut omaa
matkapuhelinverkkoa. Kantola arveli kirjelmässään, ettei Sonera tai
mikään muukaan teleoperaattori pysty kilpailemaan internet-pankkien tai
internet-pörssivälittäjien kanssa, sillä operaattorilla ei ole näiden
ydinosaamista.
	
	Kantola epäili Soneran kykyä luoda palveluliiketoiminnoistaan
maailmanlaajuisia brandeja. Kantola piti huolestuttavana, ettei Soneran
teknologiaväki saanut ääntään kuuluviin kaiken hypettämisen rinnalla.
Soneran teknologiajohtaja Jari Mielonen oli aivan liian pehmo ja
epäpätevä tuomaan teknologianäkemystä esiin. Kantola kirjoitti: "Näyttää
siltä, että pidemmällä ja keskipitkällä aikavälillä tässä ollaan
vaarantamassa Soneran kilpailuedun perustaa joidenkin lyhytnäköisten
tavoitteiden takia." Kantola peräsi Soneran hallitusta ja toimivaa
johtoa ottamaan kantaa näihin asioihin.
	
	Relander tyrmäsi täysin Kantolan kirjelmän ja kielsi sen
käsittelyn Soneran hallituksessa. Soneran hallintoneuvostossa siihen ei
osattu ottaa mitään kantaa. Kantola oli kuitenkin niitä harvoja Soneran
hallinnon jäseniä, jotka viitsivät paneutua syvällisesti Soneran
asioihin.
	
	Missä näkyi esimerkiksi kyvykkääksi mainostetun Hartwallin
toimitusjohtaja Jussi Länsiön käden jälki Soneran hallituksen jäsenenä?
Eikö esimerkiksi hänen olisi pitänyt kysellä juuri samoja asioita kuin
Kantola ja pitää huoli siitä, että isoja virheitä ei tehdä? Jussi Länsiö
sai ainoana jäsenenä jatkaa Soneran hallituksessa kevään 2000
hallitusremontin jälkeen. Millä perusteella ja millä näytöillä, voi
perustellusti kysyä.
	
	Relander väitti hallintoneuvoston hätäkokouksessa, että
Soneralla on johtoryhmä, joka toimii saumattomasti. Tämä ei pitänyt
paikkaansa. Samassa kokouksessa piti Relanderin vaatimuksesta käsitellä
Soneran optioehtojen höllentämistä, mutta hallintoneuvosto ei uskaltanut
ottaa asiaa esille.
	
	Soneran hallintoneuvoston kokouksen jälkeen puheenjohtaja Pauli
Saapunki astui taas TV-kameroiden eteen sanoakseen ylpeänä: "Soneran
johto sai hallintoneuvoston saumattoman tuen." Saapunki lausui myös:
"Jos jossain perheessä lapset menee kertomaan, että isä löi äitiä, tai
äiti menee kertomaan, että poika antoi isälle turpaan eilen, niin sen
perheen elämä ei ole helppoa jatkossakaan ja minusta tässä on
samanlaisesta asiasta kysymys." (Talouselämä 6/2001).
	
	Halusiko Saapunki siis kertoa, että Relander oli antanut isälle
eli Soneran hallituksen puheenjohtaja Markku Taloselle "turpaan", vai
mitä? Jos tämä oli viestin tarkoitettu sisältö, niin se piti paikkansa.
Relander selätti Talosen täydellisesti jo keväällä 2000 näiden kahden
sopiessa työnjaosta. Jos Saapungin tarkoituksena oli kertoa, että
Relanderin Soneraan luoma johtamiskulttuuri muistutti turpaan antamista,
niin hän oli oikeassa. Tyhjentävä ja hyvä kommentti siis Soneran
hallintoneuvoston puheenjohtaja Pauli Saapunkilta!
	
	Björn Sundell kirjoitti Hufvudstadsbladetissa 9.2.2001:
"Ongelmana on se, että yhtiö (Sonera) ei ole kansainvälinen. Sen juuret
ovat ankkuroituneet syvälle suomalaiseen teleliiketoimintaan. Askel
tämän päivän todellisuudesta huomisen visioihin on pitkä. Kansainvälistä
pätevyyttä voi harvoin ostaa; se rakennetaan yrityksen ja erehdyksen
kautta. Oppiaika on perinteisesti ollut vuosia, joskus vuosikymmen.
Ilman tätä pätevyyttä Soneran yritys ottaa Eurooppa ja maailma
rynnäköllä ei vaikuta erityisen uskottavalta."
	
	Sundell oli oikeassa Soneran kansainvälisen pätevyyden suhteen.
Relander itse ja hänen sisäpiirinsä harmiat, vareliukset, sonkinit,
ignatiukset ja jaakkolat olivat täysiä nöösipoikia kansainvälisessä
kovassa teleoperaattoripelissä. Miksi kukaan ei nähnyt tätä? Ko.
sisäpiirillä ei ollut mitään näyttöjä menestyksellisen kansainvälisen
liiketoiminnan rakentamisesta. Relander oli ostellut voitollisesti
osuuksia kansainvälisistä korkean teknologian yrityksistä Soneralle,
mutta kuka tahansa kadunmies olisi pystynyt samaan vuosien 1999–2000
nousevien kurssien markkinoilla. Teknologiayritysten kurssien laskiessa
syksystä 2000 alkaen voitollisena pidetyt ostokset kääntyivät tappioiden
suuntaan.
	
	Miten yhtiö oli pystynyt piilottelemaan Relanderin luomaa
Soneran täydellistä kaaosta näinkin pitkään? Pelolla. Relander käytti
äärimmäisiä keinoja Sonerassa. Miten median edustajat eivät tienneet
kriisistä mitään? Hyvä kysymys. Kukaan toimittaja ei vain viitsinyt
harrastaa tutkivaa journalismia. Ja Relander osasi sisäpiireineen pitää
Soneran suut supussa.
	
Syyllisten jahtaamista
	
	Relander vaati sisäpiiriään selvittämään kaikin mahdollisin
keinoin ja resurssein, ketkä olivat vuotaneet Soneran ongelmat
julkisuuteen. Sisäpiirillä ei ollut hajuakaan "syyllisistä", minkä
vuoksi kaikki soneralaiset olivat epäilyksenalaisia. Kaikki muu
laitettiin Relanderin määräyksestä sivuun syyllisten löytämiseksi.
Sonerassa vallitsi sotatila. Bisnekset saivat odottaa.
	
	On esitetty epäilyitä siitä, että ensimmäisenä toimenpiteenään
Relander määräsi jäljitettäviksi kaikki lehtiin ja median edustajiin
lähteneet tai sieltä Soneraan saapuneet puhelut. Sonerassa otettiin siis
käyttöön yhtiön sisäinen puheluiden jäljittämistekniikka. Tämä ei
tuottanut vaikeuksia; olihan Sonera alan asiantuntija! Tiettävästi erään
merkittävän lehden toimittajat pääsivät perille tästä puheluiden
jäljittämisestä. Sana Relanderin kovista konsteista levisi toimittajien
keskuudessa.
	
	Epäiltiin myös, että Relander järjesti Soneran sisäisen
sähköpostien vakoilujärjestelmän. Tämän taitavasti rakennetun
järjestelmän avulla Relander apureineen pääsi lukemaan soneralaisten
sähköposteja niin, että vakoiltava henkilö ei huomannut mitään.
Poikkeuksina olivat muutamat ammattilaiset, jotka huomasivat omaa
sähköpostiaan vakoiltavan. Relander oli siis ilmeisesti valmis aivan
mihin tahansa, jotta hän saisi pitää valtakuntansa.
	
	Keväällä 2000 Relander alkoi saatujen tietojen mukaan pystyttää
Soneraan "Rellu-radiota", joka oli Soneran sisäinen vakoilujärjestelmä.
Siihen kuului ilmeisesti useita Relanderin agentteja, joiden
tarkoituksena oli vakoilla Soneran yksiköitä ja raportoida tapahtumista
suoraan Relanderille.
	
	Esimerkiksi erään laatupäällikön nimikkeellä toimivan henkilön
tehtävänä oli haastatella äärimmäisen luottamuksellisesti Soneran johtoa
heidän työtehtäviensä sisällöstä ja kehittämisestä. Todellisuudessa
tarkoituksena oli vakoilla johdon toimia ja toimittaa haastattelujen
sisältö suoraan Relanderille. Tällaisia agentteja oli useita, ja he
eivät pääsääntöisesti tienneet toistensa toimista. Henri Harmiasta tuli
kesäkuussa 2000 Relanderin esikunnan päällikkö, ja hän hoiti saatujen
tietojen mukaan agenttien toiminnan koordinoimisen. Kaikista agenteista
ei Harmiakaan tiennyt. Pitihän jonkun vakoilla hänenkin toimiaan.
	
Venäjän mafia tukena?
	
	On esitetty väitteitä (mutta ei kiistattomia todisteita) jopa
siitä, että Relander käytti apunaan myös Venäjän mafiaa asioidensa
hoidossa. Tämä keino tehosi tiettävästi erittäin hyvin.
	
	Esimerkiksi erään äänekkäästi Soneran asioita kommentoineen
Soneran hallinnon jäsenen kommentit julkisuuteen vaimenivat
merkittävästi mafiamiesten otettua häneen yhteyttä. Mafiamiehiä
käytettiin luultavasti vaientamaan myös muita Relanderin vastustajia.
Mafiamiehet eivät tiettävästi käyttäneet fyysistä väkivaltaa. He
toimivat herrasmiesmäisesti, mikä vain lisäsi heidän tehoaan.
	
	Tällainen toimintatapa on uusi ilmiö Suomen liike-elämässä,
jossa ei ole tapana käyttää mafiaa liiketoimien hoitamisessa.
Poikkeuksena taitaa olla huumekauppa ja ilotyttötoiminta. Relander oli
hurmaantunut Soneran Turkin liiketoimien hoitamisen yhteydessä
näkemäänsä mafian käyttöön Turkin liike-elämässä ja halusi itsekin
perehtyä asiaan. Me kaikki toivomme hartaasti, että tämä käytäntö ei
leviä laajemmin Suomen liike-elämään.
	
Soneralaisten uhkailua
	
	Relander piti helmikuussa 2001 luentotilaisuuden Teollisuuskadun
auditoriossa Soneran ylimmälle ja keskijohdolle. Tilaisuudessa Relander
vaahtosi raivokkaana ja vaati Sonera-kohun aiheuttaneiden syyllisten
kaivamista esiin. Hän uhkaili eri sanakääntein alaisiaan ja esitteli
uudelleen moneen kertaan esittelemänsä ontot strategiakalvot. Relander
oli kiihtyneessä mielentilassa koko tilaisuuden ajan. Monet kuulijat
pelkäsivät ja tunsivat olonsa ahdistuneeksi.
	
	Relander sanoi luentotilaisuudessa median leikkaavan viipaleita
Soneran "strategiamakkarasta" ja analysoivan niitä palan kerrallaan.
Tämäkin sanavalinta kuulosti kummalliselta monen kuulijan mielestä.
Relanderin mukaan tämä oli väärä tekniikka. Hänen mielestään medialla ei
ylipäätään ollut oikeutta käsitellä Soneran asioita ja strategiaa.
Relander suhtautui vihamielisesti median edustajiin ja hän vältti
haastattelujen antamista.
	
	Luentotilaisuus siirrettiin helmikuussa 2001 Soneran
intranettiin ja esimiehille annettiin ohjeet kannustaa alaisiaan
katsomaan vajaan tunnin luento netistä. Relander vaati "kätyreiden"
paljastamista ja antoi ymmärtää, että myös heidän kanssaan veljeileviä
odottaisi karmea kohtalo. Tämä aiheutti monille ihmisille vakavaa
henkistä pahoinvointia.
	
Eron pohjustaminen
	
	Relander alkoi varotoimenpiteinä tammikuun 2001 Sonera-kohun
jälkeen pohjustaa uutta työpaikkaa ja matkusti ahkerasti helmikuusta
2001 alkaen Soneran rahoilla bisnesluokassa Lontooseen ja Yhdysvaltoihin
neuvottelemaan kiinnostavista työpaikoista. Accel Partnersin
pääkonttorissa Yhdysvaltain Palo Altossa hän vieraili muutamaan kertaan.
Relander kävi neuvottelut Soneran toimitusjohtajana, eikä Accel
Partnersilla ollut mitään vihiä siitä, että hänen asemansa oli hyvin
heikko. Relander ehti tehdä osakassopimuksen Accel Partnersin kanssa
hyvissä ajoin ennen kuin AC:lle paljastui Relanderin todellinen tilanne.
	
	Relanderin piti lisäksi pohjustaa hyvä syy erota Sonerasta, jos
paikat kävisivät liian kuumiksi. Ja vihdoin hän kehitti hyvän
suunnitelman helmikuun alussa 2001. Hän väitti Soneran johtoryhmälle ja
poliisille, että häntä ja hänen perhettään vainotaan. Tämä ei pitänyt
tietenkään paikkaansa. Relander alkoi käyttää luotiliivejä ja
henkivartijaa. Luotiliivejä Relander piti aina päällään, ja henkivartija
seurasi hänen mukanaan joka paikkaan. Tämä
luotiliivi-henkivartija-näytelmä huvitti asiaa seuranneita soneralaisia.
Nämä tiesivät asian olevan harhautusta.
	
	Sonera oli siis päässyt ongelmineen julkisuuden valokeilaan,
mikä alkoi hermostuttaa poliitikkoja helmikuussa 2001. Lipposen
hallituksen sisäpiiri patisti liikenneministeri Olli-Pekka Heinosta
ottamaan tilanne haltuun. Heinonen oli kovan paikan edessä. Jotain piti
tehdä, mutta mitä?
	
Soneran tilinpäätös vuodelta 2000
	
	Sonera julkisti 12.2.2001 vuoden 2000 tilinpäätöksen.
Tilinpäätöksen tiedotustilaisuudessa Relander vähätteli yhtiön tilasta
syntynyttä kohua. Hän sanoi: "Se (kohu) on aiheuttanut merkittävää
itsetutkiskelua ja siitä aiheutuvaa johtopäätösten tekemistä." Tuolloin
Relander etsi jo kuumeisesti uutta työpaikkaa, sillä hän tiesi lopun
alun olevan käsillä. Yleisradion radiouutisten haastattelussa 12.2.2001
Relander piti Soneran ympärille syntynyttä kohua kohtuuttomana. Kohu oli
tosiaan kohtuuttoman pientä. Faktat ja Soneran kriisin syvyys olisivat
edellyttäneet suurempaa kohua.
	
	Tilinpäätöksen tiedotustilaisuudessa 12.2.2001 Relanderilta
kysyttiin umts-riskeistä ja hän vastasi: "Kaikessa liiketoiminnassa on
riskinsä." Heikkohermoista ja talousasioihin perehtynyttä hirvitti
Soneran välitilinpäätösten lukujen katselu. Yhtiöllä oli korollista
velkaa 34,5 miljardia markkaa, kun sitä vuotta aiemmin oli ollut 7,7
miljardia markkaa.
	
	Sonera maksoi vuoden 2000 aikana 24 miljardia markkaa neljästä
umts-luvasta Euroopassa. Luvat rahoitettiin lyhytaikaisella lainalla.
Soneran taseen loppusumma oli noussut 58 miljardiin markkaan, joka oli
siis viisi kertaa suurempi kuin yhtiön 12 miljardin liikevaihto.
Helsingin Sanomien Mikä tulos -analyysissä Soneran tähtiluokitus aleni
talvella 2001 edellisen vuoden neljästä kahteen. Ja pahempaa oli
tulossa. Sonera oli matkalla kohti konkurssia, johon se olisi joutunut
ilman valtion rahoitustukea uusannin muodossa vuoden 2001 lopussa.
	
Relander vaati vuoden 2000 optio-ohjelman ehtojen höllentämistä
	
	Relander oli vaatinut aikaisemmin uutta optio-ohjelmaa
käsiteltäväksi Soneran hallintoneuvostossa, koska vuoden 2000
optio-ohjelma ei näyttänyt tuottavan mitään Soneran osakekurssin syöksyn
myötä. Relander siis halusi lisää optioita palkkiona siitä, että hän oli
saanut Soneran kurssin sukeltamaan ja tuhannet sijoittajat menettämään
omaisuutensa.
	
	Ylimääräinen hallintoneuvoston kokous ei uskaltanut ottaa
optioasiaa käsittelyyn 12.2.2001 hätäkokouksessaan. Soneran kriisistä
noussut valtava mediakohu ei saanut Relanderia muuttamaan mieltään, vaan
hän vaati edelleen optio-ohjelman uudistamista. Relander halusi
höllentää Soneran vuoden 2000 optio-ohjelmaa siten, että kaksi vanhaa
vuoden 2000 optiota olisi voinut vaihtaa yhteen uuteen optioon, jonka
ehtoja olisi kevennetty tuntuvasti. Ilta-Sanomien pääkirjoitus otsikoi
14.2.2001 Relanderin optiovaatimuksista: "Röyhkeää ja pöyristyttävää" ja
"Uusi optio-ohjelma tarvitaan, koska vanha ei tuottanutkaan miljoonia
toimitusjohtaja Relanderille".
	
	Relander oli hyväksyttänyt uuden höllennetyn optio-ohjelman
Soneran hallituksessa. Soneran hallituksen puheenjohtaja Markku Talonen
puolsi kiivaasti vuoden 2000 optio-ohjelmaa ehtojen höllentämistä, sillä
se olisi tuonut hänellekin mahdolliset miljoonien lisätulot. Liisa
Joronen vastusti optio-ohjelman ehtojen höllentämistä.
	
	Soneran hallituksen ehdottamasta (lue: Relanderin vaatimasta)
optio-ohjelmasta nousi kohu. Hallituksen talouspoliittinen
ministerivaliokunta hyväksyi helmikuussa 2001 Soneran optio-ohjelman
muutoksen, joskin ministeri Suvi-Anne Siimes (vas) arvosteli päätöstä
voimakkain sanoin Iltalehdessä 13.2.2001.
	
	Vasemmistoliiton puoluesihteeri Ralf Sund moitti optio-ohjelmaa
Iltasanomissa 14.2.2001 "äärimmilleen viedystä ahneuteen liittyvästä
röyhkeydestä". Tällaisia sanankäänteitä kuulee harvoin suomalaisessa
mediassa. Kohu nousi niin valtavaksi, että Olli-Pekka Heinonen ilmoitti
etukäteen Soneran yhtiökokouksen hylkäävän ehdotuksen maaliskuun 2001
kokouksessaan. Tästä alkoi Heinosen ministeriuran lopun alku. Heinonen
siirtyi YLE:n johtajaksi vuoden 2002 alussa. Sonera oli polttanut hänet
poliittisesti loppuun.
	
	Iltalehden pakinoitsija Pikkutakki kirjoitti 17.2.2001 Soneran
kuvioista otsikolla "Teletapeilta vietiin Teletipit" seuraavaa: ·
"Soneran pomot ovat nyt löysässä kuin lehdet puissa syksyllä." ·
"Montako Soneran johtajaa tarvitaan vaihtamaan kännykkään Sim-kortti? –
Ettäs kehtaat kysyä. Siellä ei ole nyt työmotivaatiota, kun Olli-Pekka
kaatoi uudet optiot." · "Kuinka huonosti pitää Soneralla mennä, ettei
Kaj-Erik Relander kehtaa mankua optioita itselleen? – Niin huonosti,
että firman toimitusjohtaja on vaihdettu." · "Irtolainen oli ennen
ihminen, jolla ei ole vakituista asuntoa. Nykyisin sillä tarkoitetaan
Soneran johtajia, jotka eivät saa optioita." · "Onkohan Sonerassa tehty
jotain pieleen, kun pörssikurssi on valunut aivan pohjaan? – On.
Pomoille on maksettu liian pienet optiot."
	
	Relander antoi helmikuussa 2001 haastattelun A-talkin
maanantaiohjelmaan. Hän oli miettinyt pitkään haastattelun taustaa
yhdessä viestintäjohtaja Jari Jaakkolan kanssa ja sellaiseksi valittiin
Soneran Telegalleria Vallilan Elimäenkadulta. Relander oli
haastattelussa hapuileva, vaikka tarkoituksena oli vahvistaa hänen
ryvettynyttä kuvaansa. Haastattelu meni täysin penkin alle, ja Relander
oli raivoissaan.
	
	Toimittaja Risto Johnssonin haastattelussa Relander väitti omien
optioidensa kuuluvan yksityisen talouden piiriin. Media löysi
Relanderista ja dopingista kärynneestä Jari Isometsästä yhteisen
piirteen. Molemmat katsoivat, että tietyt asiat eivät kuulu julkisuuden
piiriin. Relander rajasi Sonera-optioidensa rahastuksen henkilökohtaisen
talouden piiriin. Isometsä puolestaan katsoi, että hänen
verimanipulaationsa yksityiskohdat olivat hänen henkilökohtaisia
asioitaan. Molempien herrojen etiikka ei ollut vakaimmalla mahdollisella
pohjalla.
	
Uuden toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan haku alkaa
	
	Nelosen 19.2.2001 talousuutisten mukaan Soneralle etsittiin
uutta toimitusjohtajaa. Esillä oli uutisen mukaan ollut johtaja Harri
Hollmén yrityksen sisältä ja Nokian johtaja Sari Baldauf. Nelosen
talousuutisten pyytäessä kommenttia Soneran viestintäjohtaja Jari
Jaakkolalta tämä käyttäytyi karkeaksi luokiteltavalla tavalla ja
tiettävästi uhkasi Nelosta oikeustoimilla, jos uutinen esitettäisiin
televisiossa. Uuden toimitusjohtajan haku oli kuin olikin alkanut.
	
	Lipposen hallituksen sisäpiirissä Soneralle oli alettu etsiä
uutta toimitusjohtajaa helmikuun 2001 alussa. Relanderille tästä ei
kerrottu. Samaan aikaan käynnistyi myös uuden hallituksen puheenjohtajan
etsintä, mistä ei tiedotettu Soneran hallituksen puheenjohtaja Markku
Taloselle. Soneran kriisistä oli tullut valtava poliittinen riippakivi
Lipposen hallitukselle ja jotain piti tehdä nopeasti.
	
	Dagens Industrin 22.2.2001 numeron otsikkona oli: "Galopperande
kris i finländska Sonera." Lehti uskoi tietoihinsa pohjautuen Relanderin
joutuvan vetäytymään yhtiön johdosta. Lehden mukaan Relanderin
johtamiskykyjä on epäilty yhtiön sisä- ja ulkopuolella. Yhtiön ongelmina
lehti piti avainhenkilöiden siirtymistä muihin tehtäviin, edellisen
osavuosikatsauksen yllätyksettömyyttä ja luottokelpoisuuden laskua.
Lehti oli oikeassa.
	
	Seuraajaksi lehti (DI) veikkasi Nokia Networks Oy:n
toimitusjohtaja Sari Baldaufia. Hänen nimensä oli esillä hallituksen
talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, mutta kukaan ei ollut
kysynyt Baldaufin suostumusta tehtävään. Baldauf ei ollut kiinnostunut.
Sonera oli sellaisessa kunnossa, että asia ei kiinnostanut Baldaufia tai
ketään muutakaan kovan tason johtajaa; eikä edes keskitason johtajaa.
	
	Keskiviikkona 28.2.2001 Iltalehti otsikoi: "Valtio etsii
Soneralle uutta toimitusjohtajaa." Jutun mukaan Relander ei enää
nauttinut pääomistajan luottamusta. Tieto piti paikkansa. Uuden johtajan
piti palauttaa usko Soneraan.
	
	Iltalehti Online kysyi lukijoiltaan 26.2.2001: "Pitäisikö
Kaj-Erik Relanderin erottaa paikaltaan?" Tulos oli murskaava. Kyselyyn
vastanneista 84 % halusi erottaa Relanderin. Puoltavista 16 % määrän
äänistä suurin osa tuli tiettävästi Soneran viestintäosastolta Jari
Jaakkolan junailemana.
	
	Yhdysvaltojen AOL-keskustelulinjalla käytiin Soneraa puoltavaa
keskustelua kevään 2001 aikana. Myös tämä keskustelu oli saatujen
tietojen mukaan Soneran itsensä toimeenpanema eli huijausta. Soneran
ihmiset esiintyivät yhdysvaltalaisina sijoittajina ja liike-elämästä
kiinnostuneina keskustelijoina AOL:n keskustelupalstoilla ja puolsivat
tiukasti Relanderin asemaa ja yrityksen mainetta edelläkävijäyrityksenä.
Tällainen toiminta ei kuulune kaikkien pörssiyritysten normaaliin
toimintaan.
	
	
Relanderin talousepäselvyydet
	
	Osaltaan uuden toimitusjohtajan valintaa vauhditti se, että
Sonerasta alkoi tihkua tietoja Relanderin mahdollisista taloudellisista
väärinkäytöksistä yhtiön varoilla. Tietojen mukaan Relander oli antanut
kymmenien miljoonien markkojen konsulttitoimeksiantoja ulkomaisille
konsulttiyrityksille. Merkittävä osa näistä Soneran rahoista ohjautui
mahdollisesti jonnekin aivan muualle.
	
	Relander tiettävästi antoi mittavia strategiatoimeksiantoja
kymmenien miljoonien markkojen palkkioilla. Kävivätkö toimeksiannon
saaneet konsultit vain muodon vuoksi juomassa kahvia Sonerassa ja
asumassa muutaman päivän hotelli Kämpissa ennen kotimaahansa paluutaan?
Menivätkö kaikki rahat oikeisiin osoitteisiin? Suuria
konsulttitoimeksiantoja saivat muun muassa Strategos, McKinsey ja useat
investointipankit.
	
	Myös Soneran ulkomaisten tytäryhtiöiden markkinointiin
sijoitettiin kymmeniä miljoonia markkoja. Sopimukset ja yhtiöt
ketjutettiin markkinointiprosessissa niin taitavasti, että Soneran
taloushallinnolla ja tilintarkastajilla ei ollut mitään mahdollisuuksia
selvittää rahavirtojen kulkua. Selvitetäänkö näiden virtojen ja
mahdollisten "sivupurojen" suuntaa ikinä? Tuskin. Ainoastaan erittäin
huolellinen erityistilintarkastus voisi paljastaa mahdolliset
epäselvyydet ja lukujen suuruudet.
	
	Toisaalta Relander toimi toimitusjohtajan tehtävänsä jälkeen
Soneran hallituksen puheenjohtajan neuvonantajana vuoden 2001 loppuun
saakka. Jos tarvetta talousepäselvyyksien ja väärinkäytösten
peittelemiseen olisi ollut, aika neuvonantajana olisi tarjonnut oivan
mahdollisuuden niiden tehokkaaseen häivyttämiseen. Samalla olisi myös
katkaistu sytytyslanka uhkaavalta poliittiselta aikapommilta. Ketkä
tiesivät Soneran sisällä Relanderin mahdollisista talousepäselvyyksistä?
Useat tahot, mutta kukaan ei uskaltanut tarkemmin selvitellä näitä
asioita. Kenen olisi pitänyt selvittää nämä epäilyt? Soneran sisäisen
tarkastuksen ja talous- ja rahoitusjohtaja Kim Ignatiuksen.
	
	Ignatius oli hukannut jo Tamron Norjan yksikössä 40 miljoonaa
markkaa toimiessaan Tamron talousjohtajana ennen Soneraan tuloaan. Miten
hän olisi voinut pysyä mahdollisten erilaisten harhautusten ja
monimutkaisten sopimus- ja yhtiöketjutusten jäljillä? Ei mitenkään. Eikä
Ignatiuksella ollut vähäisintäkään halua selvittää näitä mahdollisia
merkittäviä talousepäselvyyksiä. Hänhän kuului Soneran ylimpään johtoon
ja Relanderin sisäpiiriin. Oliko Ignatius mukana mahdollisissa
talousepäselvyyksissä vai ei? Tätä sopii kysyä.
	
	Kukaan ei ole tullut kysyneeksi, millä rahoilla Relander osti
merkittävän osakkuuden uudesta työpaikastaan, yhdysvaltalaisesta Accel
Partners -pääomasijoitusyhtiöstä, jonka yhdeksi pääosakkaaksi (General
Partner) hän siirtyi kesällä 2001? Yhtiön markkina-arvo on miljardeja
markkoja. Esimerkiksi 10 % osakkuuden hinta ko. yhtiöstä on satoja
miljoonia markkoja. Mistä Relander on voinut hankkia tuollaiset rahat?
	
	Relander sai Sonerasta optioina ja palkkoina vuosina 1998–2001
noin 10 miljoonaa markkaa. Tästä summasta merkittävä osa kului
Relanderin Espoon Westendin omakotitalohankkeeseen. Relanderhan asui
Espoon Haukilahdessa vaatimattomassa rivitaloasunnossa ja alkoi rakentaa
omakotitaloa Westendistä ostamalleen arvotontille syksyllä 2000.
Relanderille on siis voinut jäädä säästöön korkeintaan pari kolme
miljoonaa markkaa.
	
	Relanderin Soneran toimitusjohtajuuden assistentti Terhi
Veijalainen luultavasti tiesi näistä asioista. Siksi Relanderin pitikin
ottaa hänet mukaan assistentikseen Accel-yhtiöön tiettävästi
huippupalkalla. Hänen oli hankittava Veijalaiselle loistokaksio Lontoon
keskustasta. Assistentit eivät juuri normaalisti asu sellaisissa. Terhi
Veijalainen on tosin edelleen myös Soneran henkilöstölistoilla, joiden
mukaan hän on virkavapaalla Soneran johdon assistentin tehtävästä vuoden
2002 loppuun asti.
	
	Mikäli Kaj-Erik Relander haluaa kiistää häneen kohdistuvat
epäilyt talousepäselvyyksistä, hän voi antaa vapaaehtoisesti kattavan ja
valaehtoisen selvityksen raha-asioistaan. Samoin hän ja Accel Partners
-riskirahoitusyhtiö voivat julkistaa osakkuussopimuksen ja siinä olevan
kauppahinnan osakkuudesta. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tällaista
selvitystä. Uskaltaako valtio lähteä vaatimaan tällaista? Tuskin. Sieltä
voisi paljastua liian suuria luurankoja. Haluavatko veronmaksajat ja
rahansa Soneraan sijoittaneet nähdä ko. selvityksen? Kyllä haluavat!
	
	Relander ja Juha Varelius ottivat Zedin markkinointivastuut pois
Sonera-konsernin markkinointijohtaja Jane Moilaselta kesällä 2000. Näin
Moilanen jäi ulos Zedin kansainvälisistä markkinointitoimenpiteistä,
joissa liikkuivat satojen miljoonien markkojen rahasummat. Näidenkin
rahasummien liikuttelusta ulkomailla saattaa löytyä mielenkiintoisia
valonarkoja piirteitä, jos joku on kiinnostunut niitä selvittämään.
Zedin kansainvälistä markkinointia hoiti Vareliuksen valitsemat
yhdysvaltalaiset ja englantilaiset mainostoimistot, joihin Varelius
henkilökohtaisesti hoiti yhteydet.
	
Yhtiökokous vaihtoi hallituksen ja lopetti hallintoneuvoston
	
	Relander oli onnistunut pitämään Soneran tilan salassa, ja
kriisin paljastuminen tuli yllätyksenä myös Lipposen hallituksen
sisäpiirille. Olli-Pekka Heinonen laitettiin hoitamaan asia kuntoon ja
keräämään poliittiset pisteet hallitukselle.
	
	Soneran yhtiökokous kokoontui 21.3.2001. Kokouksesta odotettiin
värikästä. Olli-Pekka Heinonen oli ilmoittanut jo aiemmin hylkäävänsä
yhtiökokouksessa Soneran johdon vaatiman uuden optiojärjestelmän.
Lipposen hallituksen sisäpiiri oli kirjoittanut käsikirjoituksen
Olli-Pekka Heinoselle yhtiökokousta varten. Tällä käsikirjoituksella
piti ostaa takaisin valtio-omistajan menetettyä mainetta pörssiyritysten
omistajajohtajana. Kyseessä oli itse asiassa myös koko Lipposen
hallituksen maine. Pauli Saapunki ei ilmaantunut enää kameroiden eteen
ilmoittamaan, että Sonerassa oli kaikki hyvin. Häneltä hävisi
hallintoneuvosto alta.
	
	Soneran hallintoneuvosto lakkautettiin maaliskuun 2001
yhtiökokouksessa. Hallituksen puheenjohtaja Markku Talonen sai potkut,
ja koko hallitus Jussi Länsiötä lukuun ottamatta vaihdettiin. Markku
Talonen sai tietää potkuistaan vain hetkeä ennen yhtiökokouksen alkua.
Hän koki elämänsä järkytyksen saadessaan potkut Soneran hallituksen
puheenjohtajan paikalta. Yhtiökokouksen jälkeen hän sanoi toimittajille
lähtevänsä hiihtämään.
	
	Markku Talonen ei löytänyt yrityksistään huolimatta
vastaavantasoista työpaikkaa, johon hän oli tottunut aiemmin. Olihan hän
toiminut Orionin ja Instrumentariumin toimitusjohtajana ennen Soneran
päätoimista hallituksen puheenjohtajuutta. Talosen ympärillä leijui
epäilyksen pilvi. Talonen löysi vuoden 2001 kuluessa uuden työpaikan
vantaalaisen väripastoja valmistavan CPS Color Groupin
toimitusjohtajana. Helmikuussa 2002 hän siirtyi jyväskyläläisen
sähkömittariyhtiö Enermetin toimitusjohtajaksi. Enermet on entinen
Valmetin sähkömittaritehdas. Talonen on siis kokenut melkoisen
arvonlaskun yritysjohtajamarkkinoilla Sonera-tehtävänsä jälkeen. Talonen
vetäytyi potkujen jälkeen täysin julkisuudesta.
	
	Uudeksi Soneran hallituksen puheenjohtajaksi valittiin
Hackman-konsernin toimitusjohtaja Tapio Hintikka. Hintikan Soneran
hallituksen puheenjohtajan tehtävä oli sivutoiminen, ja hän käytti sen
hoitamiseen yhden päivän viikossa. Mikä sai Hintikan suostumaan tähän
rooliin? Hintikalle sopi kansallissankarin maine, joka olisi palkkiona
kunniamerkkien ja merkittävän arvonimen lisäksi Soneran asioiden kuntoon
laitosta.
	
	Hintikka ei ollut telealan asiantuntija, vaikka oli ollut
aiemmin Nokialla töissä. Tässä mielessä hän muistutti edeltäjäänsä
Markku Talosta. Hintikka ei tiennyt tehtävää vastaanottaessaan urakan
suuruutta. Jos hän olisi tiennyt sen etukäteen, hän ei olisi
todennäköisesti suostunut tehtävään.
	
	Soneran hallituksesta erotettu Liisa Joronen ilmoitti
julkisuudessa Soneran pääongelman nimeksi Kaj-Erik Relander. Soneran
uusi hallituksen puheenjohtaja Tapio Hintikka hyökkäsi voimakkaasti
Jorosta vastaan 22.3.2001 TV-uutisissa. Hintikka totesi: "Jos kentältä
poistettu pelaaja jatkaa huuteluaan katsomosta, hänet poistetaan yleensä
lopullisesti koko katsomoalueelta." Varsin jyrkkä kommentti henkilöstä,
joka oli parhaiten ajanut osakkeenomistajien etua Soneran hallituksessa.
Lisäksi Hintikka epäili Jorosen vuotaneen Soneran ongelmia julkisuuteen.
Tällainen terrierimäinen käytös kuului Hintikan valtio-omistajalta
saamaan toimeksiantoon.
	
	Joronen totesi 24.1.2001 Helsingin Sanomissa: "Minä katson, että
näin on. Kaikki meni hyvin kunnes Relander astui remmiin, eikä se
tapahtunut kaksi kuukautta sitten vaan paljon aikaisemmin. Niin ikävää
kuin ongelmat onkin panna yhteen paikkaan, niin kyllä jonkun täytyy
tässä sanoa suoraan." Joronen oli valitettavasti täydellisen oikeassa
kommentissaan.
	
	Joronen jatkoi: "En halunnut koko tänä pitkänä aikana tulla
julki, enkä ole kommentoinut asioita nimettömänä. Nyt katsoin
velvollisuudekseni sanoa nämä asiat julkisuuteen, koska kannan huolta
Sonerasta entisenä hallituksen jäsenenä. Myös sen halusin sanoa,
etteivät nämä (julkisuudessa kerrotut) asiat ole tuulesta temmattuja."
Soneran hallituksen toiminnasta Joronen totesi: "Jos johtoa ei pysty
saamaan kuriin, pitäisi tapahtua johtajan vaihto, mutta tästähän niitä
erimielisyyksiä oli." Niin oli.
	
Hintikan toimeksianto
	
	Hintikka löydettiin ja suostuteltiin Soneran hallituksen uudeksi
puheenjohtajaksi helmi-maaliskuun vaihteessa 2001. Hintikka oli aiemmin
toiminut Soneran hallintoneuvoston jäsenenä. Hintikan löysi
valtio-omistajan etsintätiimi. Hintikan toimeksianto oli kahtalainen.
	
	Ensinnäkin Soneran kriisi piti oikaista ja laittaa yrityksen
hallinto kuntoon. Toisena tehtävänä oli alkaa etsiä uutta
toimitusjohtajaa Relanderin tilalle ja ottaa Relanderilta selvää Soneran
sotkuista ja kuvioista. Hintikan edeltäjällä Markku Talosella ei ollut
kanttia ja osaamista selvittää johtoportaan tekemisiä. Riittikö Hintikan
kantti tähän? Osittain riitti ja osittain ei.
	
	Hintikan piti siis imeä Relander tiedoista tyhjäksi ja heittää
tämän jälkeen kuori pihalle. Hintikka hoiti tämän tehtävän niin
taitavasti, ettei Relander aavistanut mitään vielä pitkään aikaan.
Hintikka totesi Relanderista julkisuuteen maaliskuussa 2001: "Hän on
alan globaali visionääri." Kommentin ymmärtää tietäen, että Hintikka on
tunnettu hyvästä pokeristaan.
	
	Soneran uusi hallituksen puheenjohtaja Tapio Hintikka esiintyi
hymyilevänä Talouselämän 20.4.2001 numeron kannessa yhdessä totiselta
pikkupojalta näyttävän Relanderin kanssa. Hintikka ilmoitti Talouselämän
sivuilla: "Firmalla on selkeä strategia. Tämän muutokseen ei ole
tarvetta."
	
	Todellisuudessa Soneran uusi strategia oli jo tuolloin
valmisteilla Hintikan johdolla. Uusi ja täydellisesti muuttunut
strategia julkistettiin lokakuussa 2001 valtion
uusantikriisirahoituspaketin julkistamisen yhteydessä. Hintikka ja
Sonera eivät voineet myöntää huhtikuussa 2001 julkisuuteen, että Sonera
oli epäonnistunut Relanderin johdolla täysin toimivan strategian
luomisessa ja täytäntöönpanossa. Se olisi romahduttanut sijoittajien
luottamuksen Soneraan. Piti siis venyttää totuutta.
	
	Relander oli menettänyt valtio-omistajan luottamuksen jo
helmikuussa 2001 Soneran kaaoksen ja Relanderin mahdollisten
talousepäselvyyksien tultua esiin. Relander joutui eroamaan Sonerasta
kesäkuussa 2001.
	
Valtiollista sensuuria
	
	Soneran maaliskuun 2001 yhtiökokouksen ja Soneran hallituksen
uusimisen jälkeen yhtiölle toivottiin työrauhaa. Tätä työrauhaa
tiettävästi terästivät myös Lipponen ja Niinistö, joiden edustajat
soittelivat keskeisten lehtien päätoimittajille. Ohjeiden mukaan
Sonerasta ei saanut kirjoittaa tai uutisoida mitään kielteistä
nimettömiin lähteisiin vedoten, vaikka kielteiset asiat pitäisivät
kuinka hyvin paikkansa. Päätoimittajat viestivät tämän ohjeen
alaisilleen. Mikään lehti tai TV -kanava ei halunnut hallituksen
kirousta päälleen ja Sonerasta uutisoitiin hyvin varovasti ja varmalta
pohjalta.
	
	Demareiden ja Kokoomuksen mainetta piti suojella vuoden 2003
eduskuntavaaleja ajatellen. Sonerasta uhkasi tulla tekijä, jolla tulevat
eduskuntavaalit ratkaistaan henkilö- ja puoluetasolla. Jämerä ote oli
siis tarpeen.
	
	Toimittajat olivat ihmeissään. He tiesivät, että kukaan
tervejärkinen ei puhuisi omalla nimellään Soneran sotkuista. Tilanne oli
erikoinen. Monet tiesivät Soneran valtavista sotkuista, mutta niistä ei
saanut puhua tai kirjoittaa kuin hyssytellen huhti-elokuussa 2001. Vasta
elokuun 2001 uutiset yli 1000 ihmisen irtisanomisesta vapauttivat
Soneraa ympäröivää uutisointi-ilmapiiriä.
	
Tappiollinen osavuosikatsaus
	
	Sonera julkisti vuoden 2001 tammi-maaliskuun osavuosikatasauksen
huhtikuussa. Soneran tulos ilman osakemyyntivoittoja painui odotettua
raskaammin tappiolliseksi. Soneran tapana oli viritellä eri keinoin
tasettaan ja tässäkin osavuosikatsauksessa taseeseen oli aktivoitu 15
miljoonan euron verran korkokuluja. Tulos ennen rahoituseriä oli 41
miljoonaa euroa tappiollinen.
	
	Relander yritti olla huumoriveikko ja luonnehti 25.4.2001
tiedotustilaisuudessa Soneran osavuosikatsauksen tuloksen olevan "hyvän
ja tyydyttävän välillä." Markkinoilla lausunto tulkittiin kummalliseksi.
Soneraa piti yllä Matti Makkosen luoma kotimaan matkaviestintätoiminta.
Siinä liikevoittoprosentti oli 39.
	
	Osavuosikatsauksen julkistamistilaisuudessa Sonera julkisti
muutoksia johtoryhmässään. Johtoryhmään nousivat Aimo Olkkonen, Jaakko
Nevanlinna ja Relanderin pikkuserkku ja sisäpiirin jäsen Niklas Sonkin,
joka vastaa Soneran strategiasta. Näin Soneran strategia pysyy "suvussa"
Relanderin jouduttua poistumaan Sonerasta.


8 Relanderin aika päättyy

Relander pakotetaan eroamaan

Relander ilmoitti 11.6.2001 eroavansa Soneran toimitusjohtajan paikalta
ja siirtyvänsä yhdysvaltalaisen Accel Partners -pääomasijoitusyhtiön
pääosakkaaksi. Accel Partners on vuonna 1983 perustettu
riskisijoitusyhtiö. Todellisuudessa Relanderille oli annettu
juhannukseen asti aikaa löytää uusi työpaikka eli hän sai potkut Soneran
toimitusjohtajan paikalta. Relander muutti uuden työnsä takia
Lontooseen. Väliaikaiseksi Soneran vt. toimitusjohtajaksi nimettiin Aimo
Eloholma, joka oli kilvoitellut Relanderin kanssa toimitusjohtajan
paikasta jo vuoden 1999 lopulla.

Ilmoittaessaan erostaan 11.6.2001 Relander totesi lehdistötilaisuudessa:
"Soneran tilanne on selkiintynyt kevään 2001 aikana siinä määrin, että
minulle on tullut mahdolliseksi miettiä myös uusia haasteita."
Todellisuudessa Soneran tilanne oli huonontunut jyrkästi kevään 2001
aikana. Ilmoittaessaan erostaan Relander esiintyi naama kalpeana; poissa
oli aiempi maailmanmiehen rehvakkuus. Viimeistään tässä tilanteessa
kaikille paljastui, että "Rellu" oli paperitiikeri.

Soneran hallituksen puheenjohtaja Tapio Hintikka pahoitteli Relanderin
lähtöä. Tämä kuului näytelmän vuorosanoihin. Relanderin erotessa Soneran
uutta toimitusjohtajaa oli etsitty jo useita viikkoja. Lipposen
hallituksen kanssa oli aloitettu keskustelu Soneran miljardien markkojen
rahoituspaketin rakentamisesta Soneran konkurssin estämiseksi.

Hintikka kiisti kiivaasti rahoituspaketin olemassaolon, kunnes se
julkistettiin ylimääräisen osakeannin muodossa loppusyksystä 2001.
Missään muussa muodossa Soneraa ei voitu tukirahoittaa; olihan Sonera
pörssiyhtiö. Hintikan pokeri piti ja markkinat uskoivat kaiken mitä hän
sanoi. Näin oli asian laskenut Hintikan palkannut Lipposen hallituksen
ydintiimi. Relanderin ja hänen sisäpiirinsä harjoittelun tuloksena
totuuden ilmiömäisen innovatiivinen venyttely kuului Soneran johdon
ydinosaamisalueisiin.

Relander oli pakko pitää Sonerassa kiinni eron jälkeen, jotta hän voisi
auttaa hallituksen puheenjohtaja Hintikkaa ja uutta toimitusjohtajaa
massiivisten sotkujen selvittelyssä. Relander nimitettiin hallituksen
puheenjohtajan neuvonantajaksi vuoden 2001 loppuun saakka
toimitusjohtajaeduin eli huippupalkalla.

Relander sai erotessaan pitää kaikki Soneran vuoden 1999 optiot ja
puolet vuoden 2000 Soneran ja sen tytäryhtiöiden optioista. Tätä
pidettiin markkinoilla perusteettomana. Relander oli neuvotellut
itselleen tällaisen johtajasopimuksen liikenneministeriön ja Olli-Pekka
Heinosen kanssa.

Myös julkisuudessa epäiltiin vahvasti Relanderin saaneen potkut.
Iltalehti otsikoi 12.6.2001: "Relanderin ero ei viittaa
vapaaehtoisuuteen." Saman päivän Iltalehti kirjoitti: "Iltalehden
saamien tietojen mukaan toimitusjohtaja Relander ymmärsi tilanteen
(potkut) hieman ennen kuin se hänelle oltaisiin jouduttu esittämään."

Relander oli saanut paljon aikaan vähän yli vuodessa. Suuret puheet ja
pienet näytöt. Pörssiromahdus. Yrityskulttuurin tuhoaminen.
Patenttikiistat. Oikeudenkäynnit. Hallintoneuvoston lakkauttaminen.
Hallituksen potkut. Pätevien johtajien joukkopako. Satojen alaisten
henkisen tasapainon vakava järkyttäminen. Suomen taloushistorian suurin
(virhe)investointi Saksan umts-lupaan. Tytäryhtiöiden ennätystappiot.
Pieleen menneet fuusioneuvottelut. Maan hallituksen ankkurointi
virhepäätösten taakse. Telian suututtaminen perusteellisesti. Soneran
brandin ja maineen lokaaminen.

Vuonna 2000 Sonera valittiin Taloussanomien Tähtiyritys-kilpailun
kakkoseksi heti Nokian jälkeen. Vuonna 2001 Sonera valittiin samassa
kilpailussa Suomen vähiten arvostetuksi yritykseksi. Uutisoidessaan
kilpailun tuloksista 16.11.2001 Taloussanomat kommentoi Relanderia
seuraavasti: "Soneran surkeuden henkilöitymä on yhtiön katastrofaaliseen
tilaan jättänyt entinen toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander."

Taloussanomat tiivisti vastaajien kommentit Sonerasta seuraavasti:
"Ala-arvoista liikkeenjohtoa, tolkutonta riskinottoa. * Hukkasi
loistavan tulevaisuuden. * Hyvä yritys pilattu johdon ahneudella ja
suuruudenhulluudella. * Ihmeellistä touhua. * Mopo karkasi käsistä. *
Otti (lue: Relander ja muut öykkärit) liikaa riskiä ja nyt saa taistella
olemassaolostaan. * Surkeat omistajat, säälittävän surkea Nolla-Pekka
Heinonen, surkea johto, surkeat työntekijät, surkeat tuotteet."

Reilussa vuodessa varakas ja kansainvälisesti lupaava tele- ja
pörssiyhtiö oli muuttunut saneeraavaksi ja konkurssin rajalla
hoippuvaksi kriisiyritykseksi. Saavutukset hakevat vertaistaan
itsenäisen Suomen taloushistoriassa. Monilla on ollut hauskaa Soneran
sekoiluja seuratessa, mutta moni Soneraan sijoittanut menetti pahimmassa
tapauksessa kaikki säästönsä. Soneran yli kymmenelle tuhannelle
työntekijälle tämä on ollut raskasta aikaa. Puhumattakaan sadoista
rahapulan takia irtisanotuista Soneran työntekijöistä.

Relander pääsi sopuun Accel Partnersin kanssa uuden osakassopimuksensa
sisällöstä toukokuussa 2001. Markkinoilla luultiin, että Relanderille
satelisi työpaikkatarjouksia. Tosiasiassa hänellä oli suuri työ löytää
kohtuullinen uusi työpaikka. Sen verran perusteellisesti hänen maineensa
oli mennyt edellisen puolen vuoden aikana. Nykyisin Relander hymyilee
omahyväisesti Accel Partnersin www-sivuilla ja ilmoittaa saavutuksekseen
Soneran muuttamisen innovatiiviseksi kansainväliseksi pörssiyritykseksi!

Relander oli siis Sonerassa potkuistaan huolimatta vuoden 2001 loppuun
saakka hallituksen puheenjohtajan neuvonantajana. Relanderin sisäpiiri
jatkaa edelleen Sonerassa. Sisäpiirin jäsenen Henri Harmian sihteeri
Kati Lindström valittiin Soneran uuden toimitusjohtaja Harri Koposen
sihteeriksi.

Lindström toimi Relanderin vakituisen sihteerin Terhi Veijalaisen
sijaisena vuosina 1999–2001 ja kuului Relanderin sisäpiiriin. Relander
jatkaa tiettävästi Soneran etäohjausta Lontoosta käsin sisäpiirinsä
kautta. Hänellä on reaaliaikainen tietoyhteys Soneran tapahtumiin
Sonerassa edelleen olevien "rellulaisten" kautta. Tilanne ei siis ole
radikaalisti muuttunut Sonerassa tältä osin.

Irtisanomiset ja uusi aika

Elokuussa Sonera ilmoitti yli 1000 ihmisen irtisanomisesta.
Irtisanomisilla pohjustettiin Soneran uuden toimitusjohtaja Harri
Koposen pehmeää laskua yritykseen. Koponen aloitti Soneran
toimitusjohtajana virallisesti 1.10.2001. Monet odottivat raskaamman
sarjan johtajan nimittämistä Soneran johtoon.

Uutta toimitusjohtajaa haettiin Soneran hallituksen johdolla
headhuntereitten avulla koko kesä, mutta kukaan raskassarjalainen
johtaja ei halunnut asettua Relanderin tuhoamille Soneran rauniolle.
Tiettävästi Alma Median toimitusjohtaja Matti Packalén oli saatu
suostuteltua Soneran uudeksi toimitusjohtajaksi, mutta hän perui
suostumuksensa viime hetkellä pelästyttyään Soneran lainaluokituksen
jyrkkää laskua. Hakua laajennettiin kohti kevyempiä johtajasarjoja. Mato
Valtonen oli vapaana, mutta hän arvosti enemmän Linnanmäen vuoristoradan
jarrumiehen hommia. Linnanmäen vuoristoradassa kun on myös nousuja, eikä
vain pelkkää laskua.

Harri Koponen toimi aiemmin Ericssonin USA:n matkapuhelinmyynnin vice
presidenttinä eli hän ei ollut Ericssonin ylimmän johdon jäsen, vaan
kuului välijohtoon. Koposella ei ole akateemista loppututkintoa.
Markkinat ja asiantuntijat olivat pettyneitä siihen, että Soneran oli
pakko tyytyä näin kevyen sarjan toimitusjohtajaan. Koponen on kuitenkin
huimasti parempi ratkaisu Soneran toimitusjohtajana kuin Relanderin
jatko tehtävässään. Jos Relanderin tilalla Soneraa olisi vuosina
2000–2001 johtanut vaikkapa kummituseläin Papua Uusi Guineasta, olisi
Sonera nyt kaikin puolin huimasti paremmassa kunnossa.

Harri Koposen veli Kimmo Koponen toimii Endero Oyj:n toimitusjohtajana.
Nimityksensä jälkeen Harri Koponen mainitsi julkisuudessa, että tähän
mennessä veljekset eivät ole toimineet samaan aikaan toimitusjohtajina
suomalaissa pörssiyrityksissä. Helmikuussa 2002 Helsingin pörssi asetti
Endero Oyj:n tarkkailulistalle. Pörssin mukaan Enderon taloudellisesta
asemasta ja tulevaisuuden toiminnasta ei ole edellytyksiä muodostaa
perusteltua käsitystä. Yhtiötä uhkaa joutuminen selvitystilaan. Kimmo
Koponen erosi Enderon toimitusjohtajan tehtävästä maaliskuussa 2002.

Soneran uuden ja pätevän toimitusjohtajan hankinta ei ollut palkasta ja
eduista kiinni. Valtio-omistaja oli antanut Soneran hallitukselle
valtuudet palkata uskottava ja pätevä johtaja "markkinahintaan."
Käytännössä tämä tarkoitti tiettävästi 500 000 markan
kuukausipalkkatarjousta ja mittavia muita etuja. Tämäkään ei riittänyt
houkuttelemaan yhtään raskaan sarjan johtajaa tehtävään.

Soneran uusanti eli operaatio "Rainmaker"

Hallituksen talouspoliittinen ministeriövaliokunta päätti 22.10.2001
valtion osallistumisesta Soneran uusantiin. Valtio joutui rahoittamaan
Soneraa lokakuun 2001 uusannissa 3,1 miljardilla markalla. Loput 3
miljardia kerättiin markkinoilta. Muuta vaihtoehtoa ei konkurssia lukuun
ottamatta ollut.

Iltalehti otsikoi 23.10.2001: "Valtio riensi pelastamaan
kriisi-Soneraa." Ilman tätä veronmaksajien tukea Sonera olisi
todennäköisesti ajautunut konkurssiin alkuvuodesta 2002.
Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi totesi Soneran uusannin
valmistelusta: "Lisärahan sijoittaminen Soneraan olisi räikeässä
ristiriidassa valtion harjoittamaan omistuspolitiikkaan ja
kilpailupolitiikkaan nähden." Tultuaan valituksi liikenneministeriksi
Olli-Pekka Heinosen seuraajaksi vuoden 2002 alusta alkaen Sasi pyörsi
nämä puheet.

Uusannin valmistelu alkoi jo keväällä 2001. Sen suunnittelu tapahtui
visusti julkisuudelta salassa, vaikka monet tahot pitivät jo tuolloin
valtion rahoitustukea väistämättömänä. Valtion rahoitustarpeen toi
esille mm. Metalliliiton Erik Lindfors, joka oli aiemmin toiminut
Soneran hallintoneuvoston jäsenenä. Soneran hallituksen puheenjohtaja
Tapio Hintikka piti valtion rahoituslääkepuheita hirvittävinä ja sanoi
niiden tappavan koko potilaan. Eikä pokeri pettänyt kertaakaan.

Soneran rahoitusjohtaja Kim Ignatius perusteli uusantia Iltalehdessä
23.10.2001 seuraavasti: "Uusmerkintä on tarpeellinen syyskuun puolivälin
tapahtumien (9.11.2001 terrosti-iskut yhdysvalloissa) jälkeen." Mikä
perustelu!

Markkina-arvioiden mukaan "syyskuun yhdennentoista päivän" tapahtumat
nimenomaan lisäsivät puhelinten ja erityisesti matkapuhelinten käyttöä
matkustamisen sijaan ja paransivat siten Soneran menestymisen
mahdollisuuksia. Ehkä olisi kannattanut sanoa suoraan, että uusanti oli
välttämätön Soneran tekemien karkeiden virheiden aiheuttamien tuhojen
paikkaamiseksi ja konkurssin välttämiseksi. Virheiden myöntäminen ei
kuulunut Soneran viestintästrategiaan. Monet muut suuret pörssiyritykset
toimivat juuri päinvastoin markkinointiviestinnässään eli kertovat
rehellisesti ja avoimesti mahdollisimman paljon yritykseen liittyvistä
asioista. Sonera ei ole toiminut näin Relanderin aikana ja hänen
jälkeensä.

Ilman uusantia Soneran luottoluokitus olisi pudonnut roskalaina- eli
junk-tasolle. Ennen uusantia Soneran velka oli 27 miljardia markkaa ja
annin jälkeen 21 miljardia markkaa. Olli-Pekka Heinosella oli kovat
suorituspaineet, ja hän ilmoitti julkisuuteen rehvakkaasti 23.10.2001,
että "markan lataaminen Soneraan nyt merkitsee euron saamista siitä
muutaman vuoden ajanjaksolla". Aika kova väite ja valtion takuu. Saa
nähdä, kuinka moni "vetää" valtion oikeuteen Heinosen julkiseen
kommenttiin viitaten lähivuosina, jos näin ei käy. Luultavasti ainakin
joku.

Soneran uusi strategia

Uusannin yhteydessä Sonera julkisti uuden strategiansa. Soneran
hallituksella oli hyvin vähän tilaa uuden strategian muotoilussa. Uuden
strategian mukaan Sonera palaa lähtöruutuun eli keskittyy kotimaan
matkaviestintään ja karsii rajusti tappiollista palveluliiketoimintaansa
Zedin, Plazan ja SmartTrustin osalta. Yhtiö ilmoitti jäädyttävänsä
rahapulan takia Saksan 3G-investoinnit. Olisi yhtä fiksua ostaa
miljoonien arvoinen auto pihaan ja ilmoittaa naapureille, että nyt vain
ei ole varaa ostaa polttoainetta siihen. Siinä olisi naapureilla
nauramista.

Soneran hallitus joutui siis tekemään täydellisen lehmänkäännöksen
Relanderin maailmanvalloitusstrategiaan. Se oli pakko tehdä, sillä rahat
olivat loppuneet kassasta ja velkaa oli yli 20 miljardia markkaa, josta
suuri osa lyhytaikaista sellaista. Vielä tammikuussa 2001 Relander
ilmoitti ylimielisesti Taloussanomien haastattelussa 31.1.2001, että
Soneran strategia oli hyvin harkittu, eikä nähnyt mitään syytä esittää
uutta strategiaa.

Sonera palasi uudessa strategiassaan perinteisille vahvoille alueilleen
eli kotimaan matkapuhelintoimintaan ja kiinteiden puhelinverkkojen
toimintaan. Osaamista ei löytynyt uuden kansainvälisen
palveluliiketoiminnan ja internetin alueella. Sellaista osaamista ei
ollut ehditty Soneraan rakentaa, mutta tämä ei Relanderia haitannut.

Pääministeri Lipponen totesi julkisuuteen 22.10.2001: "Soneralla on nyt
hyvä hallitus, hyvä toimiva johto ja hyvä strategia." Mitä muutakaan hän
olisi voinut todeta, sillä hän ja hänen ydinministerinsä olivat
hyväksymässä Saksan umts-luvan hankintaa ja Soneran uhkarohkeaa
maailmanvalloitusstrategiaa. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Mauri Pekkarinen totesi 22.10.2001: "Kyllä tässä kasa aika pahoja
strategisia virheitä kaatuu päälle."

Enempää Pekkarinen ei voinut elämöidä tuolloin, sillä Keskustan oma
mies, kansanedustaja Pauli Saapunki toimi Soneran hallintoneuvoston
puheenjohtaja. Saapunki tuki aktiivisesti Relanderin toimia viimeiseen
asti, kunnes Soneran hallintoneuvosto lakkautettiin maaliskuussa 2001.

Pekkarinen lisäsi vielä: "Kun on näin isoista asioista kysymys, pitää
jälkikäteen saada tieto siitä, missä kohdin meneteltiin virheellisesti."
Tämä kirja vastaa toivottavasti Pekkarisen toiveeseen. Eduskunnan
talousvaliokunnan jäsen Klaus Hellberg (sd) kuvasi samana päivänä
julkisuuteen antamassa kommentissa Soneran tilaa "katastrofaaliseksi".

Lipposen hallitus on esittänyt vahvana toivomuksenaan Soneran
dramaattisten liikkeiden ja skandaalien käsittelyn rajoittamisen vuoden
2003 eduskuntavaaleihin saakka. Sonera onkin yksi arvaamattomimmista
tekijöistä eduskuntavaaleja ajatellen. Soneran luurankojen paljastuminen
vaikuttaa väistämättä vaalien tuloksiin tavalla tai toisella.

Soneran asioista omistajavastuussa olevaa liikenneministeri Olli-Pekka
Heinosta vaadittiin yhä äänekkäämmin eroamaan kevään 2001 jälkeen. Hänen
edeltäjänsä Matti Aura erosi monin verroin pienempien asioiden takia.
Heinonen kielsi epäonnistuneensa Soneran toimien valvojana. Heinosesta
oli tullut rasite Kokoomukselle ja hänelle piti löytää uusi työpaikka.
Se löytyi YLE:stä, jonka televisiotoiminnan johtajaksi Heinonen siirtyi
vuoden 2002 alussa.

Soneran poliittista vaarallisuutta kuvaa myös se, että Olli-Pekka
Heinosen jälkeen liikenne- ja viestintäministeriksi noussut Kimmo Sasi
kävi ensimmäisenä liikenneministerin virkatyönään tutustumiskäynnillä
Sonerassa tammikuussa 2002. Käynnin jälkeen Sasi antoi julkisuuteen
lausunnon, jonka mukaan hän aikoo edeltäjäänsä tiukemmin ottaa Soneran
otteeseensa. Kommentti oli suora moite Olli-Pekka Heinosta kohtaan.

Onko Sonera muuttunut uuden toimitusjohtajan ja hallituksen valinnan
jälkeen? On hieman. Nyt Sonera yrittää toimia normaalien liiketoiminnan
lainalaisuuksien mukaan ja koettaa vihdoin luoda itselleen toimivan
liiketoimintastrategian. Tulokset uuden strategian luomisessa eivät
toistaiseksi vakuuta. Tämän ymmärtää, kun tietää Relanderin pikkuserkun
Niklas Sonkinin toimivan Soneran strategiajohtajana. Sonkin ei saanut
juuri mitään aikaan toimiessaan aikaisemmin Soneran 2.
strategiajohtajana Jan Wernerin alaisuudessa.

Pelon ilmapiiri on vähentynyt Soneran sisällä Relanderin lähdettyä
talosta vuoden 2001 lopussa. Yhteistyökumppanit ovat havainneet
toiminnan hieman normalisoituneen ja Soneran sisäisen pelaamisen
vähentyneen. Muutokset ovat kuitenkin olleet kokonaisuutena vähäisiä.

Nyt Sonera yrittää toimia normaalin yrityksen tapaan. Se ei ole helppoa,
sillä Relander loi yritykseen ennennäkemättömän häikäilemättömyyden
kulttuurin, mikä ei katoa yrityksestä sormia napsauttamalla varsinkaan,
kun Relanderin sisäpiirin ihmiset istuvat edelleen keskeisissä
tehtävissä Sonerassa. Tämä häikäilemättömyyden ilmapiiri näkyy
lukuisissa Soneran oikeusriidoissa eri puolilla maailmaa ja kotimaassa.
Näissä oikeusriidoissa on yhteistä se, että Soneran ja vastapuolen
näkemykset eroavat täydellisesti toisistaan.

Soneran velka on helmikuuhun 2002 mennessä painunut 15 miljardiin
markkaan eli se on olennaisesti alentunut. Tämä on edellyttänyt
omaisuuden reilua myymistä. Soneran toimitusjohtaja Harri Koponen lausui
Kauppalehdessä 5.2.2002: "Opimme menneestä, että maailman valloitus
kestää kauan, maksaa paljon ja tekee kipeää." Tämän suoremmin Koponen ei
olisi voinut sanoa, että Relanderin ratkaisut olivat virheellisiä.
Liikevaihdon nostotavoite Sonerassa on pudonnut viiteen prosenttiin
vuodessa.

Poissa ovat Relanderin lupaamat liikevaihdon moninkertaistumiset. Puheet
maailmanvalloituksesta on lopetettu. Henkselien paukuttelu on loppunut
ja lakki on otettu kauniiseen käteen. Sonera ei ole vielä läheskään
kuivilla. Välitön konkurssin vaara on kuitenkin ohitettu ainakin
väliaikaisesti.

Jostain pitäisi löytää vielä muutaman miljardin markan investointirahat
kotimaan umts-verkon rakentamiseen. Saksan umts-sitoumukset edellyttävät
mittavia miljardiluokan lisäinvestointeja. Mistä nämä rahat löydetään,
kun Soneran myytävä omaisuuskin alkaa loppua? Kotimaasta on vaikea
löytää uusia matkapuhelinasiakkaita tulojen lisäämiseksi ja entisiä
asiakkaita on vaikea kannustaa puhumaan enemmän. Soneralla on siis vielä
valtavan suuria haasteita edessään. Nämä haasteet ovat nyt siirtyneet
pääosin Telian ja ruotsalaisten vastuulle.

Toivotaan Soneralle hyvää. Se oli hyvä yritys ja voi nousta uudelleen
hyväksi ja kannattavaksi yritykseksi Telian vahvan kassan turvin. Tämä
vaatii valtavasti työtä ja uskon palautusta yritykseen. Ruotsalaiset ja
suomalaiset veronmaksajat voivat vain toivoa, että tämä työ onnistuu.







Teoksen kirjoittamisessa apuna käytettyjä lähteitä:

Soneran henkilöstön lausumat Soneran yhteistyökumppaneiden lausumat
Markkina-analyytikoiden lausumat Median edustajien lausumat

bisnes.fi 11/2001

HS 24.1.2001 HS 25.1.2001 HS 26.1.2001 HS 27.1.2001 HS 13.2.2001 HS
28.2.2001 HS 2.3.2001 HS 24.3.2001 HS 15.5.2001 HS 9.6.2001 HS 17.6.2001
HS 31.1.2002

Hufvudstadsbladet 9.2.2001

Iltalehti 26.1.2001 Iltalehti 29.1.2001 Iltalehti 7.2.2001 Iltalehti
13.2.2001 Iltalehti 17.2.2001 Iltalehti 23.2.2001 Iltalehti 28.2.2001
Iltalehti 8.3.2001 Iltalehti 20.3.2001 Iltalehti 31.3.2001 Iltalehti
12.6.2001 Iltalehti 25.8.2001 Iltalehti 23.10.2001 Iltalehti 27.10.2001
Iltalehti 14.2.2002 Iltalehti Online 26.2.2001

Ilta-sanomat 14.2.2001 Ilta-sanomat 22.2.2001
	

Kauppalehti 29.1.2001 Kauppalehti 5.2.2002

Markkinointi & Mainonta 5.11.2001

Talouselämä 6/2001 Talouselämä 15/2001 Talouselämä 1/2002

Taloussanomat 31.1.2001 Taloussanomat 9.2.2001 Taloussanomat 9.6.2001
Taloussanomat 3.7.2001 Taloussanomat 16.11.2001 Taloussanomat 1.2.2002

STT 25.1.2001 STT 18.2.2002

MOT / TV 1 / 3.4.2000 MOT / TV 1 / 12.11.2001